Ylen hiljattain julkaisema juttu Haminassa asuvasta 46-vuotiaasta papukaijasta aiheutti hieman kuohuntaa lemmikkilintuharrastajien keskuudessa. Osa piti juttua huonona asiana, osa syytti taas toisia ylireagoinnista. Tässä omia ajatuksiani aiheeseen liittyen.

Kyseessä oli selvästi juttu, jossa toimittaja halusi kertoa yksittäisen linnun tarinan, ei niinkään papukaijojen pidosta. Tämän takia en otakaan mitään kantaa siihen, miten Kaijaan pidetään, koska voi olla, ettei tämä tekstistä edes selviä. Sen ilmeisimmän (karjalanpaisti ei kuulu papukaijan ruokavalioon millään tavoin) lisäksi on tietenkin täysin selvää, ettei amatsonin todellakaan kuulu “elää siemenillä ja vedellä”.

Lisäksi on kokonaan oma keskustelunsa, että mitä asioita näin vanhan linnun elämässä kannattaisi lähteä muuttamaan. 46-vuotias amatsoni on jo todella vanha papukaija.

Kyseinen juttu löytyy täältä: Kaija-papukaijan lempiruoka on karjalanpaisti perunamuusilla – 46-vuotias lintu asuu Haminassa.

Jos kyseessä on kevyt viihdejuttu, niin mikä sitten mättää?

Media vaikuttaa mielikuvaan papukaijojen pidosta

Medialla on iso vaikutus ihmisten toimintaan ja kaikilla papukaijoistakin kirjoitetuilla jutuilla – riippumatta jutun tarkoitusperistä – rakennetaan kuvaa näiden eläinten pidosta. Papukaijojen (ja muidenkin eläinten) medianäkyvyys voi vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen monella eri tavalla.

Jos nyt jätetään pois isot ulkomaiset esimerkit, kuten Harry Potterin aiheuttama pöllöbuumi Briteissä tai Teinimutanttininjakilpikonnien aiheuttama punakorvakilpikonnabuumi (joka omalta osaltaan johti niiden kieltoon vieraslajilistan kautta EU:n alueella), niin voidaan tarkastella esimerkiksi vuoden 2011 alun “Popsi popsi porkkanaa” laulaneen harmaapapukaija Naken medianäkyvyyttä. En tällä syytä Naken omistajia missään nimessä mistään. He ovat mukavia ja vastuullisia linnunomistajia ja toimivat kuten kuka tahansa linnun omistaja tuollaisessa tilanteessa toimisi. Ja media toimii kuten media toimii: tekee tässä tilanteessa viihdejuttua.

Aivan välitön vaikutus oli se, että tekemälleni Myydään papukaija -sivustolle tuli selkeä piikki vierailijoissa

Aivan välitön vaikutus oli se, että tekemälleni Myydään papukaija -sivustolle tuli selkeä piikki vierailijoissa, jotka saapuivat sinne Googlesta hakusanoilla “myydään harmaapapukaija” tai “harmaapapukaija myydään”. Toivon tietenkin, että tämän vierailun ansiosta nämä henkilöt päätyivät lukemaan jostain lisää tietoa.

Selkeä piikki oli havaittavissa juuri harmaapapukaijaan liittyneissä tilastoissa.

Kuulin eräältä henkilöltä myös toisen tarinan tähän liittyen: hänelle soitettiin ja kyseltiin, mistä saisi tuollaisia puhuvia papukaijoja. Puhelimessa annettu valistus ei nähtävästi mennyt perille, sillä kyseinen henkilö soitti uudestaan parin viikon päästä ja kertoi ostaneensa papukaijan ja nyt ihmetteli, miksei tämä puhunut. Tästä tapauksesta en tämän jälkeen ole mitään kuullut, mutta harvemmin nämä hyvin päättyvät.

Valitettavasti löytyy myös eläinkauppoja, joista isonkin papukaijan saa ostettua vaikka heti, ilman ylimääräisiä kysymyksiä mm. siitä, osaisiko lintua edes hoitaa. Eräs tuttavani vieraili Etelä-Suomesta löytyvässä eläinkaupassa ja hänelle yritettiin myydä harmaapapukaijaa mukaan, vaikkei ollut edes ilmaissut haluavansa tällaista.

Me aktiiviset harrastajat olemme niitä, jotka usein joudumme setvimään näitä ilman harkintaa tehtyjen hankintojen sotkuja.

En usko, että tässä tilanteessa Ylen artikkeli aiheuttaa isoa tarvetta hankkia papukaijoja. Mutta tällaiset jutut saavat niskakarvat pystyyn juuri näistä syistä. Me aktiiviset harrastajat olemme niitä, jotka usein joudumme setvimään näitä ilman harkintaa tehtyjen hankintojen sotkuja. Osa niistä päätyy esimerkiksi Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n sijoitusringin kautta etsimään uusia koteja. Esimerkiksi toinen amatsoneistani on tällainen eläinkaupasta heräteostoksena hankittu papukaija, joka oppi edellisessä kodissa pelkäämään ihmisiä kuollakseen.

Kuvan kultaposkiamatsoni oli ostettu eläinkaupasta käytännössä heräteostoksena. Eläinkauppa ei osannut neuvoa ostajaa linnun hoidossa ja seurauksena oli mm. ihmistä todella pahasti pelkäämään oppinut papukaija.

Yleisön mielikuva voi vaikuttaa harrastuksen tulevaisuuteen

Vuoden 2014 alussa SEY:n toiminnanjohtaja Kati Pulli kyseenalaisti mm. isojen papukaijojen pitämisen lemmikkinä. Tämäkin kommentti perustui lähinnä mielikuviin, ei faktoihin siitä, miten Suomessa papukaijoja nykyisin pidetään. Ja näitä mielikuvia rakennettaan myös median kautta.

SEY ei tietenkään Suomessa lakeja säädä, mutta kyseinen kommentti sai huomioita useissa medioissa. Mikään harrastajien kirjoittama vastine ei tällaista huomiota koskaan saa. SEY:n kaltaisen ison toimijan nimissä esitetyillä näkemyksillä on Suomessa painoarvoa. Tätä kuvaa myös se, että heillä on ollut edustaja eläinsuojelulakiuudistuksen ohjausryhmässä.

Papukaijojen pitoon liittyy paljon väärinkäsityksiä, jotka rakentuvat erilaisen medianäkyvyyden päälle. Osa tietenkin tulee viihdeohjelmista (monissa maissa on aivan erilainen harrastuskulttuuri kuin Suomessa), osa taas tällaisista tarinoista. Osa näistä vaikuttaa papukaijaa hankkivan ihmisen näkemyksiin, osa taas suuren yleisön näkemyksiin siitä, onko näiden eläinten pitäminen lemmikkinä hyväksyttävää.

Monet ihmiset tuntuvat edelleen kuvittelevan, että suuri osa eksoottisista lemmikeistä on luonnosta pyydettyjä. Tämä tuntuu olevan erityisen yleistä eläinoikeusaktivistien parissa, sillä monet heidän suosimistaan kirjoista rakentavat tällaista mielikuvaa. Näin ei tietenkään asia ole, mutta kuka tahansa voi rivien välistä lukea, että Etelä-Amerikasta Suomeen 70-luvulla tullut amatsoni on hyvin todennäköisesti luonnosta pyydetty.

Ihmiset vaikuttavat olevan myös huolissaan lintujen lentomahdollisuuksista. Tähän tietenkin vaikuttaa kulttuurillinen käsitys taivaalla lentävästä linnusta vapauden symbolina sekä väärinkäsitys siitä, että lemmikkinä elävät papukaijat eivät saisi lentää. Tällöin riskinä on, että lentokyvytön lintu vahvistaa mielikuvaa entisestään.

Kummastakaan edellä mainitusta asiasta ei voi syyttää linnun hoitajia. 70- ja 80-luvuilla, ennen esimerkiksi CITES-asetuksia, Suomeen tuli juuri merimiesten mukana luonnosta pyydystettyjä papukaijoja. Vaikkei tuolloin hoidosta juuri mitään tiedettykään, osa näistä on vieläkin elossa. Samoin Suomesta löytyy edelleen erinäisitä syistä lentokyvyttömiä papukaijoja.

Mutta edelleen: tällaisten tarinoiden lukeminen nostaa niskakarvani pystyyn, sillä tiedän joutuvani selvittelemään juuri tällaisten mielikuvien aiheuttamia ongelmia jatkossakin. Näiden mielikuvien vahvistaminen ei elämääni ainakaan helpota.

Tarina, joka toisen näkökulmasta on viihdettä, rakentaa toisen näkökulmasta näitä ongelmallisia mielikuvia. Ei negatiivinen suhtautuminen johdu mistään erityisestä tiukkapipoisuudesta. Se johtuu pitkälti siitä, että näemme paremmin vaikutukset ja monesti joudumme myös selvittelemään näiden jälkipyykkejä.

Se johtuu pitkälti siitä, että näemme paremmin vaikutukset ja monesti joudumme myös selvittelemään näiden jälkipyykkejä.

Ei näille tilanteille tietenkään mitään voi. Vanhoja papukaijoja, joista saa sympaattisia tarinoita, löytyy vielä Suomesta pitkään. Voi olla, että lintu elää historiaansa nähden hyvällä hoidolla ja toimittaja kirjoittaa parhaansa mukaan mielenkiintoisen tarinan. Varaan silti oikeiden suhtautua näihin tiukkapipoisesti tulevaisuudessakin. Jos joku päivä en aiheesta välittäisi, en varmastikaan enää jaksaisi tehdä mitään muutakaan papukaijojen hyvinvoinnin eteen. Kylmä välinpitämättömyys ei varmasti ole inspiroinut ketään tekemään mitään.

Ps. Aina medianäkyvyys ei onneksi ole huonoa. Esimerkiksi hiljattain esitetyssä Puoli seitsemän -ohjelmassa Jonne ja Susan edustivat erinomaisen hyvin vastuullista eksoottisten eläinten pitoa.

Lue lisää:

• Blogi: ”Harrastuksen pitää aina olla hauskaa”
• ”Eksoharrastajan” elämä ei ainakaan helpotu tulevaisuudessa