Teksti: Jarmo Tuutti
Lemmikkien kohdalla puhutaan paljon hyvinvoinnista. Mutta mitä tämä hyvinvointi oikeastaan tarkoittaa, sekä mitä lemmikkilinnun omistajan pitäisi siitä ajatella? Tämä artikkeli on pikainen, hieman pohdiskelevampi katsaus haastavaan aiheeseen.
Hyvinvointi itsessään on erittäin haastava kysymys. Esimerkiksi ihmisten kohdalla asiaa tutkitaan usein onnellisuuden näkökulmasta ja on selvää, että kyseessä on suhteellinen käsite, sillä ihminen vertaa yleensä omaa tilannettaan muihin ympäristönsä ihmisiin ja määrittelee onnellisuutta osittain tämän kautta. Eläimet eivät taas pysty kertomaan, ovatko onnellisia, tai täyttämään vastauksia kyselykaavakkeisiin, jonka takia mittaaminen on paljon vaikeampaa.
Eläinten hyvinvoinnille on ollut perinteisesti paljon erilaisia määritelmiä. Yksinkertaiset määritelmät lähtevät terveydestä, jonka mukaan eläin voisi hyvin, kun ei ole sairas tai loukkaantunut. Hieman pidemmälle viedyt ajatukset taas tarkastelevat esimerkiksi eläimen kyvykkyyttä suorittamaan siltä odotettu asia. Lienee selvää, että nämä eivät vielä riitä. Lemmikkipapukaijalta saatettaisiin odottaa pienessä häkissä paikoillaan istumista (jos mietitään asiaa siitä näkökulmasta, että papukaijasta haluttaisiin ”koristetta”, joka ei tietenkään ole hyvä lähestymistapa), mutta kukaan harrastaja ei varmasti sanoisi, että pitkät päivät pienessä häkissä paikoillaan istuva papukaija voisi hyvin. Tästä huolimatta tällainen lintu voisi vaikuttaa ulkoisesti fyysisesti terveeltä.
Yksi lähestymistapa hyvinvoinnille on miettiä sitä eläimen subjektiivisena kokemuksena. Tämä lähestymistapa tekee sen oletuksen, ettei eläin ole pelkästään robotti, joka tarvitsee ruokaa ”polttoaineekseen”, vaan tunteva ja itsensä jollain tasolla tiedostava eläin. Papukaijojen kohdalla omistajien kokemukset sekä esimerkiksi monet Irene Pepperbergin harmaapapukaija Alexilla sekä muilla harmaapapukaijoilla tekemät tutkimukset, jotka osoittavat harmaapapukaijan omaavan kognitiivisia kykyjä, vaikuttaisivat tukevan vahvasti tätä näkökulmaa. Tällöin eläin itse kokee enemmän positiivisia kuin negatiivisia tiloja tai tunteita.
Hyvinvoinnin määrittelyssä pelkästään subjektiivisena kokemuksena on kuitenkin yksi haaste: se ei välttämättä ota huomioon asioita, jotka vaikuttavat hyvinvointiin pitkällä tähtäimellä. Esimerkiksi huono ruokavalio ei välttämättä sillä hetkellä heikennä papukaijan kokemaa hyvinvointia, mutta voi heikentää sen terveyttä vuosien päästä. Toisaalta pelottava hoitotoimenpide heikentää linnun kokemaa hyvinvointia hetkellisesti, mutta voi olla välttämätön sen terveyden kannalta. Toisaalta tämän mallin etuna on se, ettei hyvinvointia tarkastella pelkästään ikävien asioiden puuttumisena, vaan huomioidaan lisäksi eläimen kannalta hyvien asioiden olemassaolo.
Paras lähestymistapa lieneekin terveyden ja subjektiivisen kokemuksen yhdistelmä: Hyvinvointi muodostuu sekä terveyden ylläpitämisestä että eläimen subjektiivisesta kokemuksesta. Jotkut ongelmat näkyvät molemmissa (kuten kipua aiheuttava sairaus), jotkut taas pelkästään toisessa. Huono ruokavalio heikentää terveyttä pitkällä aikavälillä, mutta ei vaikuta ainakaan välittömästi subjektiiviseen kokemukseen hyvinvoinnista. Toisaalta virikkeettömyyden aiheuttama stressi heikentää subjektiivista kokemusta, muttei ainakaan välittömästi fyysistä hyvinvointia.
Jos hyvinvoinnin määrittely on vaikeaa, on se mittaaminen yksilöllisellä tasolla vielä haastavampaa. On tietenkin selvää, ettei hyvinvointi ole on/off-tila, jossa eläin joko voisi hyvin tai ei. Hyvinvointi on jatkumo, jossa toisessa päässä on paras mahdollinen tila, toisessa pahin mahdollinen tila. Eläimen tila tietyllä hetkellä voi sijoittua mihin tahansa kyseiselle jatkumolle, kuten alla olevassa kuvassa.
Tämä lähestymistapa nostaa kuitenkin esiin monia ongelmia. Ensinnäkin mitä ovat ääripäät? Näiden määrittely on äärimmäisen vaikeaa, ellei peräti mahdotonta. Joku voisi argumentoida, että huonoin mahdollinen tila on kuolema, mutta toisaalta yleisesti on hyväksytty, että eläin pitää lopettaa, jos se kärsii liikaa. Joku voisi myös sanoa, että paras mahdollinen tila on elämä luonnossa, mutta toisaalta myös luonnossa elävillä papukaijoilla on paljon haasteita: esimerkiksi ravinnon hankkiminen (ja ajoittainen vähyys), sairaudet sekä saalistajat. Luonnossakaan ei voida olettaa eläimen hyvinvoinnin aina olevan paras mahdollinen jokaisella hetkellä.
Toisaalta jos hyvinvointia jotenkin pystyisi mittaamaan, olisi äärimmäisen vaikeaa määritellä, mikä olisi matalin hyväksyttävä lemmikin hyvinvoinnin taso. Tämä pitäisi mitata pitkällä aikavälillä, sillä niin luonnossa kuin lemmikkeinä elävillä papukaijoilla tulee vastaan tilanteita, jotka laskevat hyvinvointia hetkellisesti.
Akateemisessa tutkimuksessa on käytetty erilaisia menetelmiä, joilla hyvinvointia on pyritty mittaamaan, kuten muutama alla oleva esimerkki.
Stressihormonien mittaaminen ei luonnollisestikaan ole käytännöllinen toimenpide lemmikkipapukaijan omistajan kannalta. Erilaiset käyttäytymiseen pohjautuvat menetelmät kuitenkin toimivat parempina mittareina lemmikkipapukaijan hyvinvoinninkin kannalta. Alla olevassa kuvassa on jatkettu edellistä jatkumokuvaa: suuntaa-antavina mittareina voidaan käyttää siis sekä lemmikkipapukaijan terveydellistä tilaa, että toisaalta käyttäytymistä.
Käyttäytymiseen pohjautuvissa menetelmissä on kuitenkin se haaste, että ne yleensä kertovat hyvinvointiin negatiivisesti vaikuttavien asioiden puuttumisesta. Tästä emme pysty vielä sanomaan, voiko eläin hyvin. Yksi tekijä, joka luultavasti kertoo hyvästä voinnista, on eläimen lajityypillisen käyttäytymiseen esiintyminen: se, että papukaija on esimerkiksi aktiivinen, kiinnostunut ympäristösään sekä leikkii leluillaan.
Tosin esimerkiksi leluilla leikkiminen hyvinvoinnin mittarina luo eräänlaisen muna-kana-ongelman. Joku voi ajatella, että eläin voi hyvin, koska se leikkii. Toisaalta esimerkiksi papukaijoilla palikkalelujen jyrsiminen juontuu luultavasti niiden käyttäytymistarpeista, joita eläin tekee, jotta se voisi hyvin. Tällöin voidaan sanoa, että eläin ei leiki, koska se voi hyvin, vaan leikkii voidakseen hyvin. Toisaalta leluilla leikkivä eläin saa useammin tilanteita, jotka voivat saada aikaan mielihyvän tunteen, joten paljon tähän aikaa käyttävä papukaija ehkä voikin tästä näkökulmasta hyvin. Sama koskee muitakin hyvinvointiin vaikuttavia asioita: eläin, jolla on mahdollisuus tiettyyn asiaan ja joka hyödyntää sitä, voi luultavasti paremmin (jos muut tekijät olisivat muuttumattomia) kuin eläin, jolla tätä mahdollisuutta ei ole. Joissain tilanteessa voidaan pohtia kyseessä olevan erilaisia sijaistoimintoja tai stereotyyppistä käyttäytymistä, mutta monipuolisesti erilaisia virikkeitä käyttävällä linnulla nämä eivät liene todennäköisiä.
Edellisten pohjalta voidaan kuitenkin sanoa, että hyvinvoinnin mittaaminen ja yksittäisen linnun sijoittaminen edellä esitellylle jatkumolle lienee mahdotonta, vaikka joitain arvioita voidaankin tehdä. Mitä koko hyvinvointikeskustelusta sitten jää käteen?
Edellä mainittua, jossain määrin jopa akateemista keskustelua, tärkeämpi lähestymistapa lemmikkipapukaijan omistajalle onkin keskittyä hyvinvoinnin edistämiseen. Vaikka emme pystyisikään kotona suoraan mittaamaan, miten hyvin lemmikkimme voi, voimme silti melko hyvin arvioida, miten erilaiset asiat vaikuttavat sen hyvinvointiin; mitkä asiat edistävät sitä, sekä mitkä heikentävät sitä.
Hyvinvoinnista itsestään löytyy monia erilaisia malleja. Yleisimmin käytetty lienee Animal Welfare Concilin ”Fire Freedoms” 3, eli viisi vapautta, joita eläimellä pitäisi olla, jotta se voi hyvin. Tämä on kehitetty alun perin tuotantoeläinten hyvinvointia varten, joskin sitä on käytetty akateemisessa tutkimuksessa myös lemmikkieläinten hyvinvoinnin arviointiin4. Selkeyden vuoksi olen itse tämän pohjalta johtanut eräänlaisen ”talomallin”, joka taas esittelee nämä kategoriat hieman erilaisesta, osittain hierarkkisesta näkökulmasta. Tässä mallissa jokainen kategoria on erittäin tärkeä, mutta alla olevat ”jalustat” vaikuttavat monesti välittömään hyvinvointiin, jonka takia ne tulisi turvata ensin. Kolme ”pilaria” taas vaikuttavat yleensä pidemmällä aikavälillä, mutta ovat silti erittäin tärkeitä kokonaisvaltaista hyvinvointia varten.
Koska emme pysty mittaamaan hyvinvointia, emmekä pysty sanomaan, että milloin eri menetelmät nostavat tai laskevat eläimen hyvinvoinnin jonkin kuvitteellisen hyväksytyn rajan yli, onkin tärkeintä keskittyä tekemään asioita niin, että kaikki asiat, joihin voimme järkevästi vaikuttaa, edistäisivät lemmikkinä elävän papukaijan hyvinvointia.
Yksinkertainen viesti on siis: valitse hyvinvointia edistävä tapa tehdä asioita – heikentävän tavan sijaan – aina kun pystyt valitsemaan. Koulutusmenetelmien valinta lienee yksi keskustelluimmista valinnoista: negatiivisen vahvistamisen käyttäminen linnun saamiseksi häkkiin (esim. hieman pelottava pyyhe, joka poistuu kauemmas linnun lähestyessä häkkiä) ei varmastikaan riko lintua, mutta luultavasti heikentää sen hyvinvointia ainakin hieman. Toisaalta taas saman asian opettaminen käyttäen positiivista vahvistamista (palkitsemista) voisi edistää kyseisen linnun hyvinvointia, sillä kyseessä on mitä luultavammin myös hyvä virike linnulle. Molemmilla päästään samaan lopputulokseen: voidaan opettaa lintu palaamaan häkkiinsä tarvittaessa.
Ihmisen koti on todella rajoittunut ympäristö papukaijalle, joka on kehittynyt elämään aivan toisenlaisessa ympäristössä. Koska otamme tällaisen eläimen lemmikiksi pääasiallisesti itsekkäistä syistä, olemme sille velkaa sen, että yritämme parhaamme.
Julkaistu: lauantai, 29.12.2012
Kategoria: Hoito ja hyvinvointi
Kansikuva: Jarmo Tuutti
Papukaija.fi
Papukaija lemmikiksi?
Myydään papukaija
