Ennen ostopäätöksen tekemistä on ymmärrettävä, millainen lemmikki papukaija on. Papukaijoista luovutaan liian usein siksi, ettei todellisuus vastaakaan ostajan epärealistisen ruusuista kuvaa elämästä lemmikkinsä kanssa. Toisaalta jotkut linnut joutuvat elämään huonoissa olosuhteissa, sillä niitä ei kohdella papukaijana, vaan yritetään väkisin sovittaa johonkin muuhun muottiin. Luettuasi tämän luvun pystyt välttämään tällaisia ongelmia.
Lemmikin hankkimisen tulisi pohjautua ymmärrykseen siitä, mitä lemmikiltään haluaa. Esitä itsellesi seuraava kysymys: Mitä haluan tehdä lemmikkini kanssa? Koiran kanssa voi käydä lenkeillä ja agilityssä sekä osallistua muihin kilpailuihin ja omistajan seura on sille tärkeää. Kissa on itsenäisempi lemmikki, joka voi kuitenkin nauttia oleskelusta omistajansa sylissä. Monet jyrsijät ja matelijat taas viettävät vielä itsenäisempää elämää. Entä papukaija?
Papukaijasta ei ole kissan tai koiran korvikkeeksi, vaan kyseessä on omanlaisensa eläin. Kaiken lähtökohtana tulisi olla papukaijan hyväksyminen papukaijana. Utahin yliopistossa psykologian professorina toimiva Susan G. Friedman on ilmaissut asian hyvin: ”Millä tavoin epäonnistumme kohtaamaan papukaijojemme tarpeet, koska tapanamme on ihailla niitä eniten niiden heijastaessa omaa kuvaamme?” 1 Joskus tapanamme on ihailla papukaijaa sen käyttäytyessä mielestämme inhimillisesti samalla unohtaen sen lajikohtaiset tarpeet.
Eläinten hyvinvointi voidaan jakaa kahteen alueeseen: psyykkiseen ja fyysiseen. Fyysisen hyvinvoinnin turvaaminen on yleensä yksinkertaisempaa, mutta se ei vielä yksin riitä. Voidakseen psyykkisesti hyvin papukaijan on saatava käyttäytyä kuin papukaija.
Yksi papukaijan hyviä puolia on sen soveltuvuus elämään erilaisissa tilanteissa. Vaikka se ei voikaan olla ihan mitä tahansa omistaja siltä saattaisi haluta, voi ihmisen suhde lintuunsa tai lintuihinsa vaihdella eri omistajien välillä paljonkin. Merkittävä taustatekijä on se, mitä jokin lintu yksilönä on oppinut ihmisestä. Vaikka papukaija tarvitseekin seuraa, lajitoveriensa kanssa elävä lintu ei välttämättä tarvitse ihmistä muuhun, kuin hoitotoimenpiteisiin ja sopivan ympäristön tarjoamiseen.
Eräällä harrastajalla on useita amatsoneja ja yksi harmaapapukaija, ja ne kaikki elävät hieman omanlaista elämää omistajansa luona. Kyseisellä harrastajalla on pesivä kultaposkiamatsonipari, jotka eivät juurikaan välitä ihmisseurasta. Tällaiset linnut vaativat ihmisen lähinnä luomaan niille hyvinvointia edistävän ympäristön. Toisaalta hänellä on myös lintuja, jotka viihtyvät ihmisseurassa ja tarvitsevatkin sitä.
Itselläni on kaksi kultaposkiamatsonia. Niistä vanhempi on oppinut aiemmassa kodissaan pelkäämään ihmistä eikä viihdy ihmisseurassa, vaan elää olohuoneessani pääosin omaa elämäänsä. Toisen olen hankkinut poikasena eikä sillä ole huonoja kokemuksia ihmisestä. Se saattaa lentää omatoimisesti luokseni ja mm. opettelee mielellään temppuja kanssani. Tärkeintä kuitenkin on, että näistä linnuista on toisilleen seuraa.
Jollain omistajalla voi hyvinkin olla parvi villejä undulaatteja tai kaijasia, jotka eivät välitä ihmisestä, vaan elävät omaa elämäänsä. Tällaisen parven elämää on kuitenkin mielenkiintoista seurata. Toisella omistajalla saattaa olla pari lintua, jotka astuvat pyynnöstä kädelle, mutta ovat suurimman osan päivästä omissa oloissaan. Joku taas saattaa viettää lintunsa tai lintujensa kanssa paljonkin aikaa päivittäin, ehkä ajoittain rapsutellen niitä tai opettaen niille temppuja.
Toisten sukiminen on tyypillistä sosiaalista käyttäytymistä papukaijoille. Kuvassa tätä tekevät kaksi kultaposkiamatsonikoirasta. Lajitoverinkin kanssa elävästä papukaijasta voi saada hyvän ja kesyn lemmikin.
Toisin kuin ihmisen kanssa elämään sopeutuneet lajit, papukaija on täysin villieläin. Esimerkiksi koirat ovat jalostuneet ja niitä on jalostettu vuosituhansien ajan: ne ovat sopeutuneet elämään ihmisen seurassa huomattavasti paremmin. Papukaijat taas ovat geneettisesti samoja, kuin viidakossa elävät sukulaisensa. Pidempään lemmikkeinä pidetyillä lajeilla merkittävimmän erot luonnossa eläviin yksilöihin ovat lähinnä värityksessä. Ne eivät ole sopeutuneet elämään ihmisten keskuudessa ja voidakseen hyvin ne vaativat mahdollisuudet tehdä samoja asioita, kuin niiden luonnossa elävät sukulaiset.
Papukaija elää ympäristössään siten kuin parhaakseen näkee – oli tämä ympäristö viidakko tai olohuone. Parhaimmillaan ihminen voi olla turvallinen ruoka-automaatti tai parven jäsenen korvike, jonka lähettyvillä voi viettää aikaa. Pahimmillaan ihminen voi olla linnun mielestä pelottava asia, jota tulisi välttää. Ei ole myöskään syytä olettaa, että papukaija tekisi asioita vain siksi, että haluat sen tekevän. Tai että se edes ymmärtäisi, mitä sen tulisi tehdä. Lintu ei ymmärrä, että rakastat sitä tai annat sille ruokaa eikä se voi olla kiitollinen sinulle siitä, että annat sille kodin. Papukaijan suhde sinuun pohjautuu vain sen aikaisempiin kokemuksiin sinusta tai muista ihmisistä.
Yhtenä ominaisuutena eläimelle voisi mainita myös ”itsekkyyden”. Itsekkyys sinänsä on huono termi, sillä siihen sitoutuu vahva tunnelataus: ihmisellä itsekkyys nähdään huonona ominaisuutena. Sen sijaan papukaijan kaltainen villieläin pyrkii kannaltaan parhaaseen lopputulokseen ja oppii asioita sen pohjalta: jos jokin asia ei toimi, sitä muutetaan ja jos jokin asia toimii, tätä tehdään jatkossakin. Jos esimerkiksi pureminen pitää linnun mielestä pelottavan ihmisen kaukana, lintu tulee puremaan ihmistä jatkossakin. Papukaija ei voi ymmärtää, ettei se ”saisi” purra eikä tätä ole mitään syytä yrittää sille opettaa. Ymmärtämällä papukaijaa ja sen oppimista pystymme käyttämään tätä ”itsekkyyttä” hyväksemme ja saamme linnun toimimaan, kuten haluamme. Voimme saada sen esimerkiksi kiipeämään häkkiin pyynnöstä aina, kun on tarve.
Vaikka eläinten monet käyttäytymismallit pohjautuvat oppimiseen sen sopeutuessa elämään ympäristössään, ovat monet käyttäytymiseen liittyvät taipumukset ja tarpeet perinnöllisiä. Papukaijat joutuvat avaamaan nokallaan pähkinöitä, siemeniä tai hedelmiä päästäkseen ruokaan käsiksi. Ne myös jyrsivät luonnossa pesäkoloaan suuremmaksi. Jyrsimistä esiintyy kotonammekin, halusimme tai emme.
Tällaisia käyttäytymistaipumuksia ei tulisi yrittää tukahduttaa, vaan rohkaista niitä ja tarjota siihen mahdollisuuksia. Vaikka papukaijat voivat sopeutua ja oppia elämään erilaisissa ympäristöissä, luonnolliset taipumukset ovat niiden hyvinvoinnin kannalta tärkeitä: niiden mahdollistaminen lisää ja estäminen heikentää hyvinvointia 2. Mahdolliset ongelmatilanteet, kuten huonekalujen jyrsiminen, voidaan ratkaista eläimen hyvinvoinnin huomioivilla tavoilla.
Ravinnon hankkimiseen liittyvät käyttäytymismallit ovat tärkeitä papukaijoille. Kuvassa harmaapapukaija kaivaa pähkinäpallosta herkkuja esiin.
Evoluution näkökulmasta papukaijan on luultavasti ollut edullista olla varovainen uusia asioita kohtaan: se ei voi ymmärtää, onko jokin asia vaarallinen vai turvallinen, vaan tämä on opittava jotenkin. Kantapään kautta oppiminen tarkoittaisi usein syödyksi tulemista, joten varovaisempi lähestymistapa on ymmärrettävää. Papukaija ei myöskään alistu väkisin käsiteltävänä olemiseen: et voi temmata paniikissa vastaan pyristelevää lintua ja olettaa, että se tottuisi tähän. Tämä on fyysisesti mahdollista, mutta tällainen toiminta heikentää linnun hyvinvointia oleellisesti. Luonnossa papukaijaa pidetään väkisin kiinni vain, kun saalistaja on saanut sen kiinni, joten väkisin kiinni pitäminen on linnun kannalta yleensä äärimmäisen stressaavaa.
Papukaijan luottamuksen saaminen ja pitäminen on haastavampaa kuin esimerkiksi koiran. Papukaija ei ole välttämättä välittömästi kesy ja ihmisen seurasta nauttiva lemmikki, vaan saatat joutua opettamaan sille, ettei ihminen ole uhka. Kesyttämistä käsitellään oppaan loppupuolella. Lemmikkipapukaija voi olla esimerkiksi kasvattajalta tullut poikanen, jolla ei ole juurikaan kokemuksia ihmisestä tai ihmistä edellisessä kodissaan pelkäämään oppinut yksilö.
Saatu luottamus on myös helppo menettää. Joskus tämä ei vaadi kuin yhden riittävän pelottavan kokemuksen. ”Kesyttäminen” pitämällä väkisin vastaan räpistelevää papukaijaa paikoillaan pyyhkeessä ei johda kesyyntymiseen, vaan luovuttamiseen ja apaattisuuteen. Tämä on eläimen kannalta äärimmäisen stressaavaa ja johtaa luultavasti vakaviin psyykkisiin ongelmiin 3. Valitettavasti tällaisen käsittelyn aiheuttama apaattisuus on joskus helppo sekoittaa ”kiltisti” paikoillaan istuvaan lintuun.
Papukaijalle on luonnollista puolustautua epämiellyttäviltä asioilta jopa puremalla. Tämä on yleensä terveen papukaijan merkki, kun taas ”alistuminen” pelottaviin asioihin on huono merkki. Tärkeintä on luoda lintuunsa luottamukseen perustuva suhde ja pitää huoli, ettei syytä aggressiiviseen käyttäytymiseen synny. Aggressiivisuutta edeltävät yleensä pakenemisyritykset ja elekielen käyttö, joten omistajan on helppo perääntyä tilanteesta ajoissa. Jos kuitenkin käy niin, että papukaija puree ihmistä, ei se ole sen vika, vaan yleensä ihminen on toiminnallaan provosoinut lintua ja se puolustautuu. Voiman käyttö tällaisessa tilanteessa tekee ihmisestä entistä suuremman uhkan ja lisää linnun ahdistusta.
Käsinruokittu papukaija voi vaikuttaa automaattisesti luottavaiselta ihmistä kohtaan ja ”alistua” monenlaiseen käsittelyyn. Tämä johtuu siitä, ettei käsinruokittu lintu näytä (tai välttämättä edes osaa näyttää) eleitään selvästi. Monet käsinruokitut papukaijat ovat tällaisen huolimattoman käsittelyn seurauksena muuttuneet myöhemmin aggressiivisiksi. Omistajan on vaikea ennakoida, mikä tilanne johtaa linnun päässä epämiellyttävään mielleyhtymään ja lintu voi joskus purra omistajaa ilman selkeää varoitusta.
Arki papukaijan kanssa ei ole ruusuista median ja stereotypioiden luomaa kuvaa puhuvasta ja omistajan olkapäällä pitkiä aikoja ”lojaalisti” istuvasta papukaijasta. Jos seuraavat kohdat ovat sinulle ylipääsemättömiä, kannattaa harkita tarkkaan, onko papukaija sinulle sopiva lemmikki.
Fyysisesti ja psyykkisesti terve lemmikkipapukaija…
S.G. Friedman on ilmaissut asian hyvin: ”Eläimet on rakennettu toimimaan, ei olemaan paikoillaan.” 4 Luonnossa papukaijat joutuvat tekemään suurimman osan ajastaan jotain selvitäkseen hengissä, esimerkiksi etsimään ruokaa. Ei ole kohtuullista odottaa, että tällainen eläin olisi kotonamme koko päivän passiivinen. Papukaija on vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Se saattaa tutkia paikkoja ja sille soveltuvan tekemisen loppuessa jyrsiä esimerkiksi huonekaluja tai ovien karmeja.
Ei myöskään ole kohtuullista odottaa, että papukaijan kaltainen villieläin ymmärtäisi, että se ei saisi jyrsiä jotain esinettä: jos se ylettää siihen, se on sen. Sopivalla ympäristön järjestelyillä ja riittävällä virikkeellistämisellä voimme luoda lemmikkipapukaijoillemme ympäristön, jossa se ”voi onnistua” lemmikkinä emmekä joudu jatkuvasti pelottelemaan sitä samalla ei:tä huutaen.
Ei kannata aliarvioida papukaijan, varsinkin useamman, kykyä sotkea paikkoja. Ne pölyävät, ulostavat sekä levittävät ruoan ja tuhoamiensa lelujen palasia ympäri asuntoa. Sopivalla ympäristön järjestelyllä sotkua saadaan rajoitettua helposti siivottaviin paikkoihin, mutta tästä huolimatta säännöllinen siivoaminen tulee tutuksi lemmikkipapukaijan omistajalle.
Papukaijat eivät myöskään sovi hyvin allergiasta kärsivän ihmisen lemmikiksi. Jotkin lajit pölyävät enemmän kuin toiset, mutta kaikista lähtee reilusti pölyä. Monet harrastajat käyttävät tästä syystä kotonaan ilmanpuhdistinta.
Hiljaista papukaijaa ei ole. Vaikka eri yksilöiden ja lajien väleillä onkin eroja, on hyvä ottaa tämä asia huomioon. Papukaija voi huutaa, jos sillä on tylsää tai kivaa, tai jos se innostuu huutamaan muiden lintujen kanssa. Varsinkin yksinäinen papukaija voi oppia huutamaan helposti ihmisen perään.
Kakaduja pidetään yleensä kovaäänisinä papukaijoina. Kuvan valkokakadu huutaa matkahäkkinsä päällä kurkku suorana, vaikke sillä olisi mitään hätää.
Erityisesti kakaduilta ja aroilta on mitattu ihmisen kipukynnyksen ylittäviä huutoja. Kovin kakadulta mitattu huuto on mytoos.com-sivuston mukaan ollut 135 desibeliä. Jo toistuva 15 minuutin altistuminen 100 desibelin äänelle voi aiheuttaa kuulovaurion. Undulaateista ei lähde kovaa ääntä, mutta ne ovat lähes jatkuvasti äänessä, mikä voi ärsyttää joitain ihmisiä. Neitokakadujeni äänen voi kuulla helposti myös rappukäytävään asti. Mieti siis, mitä sinä tai naapurisi jaksatte kuunnella.
Kuten aikaisemminkin mainittiin, papukaijalle on normaalia puolustautua pelottavilta asioilta jopa puremiseen asti. Sille ei pidä yrittää opettaa, ettei ihmistä saa purra, sillä tämä tekee ihmisestä usein vain suuremman uhkan. Yleensä pureminen on merkki siitä, että lintu on ahdistettu nurkkaan eikä sille ole annettu muuta mahdollisuutta. Nämä tilanteet ovat myös linnun kannalta stressaavia.
Papukaija ei pure ihmistä ilman syytä. Onnistuneen suhteen taustalla onkin se, ettei papukaijalle koskaan anneta syytä purra ihmistä. Tämä vaatii linnun elekielten tarkkailua sekä tarvittaessa tilanteesta perääntymistä.
Kakapo on papukaijalaji, joka ei lennä. Sellaista ei Suomessa ole saatavilla lemmikiksi, sillä kyseessä on erittäin uhanalainen laji. Kaikki Suomessa saatavilla olevat papukaijat lentävät ja niiden tulisikin saada lentää päivittäin. Lentäminen on erityisen hyvää liikuntaa, joka pitää lintua fyysisesti hyvässä kunnossa ehkäisten myös ylipainoa. Se on linnulle myös luonnollinen tapa paeta ja näin ympäristö muuttuu linnun kannalta turvallisemmaksi paikaksi.
Jos päättää hankkia lentävän linnun lemmikikseen, ei lentämistä tule estää esimerkiksi siipisulkien typistämisellä tai pitämällä lintua päivät pitkän pienessä häkissä. Vaikka jotkin tahot perustelevat siipisulkien typistämistä mm. turvallisuudella, todellisuudessa tähän ei ole mitään syytä.
Yrittämällä sovittaa papukaijaa epäluonnolliseen muottiin, saa helposti aikaan huonosti voivan eläimen, joka ei saa käyttäytyä lajityypillisellä tavalla. Joskus oireilu on ilmeistä, kuten huutamista tai höyhenten nyppimistä, mutta joskus se näkyy vain apaattisuutena.
Papukaija ei ole…
Papukaijojen keskinäinen fyysinen vuorovaikutus luonnossa rajoittuu lajista riippuen pääosin toisten sukimiseen, ruokkimiseen ja paritteluun. Ne eivät syleile toisiaan, vaan tämä on ihmiselle tyypillinen tapa ilmaista kiintymystä. Papukaija voi elää onnellisena ilman ihmisen sylissä olemista ja joskus liiasta fyysisestä vuorovaikutuksesta on haittaa.
Papukaijoja voi rapsutella yleensä niskasta ja pään päältä. Nämä ovat alueita, joilta linnut sukivat toisiaan, joten tässä mielessä kyseessä on luonnollinen vuorovaikutus, joka voi kohtuudella olla linnunkin kannalta hyvä asia. Toiset lajit ja yksilöt vaikuttavat pitävän rapsuttelusta enemmän kuin toiset, mutta näidenkin kohdalla sitä kannattaa joskus rajoittaa.
Jotkin lajit, erityisesti käsinruokitut isot kakadut, voivat nauttia silittelystä ja halailusta pidempäänkin. Tässä on kuitenkin hyvä huomioida kaksi asiaa:
Liiallinen leimautuminen ihmiseen voi aiheuttaa eläimelle jatkuvaa stressiä esimerkiksi ”parin” kadotessa työpäivän ajaksi ja johtaa mm. höyhenten nyppimiseen, joka on merkki pahoinvoinnista. Tästä syystä on tärkeää muistaa tässäkin asiassa kohtuus ja antaa linnun elää ensisijaisesti lintuna.
Papukaijojen on sanottu olevan ”kuin viisivuotiaita lapsia, jotka eivät koskaan kasva”. Ne ovatkin älykkäitä eläimiä, jotka ”leikkivät” lelujensa kanssa ja kehittävät helposti omistajalle harmaita hiuksia aikaansaavaa tekemistä. Ne ovat kuitenkin eläimiä.
Papukaija ei tule koskaan ymmärtämään, että rakastat sitä tai että sen pitäisi tehdä tai olla tekemättä jotain. Se ei voi ymmärtää ihmisen maailmaa ja sen sääntöjä, eikä sen tarvitsekaan. Lapsen pitää oppia elämään ihmisten yhteiskunnassa, mutta papukaijalle riittää, että se saa elää turvassa kotonamme. Jos papukaijaan suhtautuu kuin lapseen, on riski, että sitä ei huomioi lintuna.
Kaikki tällaiset merkitykset sisältävät ihmisen näkökulmasta paljon tunnelatausta ja usein toimivat tekosyinä jollekin seuraukselle: ilkeää pitää rangaista esimerkiksi jäähyllä. Nämä sanat sisältävät oletuksen, että toimija tietää, mitä sen pitäisi tehdä, ja päättää tehdä toisin. Tällaisen oletuksen pohjalta ihmistä purevasta papukaijasta tulee ilkeä ja häkkiin menoa vastustelevasta papukaijasta jääräpäinen.
Papukaija ei kuitenkaan koskaan ole ilkeä, jääräpäinen tai mitään muuta, jolla kuvataan ihmisen luonnetta tai käyttäytymistä. Eläimiä ja niiden toimintaa ei pidä tulkita ihmisen näkökulmasta. Riskinä on päätyä valitsemaan eläimen kannalta huonot tavat reagoida tilanteisiin tai jättää puuttumatta ongelmiin, vaikka se olisi helppoa myös linnun hyvinvointi huomioiden.
Toisin kuin elokuvissa, papukaija ei ole pienessä häkissä päivät pitkät omistajan silmien iloksi istuva koriste. Kyseessä on aktiivinen eläin, joka voidakseen hyvin vaatii suuren häkin, riittävästi virikkeitä ja seuraa sekä mahdollisuuden viettää päivittäin aikaa häkin ulkopuolella.
Olet varmaankin kuullut papukaijan olevan älykäs eläin. Todellisuudessa älykkyyden määritteleminen on haastavaa, sillä edes ihmisen älykkyydestä ei ole selkeää määritelmää. Lisäksi jokainen laji on älykkäin omassa ”ekologisessa lokerossaan”: se on sopeutunut elämään parhaiten omassa ympäristössään eikä sen edes tarvitse olla ”älykkäämpi”. Tässä yhteydessä älykkyyden määritelmänä voidaan pitää esimerkiksi eläimen kykyä oppia uusia asioita ja yleistää oppimaansa koskemaan myös muita asioita.
Tällainen älykkyys voikin olla hauska asia papukaijan omistajalle, erityisesti jos sille haluaa opettaa temppuja. Se kuitenkin tekee papukaijasta entistä haastavamman lemmikin muutamalla tavalla:
Papukaijan oppiminen voi tapahtua omistajan kannalta ”salakavalasti”, jos tämä ei ymmärrä eläinten oppimisen perusteita. Papukaija voi antaa aluksi laittaa itsensä häkkiin, mutta oppii hiljalleen, että häkkiä kohti kulkeva ihminen tarkoittaa häkkiin jäämistä. Asiaa voi vaikeuttaa myös se, että joskus papukaija haluaa häkkiinsä esimerkiksi syömään ja antaa laittaa itsensä sinne.
Osaatko sanoa, missä olet 10 vuoden kuluttua? Et ainakaan varmasti, mutta tästä huolimatta undulaattikin voi elää tätä pidempään. Jotkin lajit voivat elää jopa kymmeniä vuosia ja pisimpään eläneet isot papukaijat ovat ylittäneet sadan vuoden rajapyykin. Tosin monet lemmikkeinä elävät papukaijat myös kuolevat huomattavasti odotettavaa elinikää aikaisemmin, esimerkiksi sairauteen. Lähtökohtana tulisi kuitenkin olla lemmikin pitäminen sen tai oman eliniän ajan.
Erityisen tärkeää harkinta on vielä vanhempiensa luona asuvilla nuorilla. Edessä tulee olemaan suuria muutoksia:
Valitettavan usein murrosikään tulleen nuoren lemmikki unohtuu, kun muu elämä tulee tärkeämmäksi. Joutuvatko vanhemmat tällöin hoitamaan päiväkausia häkissä istuvaa lintua vai myydäänkö se eteenpäin?
Myös aikuisille tulee monia muutoksia eteen elämässään. Yksin elävä voi muuttaa toisen kanssa yhteen. Miten kumppani suhtautuu lemmikkiin? Miten aika riittää papukaijan ja mahdollisten lasten kanssa? Yksinäisen papukaijan tapauksessa lapsen saaminen vaatii suunnittelua: lapsen aiheuttamat muutokset perheen rutiineissa voivat olla suuria. Siksi papukaijaa tulisikin totuttaa jo hyvissä ajoin ennakkoon uusiin rutiineihin.
Kaikkia tilanteita ei voi nähdä ennakkoon, mutta tärkeintä on kuitenkin linnun hyvinvointi. Linnusta on pystyttävä myös luopumaan, jos se on tarpeen. Moniin tilanteisiin voi kuitenkin löytää ratkaisun ja papukaijaa kannattaakin totuttaa muutoksiin ajoissa.
Olet ehkä itse valmis sitoutumaan tulevaan lemmikkiisi, mutta entä muut kotonasi asuvat ihmiset? Ovatko he valmiita hyväksymään uuden perheenjäsenen, vai aiheuttavatko potentiaaliset ongelmat ja haasteet ongelmia perheenjäsenten jaksamisen suhteen?
Tässä muutamia yleisiä ongelmia, joita perheen sisällä voi syntyä:
Jos lintu tulee sinulle eikä suoraan koko perheen lemmikiksi, joudut huomioimaan nämä asiat ja myös opettamaan muita kotonasi asuvia ihmisiä elämään linnun kanssa.
Miettimällä huolella, mitä lemmikiltäsi haluat, voi valita itsellesi parhaiten sopivan lemmikin. Näin edessä on todennäköisemmin pitkä ja mukava yhteinen taival lemmikkisi kanssa. Papukaijan kohdalla kannattaa huomioida seuraavat asiat:
Jos olet sitä mieltä, että papukaija on sinulle sopiva lemmikki, seuraavasta luvusta saat apua lajin valintaa varten.
Lisätietoa luvun aiheisiin liittyen
Luvun lähteet
Papukaija.fi
Papukaija lemmikiksi?
Myydään papukaija