Ajoittain kuulee sanottavan, että lintu on jääräpäinen, koska se ei mene häkkiin. Tai se on tuhma tai ilkeä, koska se tekee jotain, mitä omistaja ei sen toivo tekevän. Todellisuudessa tällaisten kuvausten käyttö lähinnä inhimillistää eläintä ja voi myös johtaa pahempiin ongelmiin.

Eläinten inhimillistäminen on syvällä yhteiskunnassamme: jo nuorina opimme saduista, että pöllö on viisas sekä kettu viekas. Susi taas on yleensä sadun “pahis”. Tämän taustan pohjalta ei liene suuri yllätys, että ongelman tullessa vastaan monet meistä ensimmäisenä peilaavat tilannetta ihmisten käyttäytymiseen.

Joskus pienessä inhimillistämisessä ei ole mitään haittaa. Jossain määrin voisi jopa olettaa, että lemmikkien pitäminen seuraeläimenä pohjautuu monessa mielessä inhimillistämiseen. Mutta ongelmia syntyy herkästi jos tämän pohjalta tehdään eläimen hyvinvointiin liittyviä päätöksiä. Tästä syystä lemmikin omistajan pitäisikin pystyä pääsemään tyypillisten lapsuudessa opittujen ajatusmallien yläpuolelle ja nähdä lemmikki eläimenä, ei ihmisenä.

Mitä papukaija tekee, ei mitä se on

Susan G. Friedman painottaa teksteissään sitä, että yllä mainitut luonnetta kuvaavat “leimat” eivät hyödytä lemmikkipapukaijan omistajaa millään tavalla [1]. Ne kuvastavat sitä, millainen lemmikki omistajansa mielestä on, eivätkä auta puuttumaan mahdollisiin ongelmiin. Monesti tällä leimalla ei myöskään ole mitään tekemistä todellisten käyttäytymisen pohjalta löytyvien syiden kanssa.

Näitä leimoja voidaan käyttää myös oikeuttamaan tarpeettoman kovien otteiden käyttöä. Monet ihmiset ovat oppineet, että tuhmaa lasta rangaistaan, joten samalla logiikalla tuhmaa lemmikkilintua pitäisi rangaista. Jääräpäiselle tapaukselle taas ei anneta periksi, vaan se laitetaan tekemään mitä ihminen haluaa, vaikka väkisin.

Todellisuudessa lemmikkilintu ei voi ymmärtää ihmisen maailman käsitteitä niin, että tällaiset leimat voisivat pitää paikkansa niiden kohdalla. Ne sisältävät yleensä oletuksen siitä, että toimija ymmärtää toimivansa väärin: tuhma lapsi tekee jotain, vaikka tietää sen olevan kiellettyä. Jääräpäinen ihminen taas ei tee mitä pitäisi, vaikka voisikin ymmärtää, mitä pitäisi tehdä.

Kotonamme elävä lintu toimii edelleen vaistojensa varassa: niitä ei ole jalostettu niin pitkälle, että se vaikuttaisi niiden luonnollisiin käyttäytymistaipumuksiin tai -tarpeisiin. Eläimen toimintaan tietyssä tilanteessa vaikuttaakin kaksi asiaa: sen luonnolliset käyttäytymistarpeet sekä sen oppiminen. Se ei koskaan voi ymmärtää tekevänsä väärin, vaan pyrkii toimimaan ympäristössään parhaansa mukaan ja toteuttamaan näitä käyttäytymistarpeita, liittyivät ne sitten sen tarpeeseen pysyä hengissä, saada ruokaa tai jatkaa sukua.

Ajan kanssa lintu voi myös oppia, että toimimalla tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa se pystyy toteuttamaan näitä tarpeita tehokkaammin. Sillä on olemassa joitain kokemukseen pohjautumattomia sisäsyntyisiä käyttäytymismalleja, mutta oppiminen vaikuttaa näihinkin.

Monesti toimiessamme väärien oletusten pohjalta ja unohtaen papukaijan olevan villieläin saatamme vain pahentaa ongelmaa…

Inhimillistämisen sudenkuopat

Onko ihmistä pureva lintu tuhma tai ilkeä? Papukaija puree lähinnä puolustautuakseen ahdistavassa tilanteessa. Kyseessä voi olla esimerkiksi se, että ihminen on ahdistanut pelokkaan linnun nurkkaan. Tai ehkä se puolustaa pesänään pitämää paikkaa tunkeilijalta, eli ihmiseltä. Molemmissa esimerkeissä se toimii luonnollisten käyttäytymistarpeiden pohjalta: ensimmäisessä esimerkissä se pyrkii selviämään hengissä ja toisessa jatkamaan sukuaan: toimintaa, joka on täysin odotettavissa siltä.

Jos oletetaan, että tällaisen villieläimen pitäisi jotenkin osata “käyttäytyä”, toimia ihmisten käyttäytymisnormien pohjata, tai “tuhmaa” ihmistä purevaa lintua rangaistaan, luultavasti vain pahennetaan ongelmaa. Tilanteessa lintu puri ihmistä, koska koki tämän uhkaksi; jos ihminen tällöin esimerkiksi nappaa sen nokasta kiinni, on hän luultavasti linnun mielestä entistä suurempi uhka ja kynnys purra pienenee entisestään.

Puremisen välttämiseksi parhaat keinot lähtevätkin siitä, ettei linnulle anneta syytä purra ihmistä. Jos ihminen ei koskaan esittäydy uhkana, osaa tulkita lintunsa elekieltä ja perääntyy tarvittaessa, ei syytä purra ihmistä tule. Jos kuitenkin käy niin, että lintu sattuu puremaan ihmistä, se mitä luultavimmin toimi luonnollisella tavalla kyseisessä tilanteessa. Tällöin ihmisellä onkin itsellään syytä katsoa peliin ja miettiä, mitä teki tilanteessa väärin.

Joskus taas kuulee sanottavan, että lintu on jääräpäinen, jos se ei anna laittaa itseään häkkiin. Mutta miten se voisi edes ymmärtää, että sen pitäisi olla häkissä tietyllä hetkellä? Se voi ymmärtää, että häkin ulkopuolella on enemmän mielekästä tekemistä, joten se pyrkii toiminnallaan edistämään häkin ulkopuolella pysymistä tilanteessa, jossa ymmärtää joutuvansa häkkiin. Tähän voi sisältyä esimerkiksi se, että lintu lentää kauas ihmisestä (yleensä korkeaan paikkaan, joka on linnulle turvallista), kun sitä kannetaan häkkiä kohti.

Jotkut ihmiset saattavat tällaisessa tilanteessa yrittää saada lintua väkisin häkkiin, ehkä pitämällä sitä kiinni (selästä tai jaloista) tai asettamalla oman vartalonsa niin, että lintu ei pääse pakenemaan, vaan se ainoa reitti on mennä häkkiin. Varsinkin isommat papukaijat voivat oppia jo kerrasta, että tällaista tilannetta kannattaa välttää. Näin se voi oppia, että sen kannattaa paeta, kun ihminen kantaa sitä häkkiä kohti.

Linnun voi saada menemään häkkiin myös vapaaehtoisesti. Ongelmien välttämiseksi löytyy monia erilaisia keinoja. Rutiinien avulla lintu menee syömään iltapalansa ennen nukkumaanmenoa häkkiin. Harjoittelun avulla lintu menee häkkiin itse, kun omistaja koskettaa häkissä olevaa ortta ja sanoo “häkki”. Riittävän ison häkin ja virikkeiden avulla lintu ei koe häkissä vietettyä aikaa niin pahana asiana. Jälleen ihminen pystyy omilla toimillaan tekemään häkkiin menosta ongelmattoman asian.

Nämä ovat vain kaksi esimerkkiä, mutta osoittavat, miten erilaisten leimojen käyttäminen ja sen pohjalta toimiminen voi aiheuttaa ongelmia. Erilaisia tapoja leimata eläimiä on kuitenkin paljon muitakin, kuten esimerkiksi passiivinen (virikkeiden puutteen aiheuttama apaattisuus?), oman arvonsa tunteva (mitä tällä ikinä tarkoitetaankaan), dominoiva (pelkoon ja oppimiseen liittyvä aggressiivisuus?) tai arka (opittu varovaisuus/pelko ihmistä kohtaa?). Kaiken taustalta löytyy kuitenkin yleisemmin sekoitus eläimen luonnollisia käyttäytymistaipumuksia ja oppimista, ja ongelmiin pystytään myös puuttumaan ymmärtämällä näitä asioita.

Ongelmallisemmat tunteet

Erilaisten ihmisen käytöstä kuvaavia leimoja ongelmallisempia ovat eläinten tunteet. Ei liene mitään syytä olettaa, ettei eläimillä olisi tunteita, ja esimerkiksi Jeffrey Massonin ja Susan McCarthyn “When Elephants Weap” -kirja (suomennos kirjasta nimellä “Kun norsut itevät”) käsittelee tätä aihetta anokdoottisin esimerkein suhteellisen kattavasti [2]. Ongelmaksi nousee näiden tunteiden tulkinta, jolloin tuntemattoman tilanteen kohdalla jälleen syyllistymme herkästi inhimillistämiseen.

Pelko on yleensä helppo huomata, mutta sekin lähinnä siihen liittyvästä havaittavasta toiminnasta, ei niinkään itse tunteesta: se voi sisältää pyrkimyksen päästä ahdistavasta tilanteesta pois tai jopa paniikinomaista räpistelyä tai puremista.

Mutta entä rakkaus? Lemmikkien omistajat joskus toivovat, että lemmikki kiintyisi omistajaansa; omistaja rakastaa lemmikkiään ja sen pitäisi rakastaa tätä (vaikka tähän oletukseenkaan ei ole mitään perusteita). Vaikka käsinruokittu papukaija voikin pitää ihmistä puolisonaan, emme voi tietää, miten lintu kokee kiintymyksen tai rakkauden. Ja erityisesti: miten se kokee ne tällaisessa tilanteessa, jossa sen luonnolliseen leimautumisprosessiin on puututtu ja se on leimautunut oman lajin sijaan ihmisen piirteisiin?

Äärimmäinen esimerkki tästä oli omistaja, joka ei nähnyt mitään ongelmaa pitää paniikissa vastaan pyristelevää ja ihmistä purevaa lintua väkisin kiinni, koska se “rakasti omistajaansa”. Ennen pitkää lintu ehkä lopettaa pyristelyn, koska se ei voi muutakaan ja luovuttaa: tämä pelottava tilanne tapahtuu joka tapauksessa. Ja kyseinen yksilö ei edes pystynyt pakenemaan, koska siltä oli maansa tapojen mukaisesti typistetty lentosulat.

Yhtälailla “mustasukkaisuus” voi aiheuttaa ongelmia: monille lajeille on tyypillistä puolustaa puolisoaan aggressiivisesti. Jos lintu on valinnut yhden ihmisen puolisokseen, voi se yrittää puolustaa puolisoaan muilta ihmisiltä. Mutta huolimatta siitä, miten lintu tällaisen tilanteen kokee (jota emme voi edes tietää), voimme havaittavan toiminnan lähtökohdista pyrkiä ratkaisemaan ongelman. Tällöin ei pidä tyytyä leimaamaan lintua “mustasukkaiseksi” ja antaa ongelman olla, vaan miettiä, miten se pystytään ratkaisemaan.

Onko eläin kiitollinen?

Annat papukaijalle kodin, ruokit sen, käytät paljon rahaa sen häkkiin ja leluihin, mutta silti se huutaa tai puree sinua. Kiittämätön elukka? Olet kuitenkin omasta mielestäsi tehnyt kaikkesi sen eteen, mutta siltikään “se ei ole tyytyväinen”. Ehkä se puree sinua, kun vaihdat sille ruokaa… “puree kättä, joka ruokkii sitä”.

Mutta jälleen voidaan kysyä, miten tällainen itsenäisesti ruoan luonnosta hankkiva villieläin (poikkeuksena pesimiseen ja parinmuodostukseen liittyvä ruokkiminen) voisi ymmärtää, että jokin ruokkii sitä? Se on tottunut luonnossa etsimään ruoan ja syömään sen; kotonamme se löytää ruoan kipostaan. Ruokakipot voivatkin olla sille puolustamisen arvoinen resurssi, jota se puolustaa tarvittaessa myös ihmiseltä. Emme tietenkään tiedä, voiko papukaija oppia, että ihminen kantaa sille ruokaa, mutta ruokakippoja vaihtavan ihmisen kimppuun hyökkääminen selittyy paremmin resurssien puolustamisella; tämä yksilö ei siis ole tätä ainakaan oppinut.

Aina voit myös kysyä, että miksi lintusi pitäisi olla tilanteeseensa tyytyväinen vankeudessa, eikä esimerkiksi huutaa paljon tai nyppiä itseään. Olet ehkä mielestäsi tehnyt paljon sen eteen, mutta oletko tehnyt oikeita asioita? Onko linnulla riittävästi seuraa? Onko sillä sille sopivia virikkeitä, jotka mahdollistavat monien luonnollisten käyttäytymistarpeiden toteuttamisen vai pelkästään samat vuoden vanhat lelut, joita ei ole kierrätetty? Onko sillä oikeasti riittävästi tilaa, vai läheisen eläinkauppasi myyjän mielestä “iso” häkki?

Tehokkaasti niskakarvani saa pystyyn myös “oppiipahan olemaan” -tyylinen ajattelu, jossa ajatellaan eläimen ansainneen jonkin sille tapahtuneen ikävän asian. Tämä voi vielä sisältää ajatuksen (tai toiveen) siitä, että eläin oppisi tällä toimimaan, miten omistaja haluaisi. Luultavammin eläin on toiminut tilanteessa juuri, kuten sen olisi voinut olettaa toimivan, mutta ihminen ei tätä ymmärtänyt.

Tällaisista tilanteista oppiminen on yleensä harvinaista. Vaikka papukaijoilla selvästi onkin kehittyneitä kognitiivisia kykyjä, yleensä lopputuloksen yhdistäminen johonkin toimintaan vaatii niiden yhdistämisen toisiinsa useita kertoja; mielellään vielä niin, että seuraus tulee välittömästi toiminnan jälkeen. Esimerkiksi häkkiin meno on hyvä opettaa erikseen asiana, josta seuraa jotain linnun kannalta hyvää (kuten herkkupala), kuin olettaa, että lintu oppisi menemään häkkiin ulosjäämisen seurauksena.

Mitä lemmikkilintu vaatii elääkseen onnellisena – ja erityisesti mitä ei?

Kuten aikaisemminkin mainittu, lemmikkilintu on villieläin: sillä on villieläimen fyysiset sekä käyttäytymistarpeet. On aiheeseen liittyen on hyvä huomioida, mitä se ei tarvitse elääkseen laadukasta elämää. Ihmiset hakevat monesti nautintoa elämäänsä esimerkiksi epäterveellisen ruoan kautta. Osittain tämä on ihmiselle myös tietoinen valinta. Vaikuttaisikin, että ihmisellä on joskus tarve jakaa tämä kokemus hänelle tärkeiden ihmisten kanssa, sekä monesti myös lemmikkieläinten.

Entä jos omistaja nauttii kahvista ja haluaisi jakaa tämän kokemuksen lintunsa kanssa? Kofeiini on kuitenkin linnulle myrkkyä; vaikutukset eivät välttämättä näy heti, mutta viimeistään ajan kanssa. Samoin kuin suklaa, avokado, liika rasva, suola jne. Ruokavalion kohdalla onkin mahdollista “rakastaa lemmikkinsä hengiltä”. Erityisesti ylipainoiset kissat ja koirat ovat saaneet mediankin huomiota viimevuosina. Huonon ruokavalion ongelmat eivät näy heti päälle, mutta ajan kanssa, kun ongelmat näkyvät, on yleensä myöhäistä tehdä mitään. Jos haluat jakaa ruokailun lintusi kanssa (jotain, jonka teet itseäsi varten), voit tarjota lemmikillesi jotain muuta, kuin itse syöt. On olemassa paljon herkkuja ja terveellistä ruokaa, jota voit syöttää linnullesi.

Lemmikkilintu ei tarvitse ihmisen herkkuja elääkseen onnellista elämää (niin pitkälle, kuin se vankeudessa voi yleensä olla mahdollista). Voit tarjota sille mielekkäitä virikkeitä ja hyvän ruokavalion (ja ideaalitilanteessa yhdistää nämä). Näin voit tarjota sille mahdollisuuksia toteuttaa luonnollisia käyttäytymistarpeita (mm. ravinnon hankintaa liittyvä toiminta, ei pelkästään ravinto); asia, joka tarjoaa sille mielihyvää tuottavia kokemuksia useammin ja näin parantaa sen elämänlaatua.

Hyväksy eläin eläimenä, lintu lintuna

Lemmikin omistajan tulisi pystyä hyväksymään eläin eläimenä ja linnun omistajan edelleen lintu lintuna. Kyseessä on villieläin, joka toimii luonnollisten vaistojensa ja oppimansa pohjalta tilanteessa kuten parhaakseen näkee. Se ei voi koskaan oppia ihmisten yhteiskunnan normeja, ymmärtää toimivansa “väärin” tai ymmärtää, missä sen pitäisi olla. Ei ole olemassa “hyvää” tai “pahaa/huonoa” käyttäytymistä. On vain olemassa käyttäytymistä, jota toivomme papukaijan esittävän, sekä käyttäytymistä, jonka koemme ongelmana.

Pystymme puuttumaan ongelmatilanteisiin aiheuttamatta linnulle tarpeetonta stressiä, kipua, pelkoa tai käyttämättä muita tarpeettoman kovia otteita. Pakottamisen sijaan pystymme käyttämään sen luonnollisia tarpeita hyväksemme ja saamme sen tekemään vapaaehtoisesti sen, mitä siltä toivomme. Rankaisun sijaan pystymme toimiman lemmikkilinnun kanssa niin, ettei sille tule tarvetta purra ihmistä tai tuhota kodin irtaimistoa.

Tätä varten joudumme kuitenkin ensiksi päästämään irti tavoistamme inhimillistää eläinten toimintaa sekä joudumme hyväksymään sen, että kotonamme esiintyvä toiminta on linnun oppimiseen ja luonnollisiin käyttäytymistarpeisiin pohjautuvaa toimintaa. Jotain, jota siltä voi odottaa ja jotain, josta sitä ei tulisi rangaista.

Hyvä ajatus onkin hyväksyä, ettet voi odottaa lemmikkilinnultasi mitään: et voi odottaa, että se toimisi tilanteessa jollain tavalla tai olisi tekemättä jotain. Mutta voit odottaa, että itse sen hoitajana ja kouluttajana voit ohjata sen toimintaa siihen suuntaan, että se tekee nämä asiat vapaaehtoisesti.

Lue lisää:

• Lue myös kolumni ”Iso papukaija ei ole viisivuotias lapsi”, joka käsittelee lähemmin yhtä inhimillistämiseen liittyvää lemmikkilintumyyttiä.

1. Susan G. Friedman: 10 Things your parrots wants you to know about behavior; PsittaScene, May 2008
2. Jeffrey Moussaieff Masson & Susan McCarthy: When Elephants Weep – The Emotional Lives of Animals; Dell Publishing, 1996, New York