Elokuvissa näkee usein papukaijan istumassa pienessä häkissä ”kiltisti”. Papukaija kuitenkin vaatii tilaa ja virikkeitä voidakseen hyvin. Tarkastelen tässä, mitä virikkeellistämisen taustalla on ja miksi se on tärkeää.

Valtaosalle ihmisistä on onneksi selvää, että lemmikkipapukaija tarvitsee leluja, joilla leikkiä, sekä riittävän ison häkin; se ei ole lemmikki, joka vain istuu paikoillaan omistajan iloksi. Mutta miksi lemmikkipapukaija leikkii ja miten se hyötyy siitä, että sillä riittää kiipeilypaikkoja?

Suomeksi virikkeellistämisestä ja sen merkityksestä on kirjoittanut Helena Telkänranta kirjassaan ”Pienlemmikkien virikeopas”, joka käsittelee virikkeellistämisen lisäksi myös aihepiirin taustoja. Hänen mukaan virikkeellistämisen taustalla ovat eläimen perinnölliset luonnolliset taipumukset toimia jollain tavalla. Näiden mahdollistaminen lisää eläimen hyvinvointia ja estäminen heikentää sitä.

Luonnolliset taipumukset toimia

Eläin pyrkii sopeutumaan ympäristöönsä: sen on muutettava toimintamallejaan tilanteen mukaan, eli opittava uusia asioita. Usein oppiminen tapahtuu ympäristön palautteen kautta, eli linnun toiminta johtaa esimerkiksi siihen, että se saa ruokaa, jolloin se oppii, että kyseinen toimintamalli on sen kannalta edullinen.

Joskus, varsinkin puhuttaessa käyttäytymisestä, nämä mallit ovat muodostuneet eläimen selviämisen kannalta välttämättömiksi. Tällöin voidaan puhua perinnöllisistä taipumuksista toimia jollain tavalla. Perinnöllisten käyttäytymismallien syntyminen selittyy evoluutiolla: ajan kanssa sellaisten yksilöiden suhteellinen määrä lisääntyy, joilla on etua antava taipumus käyttäytyä esimerkiksi selviämisen tai suvun jatkamisen kannalta edullisemmalla tavalla.

Tällaisista käyttäytymismalleista on tullut ajan mittaa eläimille niin tärkeitä, että jo pelkästään niiden toteuttaminen saa aikaan mielihyvää. Koirat toimivat hyvänä esimerkkinä siitä, miten merkittävästä asiasta puhutaan: vaikka koira on muuttunut (ja sitä on jalostettu) pitkälle sudesta, on sillä vielä jäljellä joko kokonaan tai osittain (riippuen rodusta) metsästysketjun eri osien toimintamalleja perinnöllisenä. Tuire Kaimio antaa kirjassaan ”Koirien käyttäytyminen” esimerkiksi esineiden noutamisen: koiraa ei tarvitse palkita tästä metsästykseen liittyvästä toiminnasta erikseen, vaan toiminta itsessään tuottaa sille mielihyvää, eli vahvistaa itse itseään.

Koska kyseessä ovat perinnölliset käyttäytymismallit, ei niiden esiintyminen ole kiinni siitä, missä ympäristössä eläin elää. Telkänranta antaa esimerkkinä pieneläinten kohdalla tällaisista tarpeista ympäristön tutkimisen. Eläimen on ollut tärkeää tutkia ympäristöään, jotta se löytyäisi esimerkiksi ruokaa ja pesäkoloja. Tämä toiminta itsessään tuottaa mielihyvän tunteen eläimen aivoissa, joten eläin pyrkii toteuttamaan sitä kotonammekin.

Ravinnon hankkiminen vie aikaa

Ruoan etsiminen ja sen eteen työskentely on eläimelle tärkeää, ja se käyttää siihen luonnossa pitkiä aikoja. Tähän liittyy mielenkiintoinen ilmiö, joka on havaittu eri lajeilla, mukaanlukien papukaijoilla: contrafreeloading, ”ilmaisen ruoan ilmiö”. Sen mukaan eläin valitsee usein tekevänsä töitä ruoan eteen, vaikka vieressä olisi samaa ruokaa saatavilla ilman työn tekemistä. Ilmiön taustoista ei olla aivan varmoja, on yhtenä vahvana ehdokkaana se, että eläimellä on luonnollinen tarve tehdä töitä ruokansa eteen.

Onko lelun käsittely kuvassa ”vain” leikkiä vai pyrkiikö papukaija toteuttamaan jotain ruoan hankkimiseen liittyvää käyttäytymistarvetta?

Kotonamme lintu ei yleensä joudu etsimään ruokaansa, sillä sitä löytyy ruokakupeista ilman, että sen eteen joutuu tekemään mitään. Tämä ei kuitenkaan poista linnun tarvetta etsiä ruokaa, tai tehdä töitä sen eteen. Näin lintu voi pyrkiä toteuttamaan tähän liittyviä käyttäytymismalleja muualla. Esimerkkinä voisi toimia puupalikan pitäminen jalassa ja sen jyrsiminen, joka muistuttaa läheisesti hedelmän syömistä tai pähkinän avaamista.

Susan Friedman varoittaa kuitenkin puhumasta vain luonnollisesta toiminnasta tai käyttäytymisestä. Vaikka eläimellä on taipumus tai tarve esittää joitain käyttäytymismalleja, kuten tehdä töitä ruoan eteen, se voi (ja sen pitääkin) silti oppia uusia toimintamalleja liittyen tähän. Voidaan sanoa, että tästä näkökulmasta kaikki toiminta on luonnollista: oli lintu luonnossa tai kotonamme, sillä on tietyt tarpeet sekä erilaisia taipumuksia toimia tietyillä tavoilla. Joka tapauksessa se oppii näihin liittyen uusia asioista ja sopeutuu ympäristöönsä. Lintu siis pyrkii hankkimaan ruokaa, mutta sen on opittava tekemään tätä tehokkaasti.

On tietenkin olemassa tilanteita, joissa voidaan puhua, ettei toiminta enää ole tyypillistä papukaijalle, koska se poikkeaa suuresti siitä, miten sen luonnossa elävät lajitoverit toimivat vastaavassa tilanteessa. Esimerkiksi uhkaan tai ahdistavaan asiaan vastaaminen suoraan puremalla ilman pyrkimystä perääntyä tai elekielen käyttöä on tällainen esimerkki. Mutta tämäkin selittyy papukaijan tarpeella selvitä hengissä sekä siihen liittyvällä oppimisella, jossa se on oppinut, ettei pakeneminen tai elekieli auta, tai pureminen on nopein tapa saada käsi menemään pois. Se edelleen toimii luonnollisten tarpeidensa pohjalta, mutta on sopeutunut ympäristöönsä.

Mahdollisuuksien merkitys eläimelle

Telkänrannan mukaan virikkeellistämisen hyöty eläimen hyvinvoinnille on sen tuoma mielihyvän tunne. Jos eläimelle annetaan mahdollisuuksia toimia sen taipumusten edellyttämällä tavalla, se saa useammin tilanteita, jotka tuottavat sille mielihyvää. Ei liene kohtuutonta sanoa, että sen elämänlaatu paranee tästä.

Toisaalta näiden mahdollisuuksien puute heikentää eläimen hyvinvointia. Telkänranta puhuukin sisäisistä ristiriidoista: eläimellä on tarve toimia jollain tavalla, mutta ympäristö estää tämän. Lintu voi esimerkiksi haluta tutkia ympäristöään tai työskennellä ruoan eteen, mutta pieni ja virikkeetön häkki ei tätä mahdollista.

Tämä sisäinen ristiriita voi herkästi johtaa turhautumiseen ja aiheuttaa eläimessä stressiä. Jo yksistään stressihormonin erittymisen elimistöön voidaan olettaa heikentävän eläimen hyvinvointia. Tällä on myös fyysisiä vaikutuksia: stressi alentaa esimerkiksi vastustuskykyä.

Ongelmat saattavat ilmetä hermostuneisuutena: lintu esimerkiksi ravaa orrellaan edes-takaisin. Toisaalta joskus tätä kautta voi syntyä stereotyyppistä käyttäytymistä, eli eläin toistaa yksittäistä toimintamallia kerta toisensa jälkeen (tämän on havaittu heikentävän eläimen hyvinvointia pitkällä aikavälillä). Muita ihmisille selkeästi näkyviä ongelmia voivat olla jatkuva häiritsevä huutaminen (jota ei pidä sekoittaa lajityypilliseen äänenkäyttöön) sekä jopa höyhenten nyppiminen tai pahimmillaan itsensä silpominen.

Aina ongelmat eivät näy niin selvästi. Virikkeiden puute voi ilmetä myös apaattisuutena ja lajityypillisten käyttäytymismallien puutteena, eli eläin ei edes yritä olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Tämä on helppo tulkita niin, että lintu istuu päivät pitkät tyytyväisenä orrellaan, sillä se voi ulkoisesti vaikuttaa olevan kunnossa.

Pesimiskäyttäytymisen dilemma

Jo käsitellyn valossa pesiminen muodostaa meille ongelman: eläimellä voidaan nähdä olevan suuri tarve jatkaa sukuaan, mutta emme pysty tarjoamaan lemmikkinä elävälle linnulle tätä mahdollisuutta. Se olisi myös epäkäytännöllistä, sillä Suomi hukkuisi nopeasti myytävänä oleviin poikasiin. Monesti pesimisvireisen linnun kohdalla mahdottomuus toteuttaa tätä tarvetta johtaakin selkeään turhautumiseen. Se voi esimerkiksi ravata orrella edestakaisin hermostuneena, koska haluaisi päästä löytämäänsä pesäkoloon.

Linnulla ei kuitenkaan normaalitilanteessa ole pesimävirettä ympäri vuoden. Pesiminen vaatii paljon resursseja esimerkiksi munimisen tai poikasten ruokkimisen muodossa, joten linnut ovat kehittyneet evoluution kautta pesimään silloin, kun olosuhteet ovat otolliset. Usein olosuhteiden muutos suotuiseen suuntaan laukaisee pesimävireen. Säätelemällä olosuhteita pystymme vaikuttamaan linnun tarpeeseen pesiä ja voimme ainakin vähentää pesimistarpeen aiheuttamaa ristiriitaa linnussa.

Valon määrä on yksi tällainen tekijä: päivien piteneminen voi olla merkki siitä, että pesimiselle suotuisa kausi on alkamassa. Tällöin erityisesti Suomessa, jossa päivän pituus vaihtelee voimakkaasti, voi kevät aiheuttaa herkästi pesimävireen syntymisen. Tärkeäksi muodostuu pitää päivän pituus muuttumattomana keinotekoisen valaistuksen ja tehokkaan häkin pimentämisen avulla. Näin talven ja kesän välinen valon määrän muutos ainakin minimoituu. Monet tavalliset kankaat voivat läpäistä niin paljon valoa, että häkissä on valoisaa ennen linnun tavallista heräämisaikaa, joten voi olla tarpeen käyttää pimennyskangasta. Toisaalta jotkut ihmiset ovat ratkaisseen tämän ongelman käyttämällä erillistä helposti pimennettävää unihäkkiä.

Papukaijasta ei ole koriste-esineeksi

Tämä artikkeli luo vain pintapuolisen katsauksen lemmikkinä elävien lintujen perinnöllisiin käyttäytymismalleihin, ja jättää esimerkiksi sosiaalisiin suhteisiin liittyvät tarpeet kokonaan huomioimatta. Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää se, miten näitä käyttäytymismalleja on muodostunut ja tämän kautta se, miksi ne ovat tärkeitä.

Susan Friedman ilmaisee asian hyvin sanoessaan, että ”eläimet on rakennettu toimimaan, ei pysymään paikoillaan”. Jo ympäristön tutkimisen sekä ruoan etsimisen tarve pitää huolen siitä, että linnusta ei ole pitkään paikoillaan istuvaksi koriste-esineeksi. Tukahduttamisen sijaan linnun hyvinvoinnin kannalta olisikin tärkeää pyrkiä mahdollistamaan näitä toimintamalleja ja ohjaamaan niitä omistajan kannalta hyväksyttävään suuntaan.

Omistajina meillä on mahdollisuus ja velvollisuus luoda lemmikille ympäristö, jossa se pääsee toteuttamaan näitä käyttäytymismalleja.

• Virikkeellistäminen on muutakin, kuin parin lelun laittamista häkkiin. Se tarjoaa linnulle mahdollisuuden toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymismalleja
• Virikkeetön ympäristö heikentää eläimen hyvinvointia, mikä ei välttämättä näy suoraan käyttäytymisongelmana, vaan voi esiintyä apaattisuutena.
• Virikkeellistäminen voidaan jakaa useaan eri osa-alueeseen, joita kaikkia on syytä kehittää ja muokata jatkuvasti.

• Helena Telkänrannan kirjan ”Pienlemmikkien virikeopas” tekemiseen on osallistunut myös muutama Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n jäsen. Se käsittelee virikkeellistämisen taustoja ja käytäntöjä eri lajien kohdalta ja on tilattavissa mm. kustantajan verkkokaupasta.
• Ruoan käytöstä virikkeellistämisessä voit lukea lisää artikkelista Ruoan käyttö papukaijan virikkeellistämisessä.

• Helena Telkänranta: Pienlemmikkien virikeopas; 2006, Sanasilta Oy
• Tuire Kaimio: Koirien käyttäytyminen; 2007, WSOY
• Susan G. Friedman: He Said, She Said, Science Says; Good Bird Magazine, vol 1-1, spring 2005 & Henkilökohtainen viestintä (kirjoittajan luvalla)