Artikkeli tarkastelee papukaijan pitämistä lemmikkinä Animal Welfare -julkaisussa julkaistun tieteellisen katsauksen pohjalta, tehden huomioita erityisesti suomalaisen lemmikkilintuharrastuksen näkökulmasta.

Monica Engebretson määrittelee papukaijat Animal Welfare -julkaisussa julkaistussa artikkelissaan “The welfare and suitability of parrots as companion animals: a review”¹ lemmikkieläinten luokkaan C (monimutkaisia vaatimuksia omaava laji, joka kuitenkin sopii lemmikiksi) tai D (lajin pitämisestä lemmikkinä ei ole tarpeeksi tietoa). Engebretsonin mukaan luonnonsuojelullisten näkökulmien huomioiminen siirtäisi lajin luokkaan E (ei sovellu pidettäväksi lemmikkinä). Engebretson tarkastelee asiaa kuitenkin lähinnä yhdysvaltalaisen lemmikkilintuharrastuksen näkökulmasta. Tarkastelen tässä artikkelissa hänen esittämiään argumentteja suomalaisen lemmikkilintuharrastuksen kontekstissa, osittain myös turvautuen subjektiivisiin kokemuksiini. Saatavilla olevan tiedon sekä lukuisten anekdoottisten esimerkkien pohjalta väitän, että papukaija kuuluisi edellä mainitussa jaottelussa alempaan luokkaan, soveltuen pidettäväksi lemmikkinä. Lisäksi argumentoin, että Engebretsonin papukaijojen kohdalla esiin nostamat ongelmat eivät ole uniikkeja vain papukaijoille, vaan koskevat kaikkia lemmikkilajeja, jolloin perusteita vain papukaijojen lemmikkinä pitämisen estämiselle ei olisi.

Engebretsonin kirjoittama, akateemisen tutkimuksen pohjalta papukaijan soveltuvuutta lemmikiksi arvioiva artikkeli käyttää Schupplin ja Fraserin² esittämää eri lajien seuraeläimiksi soveltuvuutta arvioivaa viitekehystä, joka jakaa lajit viiteen eri luokkaan:

Artikkelissaan Engebretson tarkastelee papukaijojen soveltuvuutta lemmikiksi käyttäen Schupplin ja Fraserin viitekehyksen kolmea pääkriteeriä:

1. Eläimen hyvinvointi
2. Muiden hyvinvointi (ml. ihmiset ja muut eläimet)
3. Luonnon hyvinvointi

Eläimen hyvinvointi

Engebretson tarkastelee eläimen hyvinvointia Farm Animal Welfare Councilin viiden vapauden pohjalta, jota myös Schuppli ja Fraser käyttävät omassa viitekehyksessään. Tämän mallin mukaan eläimellä tulisi olla seuraavat viisi vapautta sen hyvinvoinnin turvaamiseksi³:

1. Vapaus nälästä ja janosta
2. Vapaus epämukavuudesta
3. Vapaus kivusta, loukkaantumisista ja sairauksista
4. Vapaus ilmaista normaalia käyttäytymistä
5. Vapaus pelosta ja hädästä

Suomalaiset lemmikkilintuharrastajat ovat jo useamman vuoden ajan peilanneet lemmikkilintujen hyvinvointia tähän malliin, kuten esimerkiksi vuonna 2010 kirjoittamani artikkeli “Lemmikkipapukaijan hyvinvoinnin monet kasvot” esittää⁴. Alla olevassa kuvassa on lisäksi esitelty viiden vapauden pohjalta tekemäni viitekehys, jonka tarkoitus on aueta helpommin tavalliselle harrastajalle. Mallissa alla olevat “perusteet” ovat pääasiallisesti välittömään hyvinvointiin vaikuttavia seikkoja, kun taas “pylväät” vaikuttavat hyvinvointiin pidemmällä aikavälillä. Mallia on esitelty lemmikkilintuharrastajille mm. Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n uutiskirjeessä vuosien 2012 ja 2013 aikana julkaistussa artikkelisarjassa.

1. Vapaus nälästä, janosta sekä vajaaravitsemuksesta

Ensimmäinen vapaus ei tarkoita pelkästään sitä, että papukaijalla olisi jatkuvasti ruokaa ja vettä saatavilla (tämä ei yleensä ole ongelma, ja sen myös Engebretson myöntää). Se tarkoittaa myös sitä, että eläimen ruokavalio on riittävän monipuolinen sekä lajille sopiva, sen terveyttä edistävä.

Ensimmäinen Engebretsonin kritiikki kohdistuu siihen, että jopa 90 % papukaijojen sairauksista johtuu huonosta ruokavaliosta johtuvasta vajaaravitsemuksesta⁵. Lisäksi hän viittaa monien lintualan ammattilaisten kommentteihin, joiden mukaan pellettipohjaiset “kokonaisruokavaliot” eivät vielä riittäisi tarjoamaan papukaijalle kattavaa ruokavaliota.

Edellä mainittu kritiikki kuitenkin pohjautuu harrastajien omaan toimintaan, ei siihen, olisiko papukaijalle mahdollista tarjota riittävän ravitsevaa ruokavaliota. Suomessa harrastajat neuvovat tarjoamaan papukaijalle monipuolista tuoreruokaa sisältävää ruokavaliota, joka pyrkii jäljittelemään lajin luonnossa syömän ruokavalion painotuksia. Aiheesta on kirjoittanut mm. E.B. Cravens artikkelissaan ”Views on Pelleted Food Diets”⁶. Kyseinen artikkeli on käännetty Suomeksi ja on luettavissa Papukaija.fi-sivustolla. Oman subjektiivisen kokemukseni mukaan keskimääräinen papukaijaharrastaja Suomessa on valveutunut lemmikkinsä ruokavalion vaatimuksista.

Yksittäisten harrastajien tarjoama huono ruokavalio ei myöskään riitä perusteeksi kieltää yhtä kokonaista lajiryhmää. Myös monet muut lemmikit kärsivät Suomessa huonon ruokavalion aiheuttamista ongelmista. Julkisuudessa on puhuttu usein esimerkiksi kissojen ja koirien ylipainosta tai diabeteksesta.

Toinen papukaijojen ruokavalioon liittyvä ongelma liittyy Engebretsonin mukaan siihen, ettei kaikkien lajien ruokavalioita tunnettaisi – tai tultaisi tuntemaan – riittävän tarkasti, jotta niille voitaisiin tarjota varmasti riittävän ravitsevaa ruokavaliota. Osittain tämä väite pitääkin paikkansa: kattavia, monipuoliseen tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvia ohjeita kaikille lemmikkinäkään pidettäville lajeille ei luultavasti tulla koskaan saamaan.

Kuitenkin esimerkiksi eläinlääkäreille suunnatussa manuaalissa “Avian Medicine – Principles and Application”⁷ luetellaan monia eri tapoja, joita voidaan käyttää apuna sopivan ruokavalion arvioinnissa. Esimerkiksi ruokavalion vaikutusta poikasen kasvukauden aikana voidaan käyttää viitteenä ravitsemuksellisten tarpeiden ylärajoista, sillä tässä vaiheessa eri ravinteiden tarve on suurinta. Myös tämän kirjoittaja myöntää, ettei tarkkoja lajikohtaisia tutkimuksia välttämättä koskaan saada tehtyä, joten on tarpeen pyrkiä ekstrapoloimaan vaatimuksia paremmin tunnetuista samankaltaisista lajeista.

Lisäksi anekdoottisten kokemusten pohjalta voidaan sanoa, että Suomessa papukaijoille suositeltava ruokavalio riittää tarjoamaan niille mahdollisuuden pitkään ikään. Vastaan tulleet ravinnolliset ongelmat vaikuttavat johtuvan pääsääntöisesti liian yksipuolisesta ja/tai rasvaisesta ruokavaliosta. Suosituksena on koostaa ruokavalio lajille sopivalla suhteella laadukkaasta siemensekoituksesta sekä monipuolisesta valikoimasta tuoreruokia. Näiden lisäksi jotkut lajit voivat tarvita mm. enemmän rasvaa erilaisista pähkinöistä tai enemmän proteiinia ruoassa. Näiden lisäksi harrastajat usein pitävät papukaijojen saatavilla pellettejä sekä käyttävät ajoittain erilaisia lisäravinteita.

Pelkän yleisen hoidon lisäksi pystytään antamaan ohjeita ruokavaliosta erilaisiin erityisempiin tilanteisiin, kuten pesimiseen. Käytännössä näitä saatavilla olevia ohjeita noudattamalla papukaijat kasvattavat lemmikkinä eläessään terveitä poikasia ilman, että niiden oma terveys vaarantuu.

2. Vapaus sairauksista ja loukkaantumisista

Artikkelissaan Engebretson huomauttaa, että viimeisen 20 vuoden aikana eläinlääkäreiden osaaminen liittyen papukaijojen sairauksien ja loukkaantumisien hoitamiseksi on kasvanut merkittävästi. Suomestakin löytyy useita lintuja hoitamaan kykeneviä eläinlääkäreitä, joten tämä kohta ei itsessään muodosta ongelmaa papukaijan lemmikkinä pitämisen kannalta.

Lisäksi on huomioimisen arvoista, että yleiset loukkaantumisten aiheuttajat ja kodin vaarat ovat yleisesti tiedossa ja kokemuksia jaetaan harrastajien keskuudessa aktiivisesti. Esimerkkinä mainittakoon esimerkiksi teflonpäällysteisen paistinpannun ylikuumeneminen, joka on linnuille hengenvaarallista⁸. Teflonin aiheuttamat kuolemantapaukset ovat Suomessa erittäin harvinaisia.

Ongelmaksi Engebretson ei nostakaan eläinlääketieteellistä osaamista, vaan American Veterinary Medical Associationin 2002 tilaston, jonka mukaan vain 11,7 % lintujen omistajista käyttää eläinlääkäripalveluita. Tämä tilasto ei kuitenkaan kerro, miten moni lintu näitä palveluita tarvitsisi. Monet papukaijat elävät koko elämänsä terveenä, tarvitsematta eläinlääkärin hoitoa.

Suomesta vastaavia tilastoja ei ole olemassa, mutta ei ole mitään syytä olettaa, että tilanne papukaijojen kohdalla olisi huonompi, kuin muidenkaan lemmikkien kohdalla. Kaikista lemmikkienomistajaryhmistä löytynee ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät hanki sairaalle lemmikille tarvittavaa hoitoa, vaikka laki tätä vaatiikin. Monet papukaijojen omistajat kuitenkin reagoivat mahdollisiin sairastumisiin ja loukkaantumisiin nopeasti tarjoamalla linnulleen tarpeellisen ensiavun sekä olemalla yhteydessä eläinlääkäriin. Ennemmin voisi spekuloida, että kynnys pitkäikäisen ja arvokkaan lemmikin viemiseen eläinlääkäriin olisi matalampi.

Lisäksi Engebretson listaa artikkelissaan joitain yleisimpiä sairauksia, mutta mikään ei anna viitteitä siihen, että näiden sairauksien olemassa olo tekisi papukaijasta huonommin lemmikiksi soveltuvan. Lisäksi on hyvä huomata, että esimerkiksi Lemmikkilinnut Kaijuli ry:llä on olemassa tarkat tapahtumakaranteeniohjeet, jotta mahdolliset lintujen mukana kulkevat sairaudet eivät pääsisi leviämään.

3. Vapaus fyysisestä sekä lämpötilaan pohjautuvasta epämukavuudesta

Papukaijoja tulee useista erilaisista ympäristöistä, jolloin niiden soveltuvuutta elämään esimerkiksi erilaisissa lämpötiloissa voidaan arvioida pohjautuen niiden luonnolliseen ympäristöön (joskin välttäen äärilämpötiloja). Yleinen käsitys kuitenkin on, että papukaijat pärjäävät hyvin ihmisten kotien yleisissä lämpötiloissa. Tasalämpöisinä eläiminä papukaijat pystyvät säätelemään ruumiinlämpötilaansa jossain määrin. Engebretsonin mukaan papukaijojen lämpötilojen tarpeet eivät poikkeakaan muiden yleisten lemmikkien, kuten kissojen, koirien tai piennisäkkäiden tarpeista.

Engebretsonin esittämän lämpötilan lisäksi Suomessa harrastajia suositellaan kiinnittämään huomiota myös muihin ympäristön muuttujiin, kuten valon määrään, riittävään häkin pimentämiseen öisin, yön ja päivän suhteeseen sekä riittävään kosteuteen varsinkin talven pakkasilla. Lisäksi suositellaan käytettävän linnuille tarkoitettua UV-lamppua, jollaisia on kaupallisesti saatavilla useista eläinkaupoista.

Suurimmaksi epämukavuutta aiheuttavaksi ongelmaksi Engebretson mainitsee häkin. Vaikka häkki pystyy suojelemaan papukaijaa esimerkiksi loukkaantumisilta omistajan ollessa pois, aiheuttavat fyysiset tilojen rajoitukset D.L. Grahamin mukaan näissä stressiä⁹. Grahamin mukaan ideaali häkin koko olisi niin iso, ettei papukaija ymmärtäisi olevansa häkissä ja Engebretson onkin huolissaan siitä, ettei keskimääräinen lemmikkilintuharrastaja pysty tarjoamaan lemmikkipapukaijalleen näin isoa lintuhäkkiä.

Grahamin mukaan yleisesti sopivana kokoisena häkkinä pidetään harrastajien keskuudessa kokoa, jossa lintu pystyisi helposti levittämään siipensä ja se mahtuisi kääntymään siellä pyrstönsä puolesta. Suomessa tilanne on kuitenkin toinen. Yleisinä suosituksina käytetään Maa- ja metsätalousministeriön aikaisemman asetuksen (Valtioneuvoston asetus koirien, kissojen ja muiden pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten suojelusta) suosituksissa ollutta taulukkoa, jonka vaatimukset ovat merkittävästi Grahamin esimerkkiä isommat. Lisäksi monien lajien kohdalla harrastajat suosittelevat näitäkin suurempia häkkejä.

Esimerkiksi eräässä tutkimuksessa havaittiin¹⁰, että häkin virikkeellisyydellä on merkittävä vaikutus kultaposkiamatsonien (Amazona amazonica) stereotyyppisen käyttäytymisen yleisyyteen. Tällöin tutkimuksessa käytettiin 0,75 x 0,75 m metrin kokoista lintuhäkkiä, jonka pohjan pinta-alaksi tulisi noin 0,56 m². MMM:n taulukon mukaan häkin minimikoko kultaposkiamatsonille olisi 0,75 m², mutta käytännössä Suomessa harrastajat suosittelevat ehdottomana miniminä yhtä neliömetriä, joka on käytännössä tuplasti mainitun tutkimusasetelman tarjoama häkkikoko. Usein tarjolla on tätäkin isompia häkkejä. Omat kaksi kultaposkiamatsoniani viettävät päivänsä 4,5 m² häkissä.

Kaupallisesti saatavilla olevien lintuhäkkien kokojen suhde lintujen kokoon on huomattavasti parempi, kuin monien muiden häkissä yleisesti pidettävien lajien kohdalla (esimerkiksi kanit). Vaikka jotkin eläinkaupat vielä myyvät liian pieniä lintuhäkkejä, on Suomessa mahdollista ostaa kaupallisesti valmistettuja lintuhäkkejä aina kahden neliömetrin pohjan pinta-alaan asti.

Monet pitkäaikaiset harrastajat ovat kommentoineet, että lintuhäkkien keskimääräiset koot ovat kasvaneet Suomessa merkittävästi viimeisten vuosien aikana. Esimerkiksi kahden neliömetrin pinta-alan pohjalla varustetut kaupallisesti tuotetut sekä tätäkin isommat itse tehdyt tai teetetyt häkit eivät ole Suomessa harvinaisia. Arojen kokoisilla isoilla papukaijoilla taas on usein käytössään usean neliömetrin häkki tai jopa oma huone, mutta myös pienemmille lemmikkilinnuille on yleistä rakentaa iso häkki itse.

Lisäksi on syytä huomata, että lemmikkipapukaija ei oletusarvoisesti vietä kaikkea aikaansa häkissään. Minimisuositukset koskevat tilanteita, joissa papukaija pääsee häkistään päivittäin useaksi tunniksi ulos lentämään ja kiipeilemään. Vaikka nämä häkkikoot eivät välttämättä ole niin isoja, ettei papukaija tajuaisi olevansa häkissä, voidaan sen suhdetta häkkiin arvioida tarkkailemalla sen käyttäytymistä. Normaalissa tilanteessa papukaija menee vapaaehtoisesti takaisin häkkiinsä päivän päätteeksi tai siltä pyydettäessä eikä osoita häkissä ollessaan merkkejä stressistä. Ei ole myöskään tavatonta, että häkin oven ollessa auki papukaija viettää osan ajastaan häkin ulkopuolella ja osan ajastaan leväten häkin sisällä, vaikka sillä olisi monipuolisesti virikkeitä häkin ulkopuolellakin.

Ei voi väittää, että Suomessakaan kaikki papukaijat pääsisivät elämään riittävän isoissa häkeissä, vaan jotkut ihmiset hankkivat papukaijoja riittämättömiin oloihin. Kaikki ihmiset eivät myöskään tiedosta tarvetta päästää papukaija häkistä ulos päivittäin (tämä ongelma tosin vaikuttaisi koskevan ennen kaikkea pieniä papukaijalajeja, kuten undulaatteja), joskin tällaistenkin tapausten määrä on laskenut jatkuvasti. Häkkikooista on kuitenkin mahdollista tehdä sitovia vaatimuksia eläinsuojelulakiin.

4. Vapaus pelosta, hädästä sekä muista negatiivisista psykologisista tiloista ja vapaus toteuttaa suurinta osaa normaaleista käyttäytymismalleista

Engebretson käsittelee neljännen sekä viidennen vapauden artikkelissaan yhden otsikon alla, joka on ymmärrettävää, sillä esimerkiksi lajityypillisten käyttäytymismallien estäminen (kohta neljä) johtaa stressiin (kohta viisi). Käytännössä näiden vapauksien toteutumiseen voidaan vaikuttaa eläimen käsittelyllä ja kohtelulla sekä virikkeellistämisellä, joiden tavoitteena on estää henkistä kärsimystä (sekä edistää positiivista henkistä tilaa).

Ensimmäinen kohta Engebretsonin listalla on papukaijojen sosiaalisuus. Niitä pidetään yleisesti erittäin sosiaalisina eläiminä, jotka liikkuvat luonnossa suurissa parvissa. Käytännössä kuitenkin eri lajien sosiaaliset yksiköt vaihtelevat ja esimerkiksi amatsonia pidetään ensisijaisesti parilintuna, joka kokoontuu löyhään parveen ruokaillakseen.

Papukaijalle on kuitenkin mahdollista tarjota lajitoverin seuraa, ja tätä yleensä suositellaankin harrastajille. Löytyy kuitenkin muutama poikkeus: 1) Kahta saman lajin papukaijaa ei välttämättä saa ostettua kerralla, joten voi olla tarve pitää lintua yksin, kunnes sille saa lajitoverin seuraksi. Tämä on kuitenkin yleensä hyvin pieni aika verrattuna esimerkiksi sen potentiaaliseen elinikään. 2) Jotkut käsinruokitut papukaijat ovat niin vahvasti leimaantuneita ihmiseen, etteivät enää hyväksy lajitoveria seurakseen. Näiden kohdalla lajitoverin tarjoaminen voisi lisätä stressiä. Käsinruokinta on kuitenkin Suomessa esimerkiksi Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n suositusten pohjalta vähentynyt merkittävästi.

Engebretson käsittelee laajalti myös papukaijan lentämisen rajoittamista mm. siipisulkien lyhentämisellä. Tämä on Suomessa nykyisin harvinaista ja sitä olisi mahdollista rajoittaa lain avulla. Lentokyvyn säilyttämistä pidetään tärkeänä muutamasta syystä: 1) turvallisuus 2) papukaijan oma turvallisuudentunne sekä 3) lentämisen hyöty tehokkaana liikuntamuotona.

Edellisten lisäksi Engebretson käsittelee laajalti artikkelissaan erilaisia selkeästi havaittavia käyttäytymisongelmia sekä niihin liittyvää tutkimusta, kuten kaksi tutkimusta kultaposkiamatsoneilla, joissa tutkittiin virikkeellistämisen sekä seuran merkitystä näiden lintujen hyvinvoinnille^{11, 12}. Engebretson kirjoittaa, että ympäristön avulla (häkin koko, virikkeellistäminen sekä sosiaalinen kanssakäyminen) voidaan vaikuttaa näihin ongelmin sekä lemmikkinä elävien papukaijojen hyvinvointiin, mutta tämä vaatisi omistajalta riittävästi tietoa, resursseja ja motivaatiota.

Erikseen esimerkkinä papukaijoille melko tyypillisestä käyttäytymisongelmasta voidaan mainita höyhenten nyppiminen ja höyhenpeitteen sekä sulkien tuhoaminen. Herkkyys nyppimiseen vaikuttaisi vaihtelevan eri lajien sekä yksilöiden välillä. Joskus sen voi laukaista pidempään jatkuneet ongelmat oloissa, joskus taas äkilliset väliaikaisetkin muutokset. On kuitenkin syytä huomata, että vaikka ongelmat korjataan ja papukaija ei esitä muita stressin merkkejä, voi nyppiminen jäädä päälle tapana. Tällöin se voi olla kuitenkin vain kosmeettinen ongelma, koska lemmikkinä elävän papukaijan sulkapeitteen ei tarvitse suojata sitä sään vaihteluilta.

Virikkeiden tarve ei ole papukaijojen uniikki ominaisuus, mutta käytännössä voidaan sanoa, että virikkeellistäminen on jatkuvasti esillä suomalaisten lemmikkipapukaijojen omistajien keskusteluissa ja nämä ovat erityisen valveutuneita virikkeellistämisen suhteen. “Perinteisten” papukaijojen lelujen lisäksi ruoan käyttö monipuolisesti virikkeenä on yleistynyt ja tietoa näistä löytyy reilusti. Lisäksi kaupallisia virikkeitä (niin “perinteiset” lelut kuin ravinnon hankintaan liittyvät lelut) on hyvin saatavilla Suomessakin Internetissä toimivien kauppojen ansiosta. Riittävää virikkeiden määrää on tosin vaikea määritellä laissa, mutta lajityypillisiin käyttäytymis-tarpeisiin liittyvät lainsäädännölliset haasteet koskevat kaikkia lajeja.

Ennen kaikkea Engebretson on huolissaan Schupplin ja Fraserin viitekehyksen kriteeristä, elääkö eläin niin kauan, että omistajalla ei riitä kiinnostus pitää siitä huolta. Tämä on erikoinen tapa arvioida eläimen soveltuvuutta lemmikiksi, sillä ei ole olemassa mitään kriteeriä arvioida ihmisen kiinnostuksen jatkumista minkään asian suhteen. Jollain ihmiselle kiinnostus lemmikkiä kohtaan loppuu jo muutamassa kuukaudessa, joku taas jatkaa harrastusta koko elämänsä.

Lisäksi Engebretsonin huoli siitä, että papukaija voisi elää omistajaansa kauemmin, ei ole relevantti tässä tarkastelussa, sillä yhtä hyvin kuvitteellisen kymmenen vuotta kestävän koiran elämän aikana omistaja voi joutua esimerkiksi onnettomuuteen. Käytännön kokemuksen pohjalta voidaan sanoa, että vasta usein lyhyen ajan sisällä tapahtuva kodin vaihtuminen johtaa selkeisiin käyttäytymisongelmiin papukaijoilla. Hyvin pidetty papukaija vaikuttaa selviävän yksittäisestä kodin vaihdoksesta ilman isompia ongelmia, jolloin myös omistajan kiinnostuksen loppuessa olisi mahdollista etsiä sille uusi koti aiheuttamatta merkittävää stressiä.

Engebretson ei kuitenkaan kommentoi artikkelissaan yhtä merkittävää lemmikkinä elävän papukaijan hyvinvointiin vaikuttavaa tekijää: sen käsittelyä. Schupplin ja Fraserin viitekehyksen kysymys 1.4 käsittelee myös pelkoa. Papukaija voi saaliseläimenä suhtautua varautuneesti moniin uusiin asioihin, kuten myös ihmiseen. Jos tätä asiaa ei huomioida papukaijan käsittelyssä, voidaan pahimmillaan aiheuttaa sille kroonista stressiä. Toisaalta papukaijojen elekielen tarkkailu ei ole erityisen vaikeaa ja sen avulla voidaan välttyä aiheuttamasta tarpeetonta stressiä lemmikkinä elävälle papukaijalle. Lisäksi esimerkiksi huono käsittely johtaa nopeasti siihen, että papukaija pyrkii pakenemaan ihmistä, jolloin palaute omistajalle on käytännössä nopeaa.

Eläimen hyvinvoinnin kannalta haitallisten koulutusmenetelmien huomioiminen lainsäädännössä, tai ainakin lainsäädännön valvominen, voi olla haastavaa. Nämä haasteet kuitenkin koskevat kaikkia seuraeläimiä. Käytännössä papukaijojen käyttäytymisestä ja koulutuksesta on saatavilla hyvin tietoa ja suomenkielinen kirjakin on valmistumassa lähiaikoina. Lisäksi vaikuttaisi, että lemmikkilintuharrastaja-yhteisö Suomessa on selvästi yksimielisempi mm. liittyen voiman käyttöön pohjautumattomien koulutusmenetelmien käytöstä, kuin esimerkiksi koiraharrastajat.

Lemmikkinä elävälle papukaijalle on siis täysin mahdollista tarjota mahdollisuuksia toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä sekä välttää pelkoa ja stressiä. Erään lähteen mukaan jopa 90 % papukaijan ajasta kuluu ravinnon hankintaan sekä sosiaaliseen vuorovaikutukseen¹³. Monipuolisella virikkeellistämisellä sekä seuran avulla papukaijalle voidaan tarjota näitä mahdollisuuksia myös lemmikkinä. Pelon ja stressin välttäminen onnistuu ymmärtämällä papukaijan käyttäytymisen ja koulutuksen perusteita.

Hankkiminen ja kuljetus

Artikkelissaan Engebretson käsittelee laajasti papukaijojen pyydystämistä luonnosta lemmikkikauppaa varten. Luonnosta pyytäminen aiheuttaa merkittäviä riskejä luonnosta pyydetyn yksilön hyvinvoinnille. Papukaijojen pyytämistä luonnosta lemmikiksi ei kuitenkaan voi pitää hyväksyttävänä, eikä se vaikuta olevan Suomessa merkittävä ongelma, sillä yleisesti lemmikiksi ostettavia lajeja tarjotaan Euroopassa hyvin myös vankeudessa syntyneinä. Lisäksi luonnosta pyydettyjen lintujen tuominen EU:n alueelle on kielletty vuonna 2005.

Merkittävimmät papukaijan hankkimiseen liittyvät ongelmat johtuvat ennemmin papukaijan ostamista epäeettisesti toimivalta kasvattajalta, kuten esimerkiksi kissojen ja koirien kanssa, joiden pentujen tehtailu on yleisesti myönnetty ongelma. Papukaijojen kohdalla vastaavan mittakaavan ongelmaa ei vaikuta olevan, varsinkaan Suomessa. Suomessa esimerkiksi Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n toiminta (kuten Tiedätkö lintusi alkuperän? -kampanja) sekä yksityis-henkilöiden toimet (kuten Myydään papukaija -sivusto) ovat levittäneet tietoa papukaijan hankinnasta viimeisten vuosien aikana.

”Oikea” tapa tuottaa papukaijoja lemmikkikauppaa varten onkin poikasten teettäminen vankeudessa elävillä pareilla. Tähän liittyen Engebretson käsittelee erityisen kattavasti käsinruokintaa. Englanninkielinen “populaarikirjallisuus” esittelee käsinruokitut papukaijat parempina lemmikkeinä¹⁴, mutta Engebretson keskustelee artikkelissaan käsinruokinnan haitoista tukeutuen lukuisiin tutkimuksiin. Suomessa papukaijojen käsinruokinta on viimeisten vuosien aikana harrastajien tekemän työn ansiosta vähentynyt ja vaikuttaa tänä päivänä olevan harvinainen poikkeus. Tuorein ja ajantasainen papukaijoja käsittelevä suomenkielinen kirjallisuus suosittelee hankkimaan emojen ruokkimia poikasia^{15, 16}. Kokemusten pohjalta on havaittu, että myös emojen ruokkimista papukaijoista voidaan saada hyviä seuralemmikkejä.

Muita potentiaalisia ongelmia papukaijojen kasvatuksessa ovat esimerkiksi poikasten luovuttaminen liian nuorina (joka usein liittyy käsinruokintaan). Tätä on tapahtunut Suomessa ajoittain, mutta se ei vaikuta olevan yleinen ongelma, eikä poikkea muidenkaan eläinten poikasten tai pentujen luovut-tamisesta vieroittumattomina. Koska papukaijojen turvallinen myynti-ikä vaihtelee useita kuukausia eri lajien väleillä, lienee tarpeellista määrittää tämä lajikohtaisesti. Käytännössä Suomessa papukaijojen luovutusiät ovat kuitenkin pääosin nousseet kasvattajien jättäessä poikaset emojen ja sisarusten luokse oppimaan lajityypillistä käyttäytymistä pidemmäksi aikaa.

Kokonaisuutena tarkastellen papukaijojen hankkimiseen ei Suomessa liity mitään niille uniikkeja hyvinvoinnillisia ongelmia. Suomalaista papukaijojen kasvatustyötä on myös onnistuttu kehittämään merkittävästi viimeisten vuosien aikana. Tästä esimerkkinä Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n sertifiointiohjelma, joka määritteli eettisen kasvatuksen kriteerit.

Muiden hyvinvointi

Toinen Engebretsonin käsittelemä Schupplin ja Fraserin viitekehyksen pääkriteeri on se, onko eläimen pitämisestä lemmikkinä haittaa muiden tahojen, kuten ihmisten tai muiden eläinten, hyvinvoinnille. Tällaisiin riskeihin kuuluvat mm. fyysisen loukkaantumisen riski sekä zoonoosit, eli ihmisten ja eläinten yhteiset tartuntataudit.

Pureminen on papukaijalle tyypillinen puolustautumiskeino. Joidenkin lajien kohdalla pesimiskäyttäytymiseen (kuten amatsonit) voi kuulua selkeästi madaltunut kynnys reagoida koettuun uhkaan aggressiivisesti perääntymisen sijaan. Käytännössä kuitenkin perusosaamisen omaava omistaja pystyy toimimaan tällaisenkin papukaijalajin kanssa joutumatta pureman uhriksi. Lisäksi sairaalahoitoa vaativat papukaijan puremat vaikuttavat olevan äärimmäisen harvinaisia ja yleensäkin puremistapaukset ovat tulleet harvinaisemmiksi positiiviseen vahvistamiseen ja papukaijan elekielen kunnioittamiseen pohjautuvan koulutuksen yleistyttyä viimeisten vuosien aikana.

Sivullisille papukaijoista ei ole vaaraa, johtuen jo niiden pitämisestä pääasiallisesti sisätiloissa. Fyysisen loukkaantumisen riskin näkökulmasta papukaija vaikuttaakin olevan merkittävästi esimerkiksi kissaa (jonka purema voi herkästi tulehtua vaatien sairaalahoitoa) tai koiraa (jonka hyökkäys voi pahimmillaan olla hengenvaarallinen) turvallisempi lemmikki, ja muodostaa lähinnä omistajaan kohdistuvan riskin kivuliaista, mutta hyvin harvoin sairaalahoitoa vaativista puremista. Pahimmillaankin nämä puremat voivat vaatia lähinnä tikkejä, jättämättä mitään pysyviä terveyshaittoja.

Toinen potentiaalinen uhka sivullisille ovat zoonoosit, eli tässä tapauksessa papukaijoista ihmisiin tarttuvat taudit. Yleisimmäksi taudiksi mainitaan C. psittaci, eli psittakoosi. Artikkelissa lainatun Yhdysvaltojen tartuntatautiviraston tilastojen mukaan näitä tapauksia tavataan maassa noin 30 – 100 vuodessa. Lintuja omistamattomille henkilöille tämän riskin sanotaan olevan erittäin matala. Suomessa psittakoositartunnat ihmisissä vaikuttavat olevan erittäin harvinaisia. Erityisesti luonnosta pyydettyjen lintujen maahantuonnin sanotaan lisäävän riskiä erilaisiin sairauksiin. Papukaijat myös pölyävät paljon ja voivat aiheuttaa allergisia oireita siinä missä monet muutkin lemmikit.

Schuppli ja Fraser mainitsevat myös eläimen ikävät ominaisuudet yhdeksi potentiaaliseksi haitaksi, vaikkeivät muodostaisikaan suoranaista riskiä muille. Papukaijojen kohdalla ongelmaksi voi muodostua joskus sen äänenkäyttö. Tämä ongelma ei kuitenkaan poikkea esimerkiksi häiritsevästi haukkuvasta koirasta merkittävästi.

Luonnon hyvinvointi ja ekologiset näkökulmat

Viimeinen Schupplin ja Fraserin viitekehyksen pääkategoria käsittelee eläimen lemmikkinä pitämisen ekologisia näkökulmia: sekä karanneiden yksilöiden vaikutusta luontoon, että mahdollista luonnosta pyytämisen vaikutusta luonnosta löytyviin kantoihin.

Floridassa ja Etelä-Kaliforniassa on havaittu pesimässä 19 eri papukaijalajia¹⁷, jotka kaikki ovat vieraslajeja. Iso-Britanniassa Lontoossa ja sitä ympäröivissä kunnissa arveltiin löytyneen noin 150 munkkiaratin (Myiopsitta monachus) yhdyskunta¹⁸. Suomessa papukaijat eivät kuitenkaan muodosta uhkaa luonnolle vieraslajina, sillä karanneet yksilöt eivät selviä talvesta hengissä. Papukaija ei myöskään ole saalistaja, joten se ei muodosta esimerkiksi kissan kaltaista uhkaa pieneläimille, joka on Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton mukaan aiheuttanut tai ollut osasyynä 33 lintu-, nisäkäs- tai matelijalajin sukupuutossa¹⁹.

Lemmikkipapukaijoilla ei myöskään tiettävästi ole merkittäviä tauteja tai loisia, jotka aiheuttaisivat vaaraa luonnonvaraisille linnuille. Suomessa esimerkiksi Newcastlen tautia on tavattu luonnonvaraisilla linnuilla sekä harrastekyyhkyillä viimeksi 2013²⁰, mutta papukaijoilla tätä tautia ei ole tavattu Suomessa.

Papukaijojen pyytäminen luonnosta lemmikkikauppaa varten on maailman mittakaavassa merkittävä ongelma ja uhkaa monien lajien selviämistä luonnossa näiden lajien ympäristön tuhoamisen ohella. Koska luonnosta pyydettyjen papukaijojen tuominen EU:n alueelle on ollut kiellettyä vuodesta 2005, suurin osa kaupasta suuntautuu Lähi-itään ja Aasiaan²¹. Tällöin Suomen toimilla olisi tämän kannalta vähän vaikutusta. Lisäksi salakuljetus Suomeen vaikuttaisi olevan todella vähäistä jo nyt.

Uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa säätelevä CITES-sopimus on astunut Suomessa voimaan jo vuonna 1976. Papukaijoista kaikki paitsi neitokakadu (Nymphicus hollandicus), undulaatti (Melopsittacus undulatus), kauluskaija (Psittacula krameri) sekä ruusukaijanen (Agapornis roseicollis) kuuluvat CITES-liitteisiin I tai II. Tämän osalta tärkeintä olisikin panostaa sopimuksen asettamien lakien ja asetusten valvontaan. Esimerkiksi Lemmikkilinnut Kaijuli ry tekee jo yhteistyötä CITES-valvonnasta vastaavan viranomaisen, Ympäristökeskuksen kanssa.

Yhtenä ekologisena näkökulmana voidaan pitää lisäksi lajin hiilijalanjälkeä, vaikka Engebretson sitä ei artikkelissaan käsittelekään. Koska papukaija syö lähinnä kasvisravintoa, sekä koska isoimpienkaan papukaijojen vuorokaudessa syömät ruokamäärät eivät ole erityisen suuria, voidaan olettaa, että papukaijan lemmikkinä pitäminen on merkittävästi esimerkiksi koiraa ekologisempaa.

Yhteenveto

Engebretson esittää artikkelissaan, että päälle päin katsottuna papukaija voitaisiin sijoittaa Schupplin ja Fraserin viitekehyksessä luokkaan C, jossa sen pitäminen lemmikkinä vaatisi erityisosaamista, mutta olisi mahdollista. Artikkelissaan esittämien, laajaan kirjallisuuskatsaukseen pohjautuvien seikkojen perusteella hän kuitenkin esittää papukaijoja luokkaan D (ei tarpeeksi tietoa vaatimuksista) tai E (ei sovi lemmikiksi).

Engebretsonin esittämät ongelmat esimerkiksi lemmikkinä pidettävien papukaijojen hyvinvoinnissa tai luonnosta pyytämisen aiheuttamissa vaaroissa lajien selviämiselle luonnossa ovat sinänsä todellisia, mutta käsittelevät ennemmin omistajien toimintaa, ei niinkään riittävien olosuhteiden tarjoamisen mahdottomuutta. Suurin osa Engebretsonin esittämistä ongelmista peilaa yhdysvaltalaista lemmikkilintuharrastusta, eikä tarkastelu sellaisenaan sovi Suomen tilannetta varten. Kun esitettyjä ongelmia tarkastellaan suomalaisessa kontekstissa, eivät ne enää aseta papukaijan pitämistä lemmikkinä niin ongelmalliseen valoon. Suomalainen lemmikkilintuharrastus lähtee papukaijan ymmärtämisestä ensisijaisesti villieläimenä, jolle tulisi tarjota mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen. Lisäksi monet esiin nousseet ongelmat eivät koske vain papukaijoja, vaan myös muita yleisiä lemmikkejä, kuten domestikoituneita kissoja ja koiriakin.

Tämän tarkastelun pohjalta vaikuttaisi, ettei olisi olemassa mitään merkittäviä syitä, miksi papukaijalle ei voisi tarjota lemmikkinä sen hyvinvoinnin takaamiseksi riittävän hyviä oloja, kunhan omistaja toimii vastuuntuntoisesti ja perehtyy asioihin. Ei voi tietenkään väittää, että jokainen Suomesta löytyvä papukaija saisi elää hyvissä oloissa. Toisaalta hyvinvoinnillisiin ongelmiin törmätään säännöllisesti myös helpompina pidettyjen lajien kohdalla. Kaikkien lemmikkinä pidettävien lajien omistajissa löytyy sekä hyvin eläimiä kohtelevia että huonosti eläimiä kohtelevia ihmisiä. Esimerkiksi SEY:n tilastojen mukaan heidän eläinsuojeluneuvojansa antavat neuvoja eläinongelmissa vuositasolla noin 20 000 kertaa²². Niin kauan, kuin tietoa on saatavilla, ongelmaksi ei muodostu lajin haastavuus, vaan omistajan toiminta ja asenne. Näihin ongelmiin tulisikin puuttua valistamalla lemmikkiharrastajia sekä laadukkaalla lainsäädännöllä.

Suomessa on myös tällä hetkellä erittäin aktiivinen lemmikkilintuharrastajayhteisö, jonka jäsenet jakavat tietoa, kääntävät artikkeleita sekä muutenkin auttavat muita harrastajia. Tämän toiminnan lähtökohtana on papukaijan ymmärtäminen sen luonnollisista lähtökohdista ja tämän kautta hyvinvoinnin edistäminen. Esimerkiksi Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n keskustelupalstalla käydään aktiivista keskustelua päivittäin. Työ tehdään lähes poikkeuksetta vapaaehtoistyönä, jolloin myös työn tulokset jaetaan maksutta muiden harrastajien kesken.

Lisäksi voitaisiin keskustella siitä, miten haastavana riittävien olosuhteiden tarjoamista papukaijalle voidaan pitää. Loppukädessä merkittävin tekijä on viitseliäisyys: omistajan on jaksettava mm. tarjota linnulleen päivittäin tuoreruokaa, lennättää lintuaan vapaana sekä kehittää virikkeelistämistä jatkuvasti. Esimerkiksi koiralle pitää tarjota riittävästi mahdollisuuksia liikuntaan ja sitä on käytettävä useammin kuin kerran päivässä ulkona (Kennelliiton suositus kolme kertaa päivässä²³); asia jota papukaija ei tarvitse. Molempien lajien omistajien tulisi myös ymmärtää eläinten kouluttamisesta riittävästi. Toisaalta keskustelu siitä, kuuluisiko papukaija luokkaan B tai C ei välttämättä ole edes mielekästä, koska Schupplin ja Fraserin mallissa merkittävin ero näiden luokkien välillä on se, että he esittävät luokan C lemmikin omistamisen mahdollisesti tarvitsevan luvan. Huomioiden ongelmien esiintymisen, papukaijan pitämisen voidaan olettaa vaativan luvan siinä missä koiran tai kissankin.

1. Engebretson, M.: The welfare and suitability of parrots as companion animals: a review; Animal Welfare, 2006, 15
2. Schuppli, C A & Fraser, D: A Framework for Assessing the Suitability of Different Species as Companion Animals; Animal Welfare, 2000, 9
3. Farm Animal Welfare Council: 5 Freedoms; http://www.fawc.org.uk/freedoms.htm; haettu 18.2.2014
4. Tuutti, Jarmo: Lemmikkipapukaijan hyvinvoinnin monet kasvot; www.papukaija.fi; haettu 18.2.2014
5. Engebretson, M. (2006), alkuperäinen lähde Harrison, GJ: Twenty years of progress in pet bird nutrition; Journal of American Veterinary Medial Association, 1998, 212
6. Cravens, E.B.: Views on Pelleted Food Diets; www.parrots.org; haettu 18.2.2014
7. Richie, Harrison & Harrison: Avian medicine: Principles and Application; 1994, Wingers Publishing
8. Wikipedia: Polymer fume fever; http://en.wikipedia.org/wiki/Polymer_fume_fever, haettu 18.2.2014
9. Engebretson, M. (2006), alkuperäinen lähde Graham DL: Pet birds: historical and modern perspective on the keper and the pet; Journal of the American Veterinary Medical Association, 1998, 212
10. Meehan, Garner & Merch: Environmental Enrichment and Development of Cage Stereotypy in Orange-winged Amazon Parrots (Amazona amazonica); Dev Psychobiol, 2004 May, 44
11. Meehan, Garner & Merch: Environmental Enrichment and Development of Cage Stereotypy in Orange-winged Amazon Parrots (Amazona amazonica); Dev Psychobiol, 2004 May, 44
12. Engebretson, M. (2006), alkuperäinen lähde Meehan, Garner & Mench: Isosexual pair housing and development of cage stereotypy in orange-winged Amazon parrots (Amazona amazonica); Applied Behavioral Science, 2003, 81
13. Engebretson, M. (2006), alkuperäinen lähde Birchall, A: Who’s a clever parrot, then?; New Scientist, 1990, February 24
14. Engebretson, M. (2006), alkuperäinen lähde Blanchard, S: Common parrot behavioral myths and why they are myths, 1999
15. Tuutti, Jarmo: Papukaija lemmikiksi?; www.papukaija.fi, haettu 18.2.2014
16. Kaukonen, Ida-Emilia & Tuutti, Jarmo: Minun lemmikkini – Papukaija; Perhemediat, 2012
17. Engebretson, M. (2006), alkuperäinen lähde Jackson J: Pandora’s birds; Birder’s world, 2003, October
18. Wikipedia: Monk Parakeet; http://en.wikipedia.org/wiki/Monk_Parakeet; haettu 18.2.2014
19. YLE uutiset: Tutkijat yllättyivät: Kissat tappavat miljardeja eläimiä vuodessa; http://yle.fi/uutiset/tutkijat_yllattyivat_kissat_tappavat_miljardeja_elaimia_vuodessa/6471943; julkaistu 29.1.2013, haettu 19.2.2014
20. Evira: Lintujen Newcastlen tautia todettu harrastekyyhkysillä Lounais-Suomessa; http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/ajankohtaista/?bid=3644; julkaistu 16.9.2014, haettu 19.2.2014
21. World Parrot Trust: Fly Free -kampanja; http://www.parrots.org/flyfree/about.html; haettu 18.2.2014
22. SEY: Eläinsuojeluneuvojat; http://sey.fi/sey_toimii/seyn_vapaaehtoiset_elainsuojeluneuvojat; haettu 18.2.2014
23. Kennelliitto: Koiranomistajan peruskurssi; http://www.koiranomistajanperuskurssi.fi/fi/koira-kotona/koiran-ulkoilutus; haettu 19.2.2014