Eläinten hyvinvoinnista välittävänä lintuharrastajana tuntuu joskus, että olen puun ja kuoren välissä, mitä eläinsuojelulakiin tulee. Toisaalta haluaisin lain edistävän lemmikkilintujen hyvinvointia, mutta toisaalta koen, että Suomessakin eläinsuojeluaktivistien tavoitteena on rajoittaa harrastusta paljon tiukemmin, kuin olisi tarve.

Ensimmäistä kertaa kuullessani eläinsuojelulain kokonaisuudistuksesta olin iloinen: ajattelin, että vihdoin joihinkin ongelmakohtiin saataisiin korjauksia. Tämän takia toiminkin aktiivisesti mm. sen eteen, että Lemmikkilinnut Kaijuli ry toisi selvästi esiin omat viralliset tavoitteensa (missä mielestäni olemme onnistuneet). Viime vuosi kuitenkin loi uuden haasteen: kävi ilmi, että monet eläinoikeusaktivistit haluaisivat rajoittaa ns. “eksoottisten” eläinten harrastusta Suomessakin merkittävästi – ja pitkälti ilman järkeviä perusteita. Tämän jälkeen olen käyttänyt valtavasti aikaa myös harrastuksen puolustukseen Suomen eksoottisten eläinten harrastajayhdistysten liitto ry:n kautta.

Ironista kyllä, tämä eläinoikeusaktivistien toiminta ei millään tavoin edistä eläinten hyvinvointia.

Ironista kyllä, tämä eläinoikeusaktivistien toiminta ei millään tavoin edistä eläinten hyvinvointia. Kaikki se aika, jonka me harrastajat joudumme käyttämään harrastuksemme puolustamiseen on pois eläinten hyvinvoinnin edistämiseltä. Harrastajien lisäksi kukaan muukaan ei Suomessa samalla tasolla esimerkiksi jaa tietoa näiden pitämisestä.

Päätin kuitenkin listata blogiini muutamia asioita, joiden itse haluaisin nähdä tiukkenevat eläinsuojelulakia uudistettaessa. Tämä ei tietenkään ole kaiken kattava lista. Ja lista on henkilökohtainen näkemykseni, eikä se edusta minkään yhdistyksen virallista kantaa.

Vaikka nykyistä eläinsuojelulakia kritisoidaankin, itse laki (Eläinsuojelulaki 4.4.1996/247) ei ole ihan niin huono. Laissa on paljon hyvääkin ja siellä lukee mm. “Lisäksi eläintenpidossa on edistettävä eläinten terveyden ylläpitämistä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet.” Ymmärrän kuitenkin, että nykytiedon valossa esimerkiksi käyttäytymistarpeiden huomioiminen ja määritteleminen paremmin olisi varmasti hyvä asia.

Isompia ongelmia aiheuttavat asetukset. Esimerkiksi seura- ja harrastuseläimiä koskevan asetuksen lemmikkilintukohta ei riitä turvaamaan lemmikkinä elävän linnun hyvinvointia (oikeastaan koko termistä “häkkilintu” tulisi luopua).

Oma henkilökohtainen näkemykseni olisi, että seura- ja harrastuseläinten eri lajiryhmiä varten olisi hyvä tehdä omat asetuksensa, jos tämä olisi mitenkään lainsäädännöllisesti järkevää. Luonnollisesti harrastajat tulisi ottaa tiiviisti mukaan rakentamaan näitä asetuksia, jotta niistä saataisiin edes jollain tasolla järkevät.

Seuraavassa olen jakanut oman pohdiskeluni kahteen kategoriaan: ensimmäisessä kategoriassa ovat ne säädökset, jotka on melko selkeä toteuttaa. Toisessa kategoriassa on asioita, jotka olisi hyvä korjata, mutta joihin vaikuttaminen lain kautta on syystä tai toisesta hankalampaa. Haluan kuitenkin painottaa, että tämä ei ole millään tavalla kattava lista kaikesta mahdollisesta, vaan enemmänkin yksittäisiä mieleeni nousseita asioita.

Helpommin korjattavat asiat

Nämä asiat kannattaisi siis joka tapauksessa korjata. Luultavimmin järkevin paikka olisi oma lemmikkilintuja koskeva asetus.

Lintuhäkkien minimikoot sitoviksi

Nykyisin lemmikkilintua saa pitää minkä kokoisessa häkissä tahansa, ainakin lain mukaan. Harrastajat käyttävät yleisesti MMM:n aikaisempia suosituksia (joita ei enää asetuksista löydy), mutta suhtaudun niihinkin hieman kriittisesti. Joka tapauksessa nämä tulisi ottaa ihan ehdottomina minimisuosituksina.

Häkkikokovaatimukset ovat monessa mielessä ongelmallinen asia ja osittain “välttämätön paha”.

Häkkikokovaatimukset ovat monessa mielessä ongelmallinen asia ja osittain “välttämätön paha”. Miten esimerkiksi huomioida linnun häkin ulkopuolella viettämä aika? Mitä jos omistajalla onkin lintuhäkki koko päivän auki? Tällöin luonnollisesti häkin ei tarvitsisi olla niin iso, kuin henkilöllä, jonka lintu (tai toivottavasti linnut) viettävät häkissä suurimman osan päivästä. Ja vaatimusten luominen onkin sitten ihan oma harjoituksensa.

Kuvan lintuhäkki sopii hyvin esimerkiksi amatsonin kokoisille papukaijoille. On tärkeää, että lintu mahtuu puuhailemaan ja kiipeilemään ja/tai pyrähtelemään häkissään, jonka lisäksi sen tulisi päästä häkistään päivittäin ulos.

Vaikka tilanne onkin merkittävästi parantunut Suomessa, varsinkin pienille papukaijoille myydään edelleen aivan alimittaisia häkkejä mm. osassa eläinkaupoista. Puhumattakaan sitten isoista ulkomailta Suomeen eläintarvikkeita tuovista ketjuista. Jos tilanne ei vapaaehtoisin toimin parane riittävästi, jotain sen suhteen tulisi tehdä.

Siipisulkien typistämistä rajoitettava

Siipisulkien typistäminen on onneksi Suomessa harvinaista. Mutta on absurdi ajatus, että ihminen voi ottaa lemmikikseen lentokykyisen linnun ja viedä tältä lentokyvyn pois, jos näin haluaa. Tämä asia olisi helppo korjata esimerkiksi määräämällä, että tällaisen operaation saa tehdä vain eläinlääkäri, jos katsoo linnun hyvinvoinnin sitä edellyttävän.

Jättäisin tähän eläinlääkärin mentävän takaportin, sillä joskus voi tulla eteen tilanne, että uudelleen lentämään opettelevan linnun menoa on vain pakko hieman hidastaa sen turvallisuuden takia. Nämä tilanteet olisivat kuitenkin hyvin harvinaisia.

Linnun kiinnikytkeminen nilkkarenkaasta kiellettävä

Toinen hyvin helposti säädettävä asia: kieltää linnun kiinnikytkeminen nilkkarenkaasta. Nyt asetus vielä erikseen sallii tämän väliaikaisena toimenpiteenä. Esimerkiksi International Association of Avian Trainers and Educators -järjestön mukaan vain petolintujen jalat voivat olla riittävän vahvoja turvallista nilkkarenkaasta kytkemistä varten.

Hankalammat hyvinvointikysymykset

Siinä missä edellisen kohdan muutama asia olisi helppo korjata, tämän kohdan asiat vaativatkin hieman miettimistä, jotta niistä voitaisiin tehdä millään tavalla järkeviä lakeja tai asetuksia. Toisaalta iso osa näistä haasteista koskee kaikkia lajeja, myös koiria ja kissoja, mutta itse tietenkin näen ongelmat juuri lemmikkilintuharrastuksen näkökulmasta.

Tässä siis nostan ongelmia esiin, mutta en välttämättä pysty tarjoamaan suoralta kädeltä vastauksia. Osan valvominenkin olisi hankalaa. Toisaalta esimerkiksi eläinsuojeluasiamies Sari Salminen sanoi SEEL:n keväällä 2015 järjestämässä seminaarissa, että hänen mielestään lakiin voisi tulla myös hankalammin valvottavia tai todistettavia asioita. Olen tästä samaa mieltä: jo selkeän signaalin antaminen yhteiskunnan taholta asian suhteen voisi auttaa edes hieman.

Eläimen myyjän vastuun kasvattaminen

Viime kädessä vain eläimen myyjä / luovuttaja voi vaikuttaa siihen, millaiseen kotiin eläin päätyy. Osa myyjistä ja kauppiaista toimii vastuullisesti; on ollut hienoa kuulla mm. eläinkaupoista, jotka säännöllisesti kieltäytyvät myymästä neitokakaduja liian pieniin häkkeihin. Aina löytyy kuitenkin kauppiaita ja muita myyjiä, joita eläimen hyvinvointi ei kiinnosta. Ainoa tavoite on vain tehdä rahaa.

Myyjää ei tietenkään voi laittaa liian tiukkaan vastuuseen

Myyjää ei tietenkään voi laittaa liian tiukkaan vastuuseen: olisi kohtuutonta odottaa, että esimerkiksi eläinkauppias lähtisi tekemään kotitarkastuksia potentiaalisten ostajien luona. Mutta muutamalla kysymyksellä voisi varmasti selvittää, onko ostajan osaaminen lähelläkään tarpeellista tasoa.

Oma lukunsa ovatkin sitten ulkomailla toimivat, mitä tahansa lintuja Suomeen lähettävät lintutukut ja isoja papukaijoja “varastosta” myyvät eläinkaupat, joiden toiminnan tuomitsen itse käytännössä yksiselitteisesti. Linnut eivät ole tukkukauppatavaraa. Pienempienkin papukaijojen myyminen liikkeessä on haastavaa ja vaatii mielestäni mm. riittävän kokoiset aviaariot. Isojen papukaijojen kohdalla puhutaan oman kokoluokan haasteista, jos eläin viettää liikkeessä aikaa odottaen sopivan ostajan löytymistä.

Linnun ympäristö ja virikkeellistäminen

Linnun laittaminen riittävän isoon häkkiin on ensimmäinen askel, mutta ei vielä riitä alkuunkaan, jos esimerkiksi kahden neliömetrin häkissä on vain kaksi sileää ortta, yksi keinu ja ruokakupit. Linnun elinympäristöstä (häkin ulkopuolella ja sisällä) pitää tehdä mielenkiintoinen ja virikkeellistäminen. Tällä hetkellä asetuksissa lukee, että kaksi ortta riittää.

Toisaalta tämän säätäminen laissa ja asetuksissa edellistä huomiota tarkemmin olisi äärimmäisen vaikeaa minkään lajin kohdalla. Esimerkiksi kuinka monta lelua papukaijalla pitäisi olla häkissään? Miten määritellään sopiva “lelu”?

On kuitenkin aivan selvä, että papukaijankin kaltaisen älykkään eläimen tulee saada mielekästä tekemistä ja mahdollisuuksia totuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan monipuolisesti. Sekä häkin sisällä että ulkopuolella.

Papukaijojen hankkiminen yksineläjiksi

Olen yhä vahvemmin sitä mieltä, ettei papukaijaa tulisi hankkia yksineläjäksi. Ihminen ei ole lintu, eikä ole mielestäni realistista olettaa, että ihminen voisi korvata lajitoverin läpi tällaisen pikäikäisen lemmikin elämän.

Olen yhä vahvemmin sitä mieltä, ettei papukaijaa tulisi hankkia yksineläjäksi.

On kuitenkin hyvä huomioida muutama asia tämän suhteen: ensinnäkin on kohtuutonta olettaa, että henkilö pystyisi aina hankkimaan kaksi lintua kerrallaan; varsinkin jos on kyse isommista papukaijoista tai toisaalta pesitystarkoitukseen tulevista linnuista. Toisaalta vanhemmat, koko elämänsä yksin eläneet papukaijat eivät välttämättä hyväksy enää lajitoveria seuraksi (näitäkin tulee olemaan vielä pitkään, vaikka nyt asiat laitettaisiin kerralla kuntoon… mikä sekään ei ole realistinen oletus). Tällöin toisen linnun hankkimisen pakottaminen heikentäisi ensimmäisen hyvinvointia.

Helppoa vastausta tähänkään kysymykseen ei siis ole.

Käsinkasvatuksen ja/tai -ruokinnan rajoittaminen

Hollannissa kiellettiin papukaijojen käsikasvattaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei poikasia voi ottaa emojen hoidosta pois liian aikaisin. Ainakin, jos emot ne hoitavat, poikasen hengen pelastaminen onkin oma asiansa. Itse olen sitä mieltä, että voisimme ottaa Hollannista mallia asian suhteen. Valvominen ei olisi tietenkään helppoa, ja aina tilannetta voisi selittää sillä, että emot eivät hoitaneet poikasta. Mutta viesti olisi selvä. Tosin Suomessa tilanne on mennyt tähän ihan vapaaehtoiselta pohjaltakin, mikä mielestäni on osoitus harrastajayhteisön työn arvosta.

Hankalampi kysymys onkin sitten se, että pitäisikö emojen lisäksi tehtävä käsinruokinta sallia missä tilanteessa. Tämän ei voi olettaa olevan ainakaan niin haitallista, kuin käsinkasvatuksen, mutta toisaalta ei ole tarpeenkaan. Ihmisympäristöön hyvien kokemusten kautta totutettu poikanen kesyyntyy hyväksi lemmikiksi, vaikka sitä ei käsiteltäisi pöntössä olon aikana (paitsi tietenkin siivoaminen, terveyden tarkastaminen ja rengastaminen). Toisaalta olisi mielenkiintoista nähdä tutkimuksia siitä, miten osittainen käsinruokinta vaikuttaa poikasen hyvinvointiin.

Suomessa on ollut saatavilla viimeisten vuosien aikana ns. “olohuoneessa” kasvaneita, emojen ruokkimia isojenkin papukaijojen poikasia. Keski-Euroopasta tällaisten löytäminen on vaikeaa, sillä kasvatustoiminta siellä on usein sen verran teollisempaa (joka ei tietenkään ole hyvä asia). Saatavilla on usein vain aviaariossa täysin villinä kasvaneita lintuja (jotka usein myydään pesitykseen) tai ainakin osittain käsinruokittuja poikasia (ja valitettavasti tilauksesta samoilta kasvattajilta täysin käsinkasvatettujakin). Jos tästä voidaan jotain päätellä, niin ainakin se, että kotimaisen kasvatustoiminnan olisi hyvä yleistyä ja tämän mahdollisuuksia pitäisi edistää.

Osittain tähän aiheeseen liittyy myös poikasen luovuttaminen uuteen kotiin liian aikaisin. Mutta tämänkin asian suhteen vaikuttaa, että tilanne Suomessa on parantunut jo merkittävästi.

Papukaijojen koulutusmenetelmät ja käsittely

Vanha tapa “kesyttää” papukaija on ollut pitää sitä väkisin kiinni, kunnes se on “kesyyntyny”. Jokainen yhtään eläinten koulutuksesta ymmärtävä voi tietenkin suoralta kädeltä sanoa, että tällainen “kesyyntyminen” on itse asiassa opittua avuttomuutta. On ollut ilo huomata, miten nykyisin Suomessa yleisesti käytetyt ja neuvotut koulutusmenetelmät lähtevät liikkeelle vapaaehtoisuudesta ja eläimen luottamuksen voittamisesta.

On ollut ilo huomata, miten nykyisin Suomessa yleisesti käytetyt ja neuvotut koulutusmenetelmät lähtevät liikkeelle vapaaehtoisuudesta ja eläimen luottamuksen voittamisesta.

Pitäisikö asiasta säätää laissa tai asetuksissa tarkemmin? Toisaalta nykyisenkin lain 6 § sanoo, että “Eläimen liiallinen rasittaminen ja kohtuuttoman ankara kurissa pitäminen ja kouluttaminen sekä liian kovakourainen käsittely on kielletty.” Ja erikseen huomautetaan, että tarkempia säädöksiä voidaan antaa erillisellä asetuksella.

Mikä olisi kohtuuttoman ankaraa kurissa pitämistä? Jos otat täysin domestikoitumattoman eläimen kotiisi, niin onko mitään oikeutta edes odottaa siltä mitään “kuria”? Oma lähestymiseni näihin on tietenkin se, että omistajan on luotava eläimelle ympäristö, jossa se voi hyvin. Mutta miten tästä säätäisi laissa?

Lajityypillinen ja terveellinen ruokavalio

Ruokavalio on luonnollisesti tärkeä osa eläimen hyvinvointia. Huono ruokavalio voi aiheuttaa papukaijoilla mm. vitamiinien puutostiloja tai esimerkiksi maksavaurioita. Ja johtaa elämän merkittävään lyhenemiseen.

Mutta tällaisen säätäminen laissa ja asetuksissa sitten olisikin vasta oma sirkuksensa. Kuinkakohan moni kissakin elää Suomessa halvimmilla, melkein pelkästään viljaa sisältävillä raksuilla? Tämäkään ongelma ei todellakaan rajoitu lintuharrastukseen.

On myös ollut ilo huomata, että viimeisten vuosien aikana pelkällä siemensekoituksella elävien lintujen määrä on selvästi laskenut ja tuoreruoasta on tullut oletusarvo papukaijan ruokavaliossa.

Mitä on odotettavissa lain suhteen?

Edellisen eduskunnan piti säätää uusi eläinsuojelulaki. Koska se ei valmistunut ajoissa, ei kukaan voi vielä sanoa, mitä tulee lain suhteen tapahtumaan. Ei voida pitää edes varmuutena, että nykyinen hallitus tuo uuden laji eduskunnalle päätettäväksi, mutta MMM ainakin työstää omaa mietintöään lain uudistamiseksi.

Voisi olettaa, että tässä välissä lakiin voi vielä vaikuttaa (hyvässä ja pahassa). Onneksi meillä “eksoottisten” eläinten harrastajilla on tähän nykyisin paremmat mahdollisuudet mm. SEEL:n kautta.