Ajoittain kuulee sanottavan, että Suomessa olisi “elitististen” kasvattajien joukko, joka ei hyväksy muita kasvattajiksi. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, ja tuntemani kasvattajat auttavat jatkuvasti aloittelijoita pääsemään tämänkin kanssa alkuun. Joskus kuitenkin on syytä hieman toppuutella kasvattajaksi haluavan harrastajan intoa.

Aloitetaan ikävällä tositarinalla, joka tapahtui muutamia vuosia sitten.

Eräs nuori henkilö halusi laittaa pöntön kahdelle papukaijalleen. Monet kokeneemmat kasvattajat varoittivat häntä tästä asiallisesti, sillä kaikki merkit viittasivat siihen, etteivät emot hoitaisi poikasia kunnolla, vaan voisivat olla jopa riski poikasten hengelle. Samalla jotkut sivustakatsojat haukkuivat nämä kasvattajat niuhottajiksi ja kannustivat laittamaan pönttöä.

On olemassa tietty ihmistyyppi, joka ei suostu kuuntelemaan enää neuvoja saadessaan jotain päähänsä. Varsinkin kun toiset kannustavat häntä, koska ilmeisesti haluavat taistella näitä ilkeitä, neuvovia “elitistejä” vastaan.

Lopputuloksena tämä nuori harrastaja laittoi linnuilleen pöntön. Joidenkin silmiin nuorta harrastajaa neuvoneet kasvattajat vaikuttivat ilkeiltä, koska olivat pilaamassa tämän iloa. Kuten näissä tapauksissa yleensä, se mitä tämän jälkeen tapahtui, ei koskaan noussut yleiseen keskusteluun. Emot olivat tappaneet ensimmäisen poikueen – juuri kuten tilanteessa oli varoitettu. Tästä huolimatta omistaja pesitti lintujaan vielä uudelleen hyvin nopeasti ja toinen poikue jouduttiin ottamaan käsinruokintaan, kun emojen aggressiivinen käytös toistui.

On tietenkin selvää, että jos ongelmia ei olisi ilmaantunut, kyseinen henkilö olisi tullut rinta rottingilla kehumaan, miten kaikki meni hyvin ja samalla haukkunut häntä varoitelleet henkilöt. Tätä tapahtuu joskus. Mutta kun asiat eivät menneet hyvin, vaan tapahtui kuten oli varoitettu, asiasta ei enää keskusteltu. Tätäkin valitettavasti tapahtuu joskus.

Mutta kun asiat eivät menneet hyvin, vaan tapahtui kuten oli varoitettu, asiasta ei enää keskusteltu.

Tämä tarina on vain yksi lukuisista vastaavista, joista juuri kukaan ei ole koskaan kuullut, koska harva meistä on valmis myöntämään virheitään julkisesti. Pieleen menneet yritykset jäävät siis lähes aina piiloon suurelta yleisöltä, mutta tilanteessa apua ja neuvojaan tarjonneiden kasvattajien mielessä ne säilyvät. Ei ole yleensä vaikea saada selville, mitä loppujen lopuksi pesinnässä tapahtui.

Venäläistä rulettia lintujen hengellä

Kun puhutaan kasvatustoiminnasta, ja muutenkin eläinten hyvinvoinnista, puhutaan aina todennäköisyyksistä. Kokenut kasvattaja voi huomata tilanteeseen liittyvän kohtuuttoman suuren riskin, jota aloittelija ei välttämättä huomaa tai ehkä innoltaan halua huomata. Joskus asiat menevät hyvin, joskus eivät. Itse en ainakaan pidä siitä, että elävien ja tuntevien eläinten hyvinvoinnilla pelataan täysin turhaan venäläistä rulettia.

Itse en ainakaan pidä siitä, että elävien ja tuntevien eläinten hyvinvoinnilla pelataan täysin turhaan venäläistä rulettia.

Tarkkoja todennäköisyyksiä on tietenkin mahdoton laskea ja toisaalta on vaikea määritellä, mikä olisi hyväksyttävä riski (koska aina riski on olemassa), mutta kun joku kokenut harrastaja asiasta varoittaa, ei hän tee sitä ilkeyttään, vaan siksi, että linnun hyvinvointi on oikeasti vaarassa. Tämä neuvoja antanut harrastaja kuitenkin todennäköisesti toivoo olevansa väärässä siltä varalta, että neuvoja ei kuunneltaisi. On raskasta kokea epäonnistuneensa riskialttiin pesinnän estämisessä ja nähdä sen päättyvän surullisesti.

Joskus riski realisoituu ja poikasten tai emojen hyvinvointi vaarantuu. Näistä tilanteista ei usein keskustella julkisesti, jonka takia ongelmista varoittaneet kasvattajat leimaantuvat herkästi niuhottajiksi. Jos ongelmia taas ei ilmene, jota kaikki aina pohjimmiltaan toivovat, on tämä aloitteleva kasvattaja usein häntä varoittaneiden kimpussa kuin hyeena.

Riskit tulee voida nostaa esiin

On useita tilanteita, joissa aloittelevan kasvattajan intoa kannattaa vähän toppuutella. Tämä ei tarkoita, ettei kyseinen henkilö saisi pesittää lintuja, vaan tällaiset tulkinnat ovat niin tehneen henkilön omassa päässä. Mutta se voi tarkoittaa, että pesitystä kannattaa hieman siirtää tai etsiä joku toinen pari pesitystä varten. Jokainen on kykenevä tekemään hyviä päätöksiä ja valintoja kasvatuksen suhteen, mutta sitä varten tarvitaan jonkin verran aikaa, pohjatietoa ja oikeaa asennetta.

Tämä ei tarkoita, ettei kyseinen henkilö saisi pesittää lintuja, vaan tällaiset tulkinnat ovat niin tehneen henkilön omassa päässä.

Tämän asian suhteen on nähtävissä jonkinlainen jakolinja: osa ottaa palautetta hyvin vastaan ja saa tämän jälkeen apua kaikessa, missä vain tarvitsee. Osa taas loukkaantuu asiallisestakin palautteesta ja on sitä mieltä, että kaikki rakentava palaute on äärettömän negatiivista. Kaikki tuntemani kokeneet kasvattajat kyllä auttavat näitäkin ihmisiä melko kärsivällisesti, mutta raja tulee yleensä vastaan jossain. Aina joukkoon saattaa tietenkin eksyä joku neuvoja, jonka sävy on vahingossa tai tarkoituksella niin tyly ja ilkeä, että hän hyvästä tarkoituksesta huolimatta ajaa myös ystävällisesti annettuja neuvoja alas lukijan silmissä. Nämä ovat kuitenkin yksittäistapauksia.

Eräs aloitteleva kasvattaja teki valtavasti virheitä – isoja ja pieniä – kasvatustoimintansa alkupuolella. Koska alkuun hänelle jouduttiin sanomaan virheistä usein, tuli hänestä nähtävästi hieman katkera häntä neuvoneita kasvattajia kohtaan. Se mitä hän ei koskaan ole saanut tietää on se, että samaan aikaan häntä neuvoneet kasvattajat miettivät keskenään, mitkä pielessä olleista asioista olivat kriittisimpiä ja miten kyseistä henkilöä voisi auttaa ja neuvoa niin, että viesti menisi perille eikä vaikuttaisi liian negatiiviselta. Useat näistä “ilkeistä elitisteistä” tekivät paljon töitä auttaakseen kyseistä aloittelevaa kasvattajaa, vaikka kiitokseksi saivatkin paljon kuraa niskaansa tai valheita päin naamaa.

Tässä muutama yleinen esimerkki, jotka tulevat kerta toisensa jälkeen esiin ja joiden takia ihmisiä joudutaan neuvomaan ja toppuuttelemaan.

Henkilön osaamisessa aukkoja

Tätä tulee vastaan varsinkin aloittelevien lintuharrastajien kohdalla. Esimerkiksi aikaisemmista keskusteluista voi nähdä selvästi, että kyseisen henkilön osaamisessa voi olla aukkoja jopa lintujen perushoidon suhteen.

Tämä ei ole missään nimessä tuomio, ettei kyseisestä henkilöstä voisi koskaan tulla kasvattajaa. Mutta tässä tilanteessa kannattaa ehkä palata vielä opiskelemaan asioita. Varsinkin täysin aloittelevan lintuharrastajan kannattaa aluksi perehtyä lintujen pitämiseen sen sijaan, että kiirehtisi laittamaan linnuilleen pöntön. Tämän ehtii tehdä myöhemminkin. Kun pesinnän vaatiman pohjatyön tekee huolella, on onnistumisen mahdollisuus suurempi ja pesintä siten todennäköisemmin palkitsevampaa.

Genetiikka voi olla monille haastavaa ja lukuisten erilaisten värimuunnosten kohdalla ei voi tietenkään olettaa, että jokainen lintujaan pesittävä ymmärtäisi aiheesta syvällisemmin ja pystyisi laskemaan esimerkiksi kaikki mahdolliset väriyhdistelmät. Eikä se ole onneksi tarpeenkaan. Lintujaan pesittävän olisi kuitenkin tärkeää pystyä arvioimaan lintujen soveltuvuutta kasvatustoimintaan, sekä omien lajin sisällä ymmärtää vaikkapa tiettyihin mutaatioihin mahdollisesti liittyvät riskit.

Kyseistä paria ei kannata pesittää

Joskus vastaan tulee lintupareja, joiden ei selvästi kannattaisi antaa pesiä. Tämä voi johtua esimerkiksi lintujen taustoista. Kyseessä voi olla aggressiivinen lintu, joka ei välttämättä hoitaisi poikasiaan tai saattaisi jopa tappaa ne, kuten yllä olleessa esimerkissä.

Varsinkin yleisimpien lajien, kuten undulaatti ja neitokakadu, kohdalla on myös muita huolia. Näiden kohdalla tiettyjä ominaisuuksia on saatettu jalostaa huolimattomasti tai välinpitämättömästi, jolloin tuloksena on ollut esimerkiksi lutino-neitokakadun päälaen kalju ja taipumus silmäongelmille. Tällöin kasvattajan tulee osata valita pesitettävä lintu ja tämän puoliso huomioiden nämä asiat.

Neitokakadun värimuodoista lutino on erityisen tunnettu tietyistä ongelmistaan, jotka on saatu aikaan aikoinaan värimuotoa vakiinnutettaessa. Kasvattajan tulee pystyä arvioimaan lintujensa soveltuvuutta kasvatusta varten tai vähintään ymmärtää kysyä apua ja kuunnella neuvoja. (kuva: Melissa Alzate / CC by-nc 2.0)

Lienee turha edes mainita joidenkin näyttelylintujen vain muutaman vuoden odotettavissa oleva elinikä. Näitä räikeimpiä esimerkkejä Suomessa ei onneksi edes tule vastaan, vaan kyseessä on joidenkin maiden lintunäyttelykulttuuriin pesiytynyt vakava ongelma.

Toisaalta Suomen kokoisessa pienessä maassa varsinkin undulaattien ja neitokakadujen kohdalla kierrossa on paljon lähisukulaisia. Meillä ei näin pienessä ja syrjäisessä maassa ole varaa siihen, että lintukannan terveys vaarannetaan pesittämällä liian läheisiä sukulaisia säännöllisesti. Esimerkiksi erään neitokakaduparin poikasia ja näiden poikasia kiertää Suomessa niin valtava määrä, että edelleen tasaisin väliajoin tulee vastaan turhan läheistä sukua olevia pareja.

Tarkoittaako tämä, ettei tällaisia lintuja omistava henkilö koskaan saisi pesittää lintujaan? Ei tietenkään, mutta voi olla järkevää hankkia erikseen kasvatuslinnut.

Paria ei kannata pesittää sillä hetkellä

Joskus vastaan voi tulla tilanne, jossa paria ei tulisi pesittää juuri sillä hetkellä. Muuttaminen uuteen kotiin on yksi tällainen esimerkki, sillä muutosta aiheutuu aina jonkin verran stressiä. En usko, että kovin moni kasvattaja Suomessa pystyy puolueettomasti ja riittävän tarkasti arvioimaan juuri hankkimiensa lintujen kohdalla sitä, ovatko ne oikeasti kotiutuneet. Parempi ottaa varman päälle ja antaa lintujen kotiutua rauhassa. Koskaan ei saisi olla liian kova kiire laittaa paria pesimään.

Myös muitakin syitä voi löytyä, kuten erilaiset terveydelliset syyt. Tämä voi tarkoittaa sitä, että pesittämistä kannattaa lykätä muutamalla kuukaudella. Tai siihen asti, kunnes pesittäminen on varmasti turvallista.

Samat varoitusmerkit vuodesta toiseen

Vaikka kymmenen vuotta on melko lyhyt aika lintuharrastajana, vastaani on tullut silti kerta toisensa jälkeen samoja varoitusmerkkejä, jotka liian usein ovat johtaneet samoihin lopputuloksiin. Joskus siihen, että tämä “kasvattaja” katoaa maan päältä ja hetken päästä saa kuulla hänen myyneen kaikki lintunsa. Yleensä ihan kenelle tahansa, joka ne suostuu huolimaan.

Tämä ei missään nimessä tarkoita, että jokainen näitä varoitusmerkkejä osoittava henkilö toimisi epäeettisesti tai olisi huono kasvattaja.

Tämä ei missään nimessä tarkoita, että jokainen näitä varoitusmerkkejä osoittava henkilö toimisi epäeettisesti tai olisi huono kasvattaja. Onneksi edes joskus asiat sujuvat peloista huolimatta hyvin. Mutta ongelmia on tullut vastaan niin monen ihmisen kohdalla, että nämä merkit saavat aina monet kasvattajat ja muut kauemmin harrastaneet hieman varautuneiksi.

Suuri määrä lintuja lyhyessä ajassa

Yksi varoitusmerkki on se, että henkilö haalii suuren määrän lintuja lyhyessä ajassa, usein jopa kymmeniä lintuja vuoden aikana. Ongelmatilanteissa tähän liittyy myös täydellinen suunnitelmallisuuden puute: siinä missä yksi kasvattaja on saattanut rakentaa parveaan vuosikausien ajan tiettyyn suuntaan ja suunnitellut parveaan useiden sukupolvien päähän, kyseinen henkilö haalii kaikki linnut, joita käsiinsä saa.

Kasvattajan kannalta tästä tulee herkästi ongelmia myöhemmin. On tietenkin selvää, että useat uutta kotia etsivät linnut eivät edes sovi kasvatuslinnuiksi. Näin tämä kaventaa liikkumavaraa: jossain välissä tulee vastaan se raja, kuinka monta lintua henkilöllä voi kotonaan olla, joten kasvatustoiminnan kannalta tämä voi tarkoittaa sitä, ettei hänellä ole enää mahdollisuutta hankkia lintuja, jotka sopisivat paremmin hänen kasvatustoimintaansa.

On myös ikävä tosiasia, ettei suunnitelmallinen kasvatustoiminta kovin hyvin sovi yhteen rescue-toiminnan kanssa puhuttaessa linnuista (helpompaa se on esim. terraarioissa elävien eläinten kanssa). Mahdotonta tämä ei ole, mutta vaatii huomattavasti tarkkuutta mm. karanteenien ja hygienian suhteen. Riskinä on, että joku huonoista oloista tullut rescue-lintu tartuttaa taudin muuhun parveen ja pahimmillaan tämä tauti voi levitä kasvattajan myymien poikasten mukana. Kaikki taudit eivät näy heti päällepäin.

Aina parven nopea kasvu ei kuitenkaan viittaa ajattelemattomuuteen, vaan on olemassa myös tilanteita, joissa useamman linnun samanaikainen tai lyhyen ajan sisällä hankkiminen on käytännöllisintä tietyn suunnitelman kannalta. Tämä on aina tapauskohtaista, mutta suurten lintumäärien kohdalla asian ytimessä on suunnitelmallisuus.

Lintujen jatkuva kierrättäminen

Kierrättäminen tarkoittaa sitä, että henkilö ostaa ja myy jatkuvasti lintuja, eli ostaa linnun ja laittaa sen “kiertoon” melko nopeasti, kun se ei syystä tai toisesta vastaakaan odotuksia. Tämä on usein merkki joko suunnitelmattomuudesta tai siitä, että tällä yritetään tienata ylimääräistä rahaa myymällä linnut kovempaan hintaan.

Usein tällainen “kierrättäminen” myös yritetään salata ja henkilö suoraan valehtelee muille toiminnastaan – samalla jatkaen sitä. Joskus tämä tarkoittaa parin ostamista, sen pesittämistä heti ja emojen ja poikasten myymistä eteenpäin.

Paras tietenkin olisi, että uutta kotia etsivä lintu pääsisi aina lopulliseen kotiinsa heti, ilman tarpeetonta välikättä. Toisinaan kasvattajakin voi kuitenkin tarjoutua auttamaan toista harrastajaa antamalla tämän linnulle väliaikaisen kodin uuden omistajan löytämisen ajaksi. Tällaista sijaiskotitoimintaa on kuitenkin syytä harkita hyvin tarkkaan, jotta ei aiheutettaisi tarpeetonta stressiä, kuormitusta tai vaikkapa tautiriskiä kasvattajan omalle parvelle.

Oman egon pönkittäminen

Joskus vaikuttaa siltä, että kasvattaminen on jollekin lähinnä tapa pönkittää omaa egoaan ja hakea muiden arvostusta. Tällaisten ihmisten kaikki toiminta tähtää näennäisen arvostuksen rakentamiseen, mutta kaikki todellista osaamista kehittävä taustatyö jää minimiin.

Ongelman ydin tässä on se, ettei kyseinen henkilö ole valmis hankkimaan muiden arvostusta pitkäjänteisellä laadukkaalla kasvatustoiminnalla ja tuottamalla jotain arvokasta suomalaiselle lemmikkilintuharrastukselle, vaan pyrkii keksimään erilaisia oikoteitä saadakseen arvostusta mahdollisimman nopeasti. Tärkeintä on se, miltä asiat näyttävät.

Aikaisemmin tämä tarkoitti mm. kasvattajanimen valintaa ja nettisivujen tekemistä jo kauan ennen ensimmäistäkään poikuetta, joilla tuore harrastaja teki kaikkensa näyttääkseen kokeneelta kasvattajana. Nettisivut ovat itsessään tietenkin hyvä asia, samoin kasvattajanimen keksimisessä ei ole mitään vikaa, mutta jos keskittyminen on lähinnä näissä asioissa ja luodaan virheellisesti kuvaa itsestään kokeneena kasvattajana, on jotain vialla.

Nykyisin trendinä tuntuu olevan se, että kaikki haluavat perustaa oman Facebook-ryhmän, jonka ylläpitäjänä saisi olla. Facebook on tietenkin tuonut hyvää sen muodossa, että ihmiset pystyvät verkostoitumaan paremmin, mutta samalla riskinä on osaamisen pirstaloituminen. Jos vain jaetaan kuvia ja jutellaan kevyesti, ei tämä ole ongelma. Mutta jos keskustelut menevät säännöllisesti hyvinvointiin liittyviin seikkoihin, ja varsinkin haastavampiin aihepiireihin, riskinä on, ettei kysyjä saa apua satunnaisesti löytämästään ryhmästä, johon on liittynyt.

Tähän liittyen pieni vinkki: jos haluat esitellä Facebookissa kasvatustoimintaasi, perusta sivu, älä ryhmää. Lemmikkilintuaiheisia ryhmiä löytyy jo vaikka kuinka paljon.

Tällaisen henkilön osaaminen on harvoin sillä tasolla kuin hän itse uskoo, ja hän on monesti myös hämmästyttävän huono ottamaan ystävällisiäkään neuvoja vastaan. Vastaan on vuosien saatossa tullut useita tilanteita, joissa poikasten hyvinvointi on vaarantunut uskomattoman yksinkertaisen ja helposti vältettävissä olleen mokan vuoksi.

Joskus tämä kulkee käsi kädessä sen kanssa, että kyseinen henkilö keskittyy heti alusta asti vain harvinaisimpiin erikoisväreihin ja haluaa löytää niitä aivan tavallisenkin värisistä linnuistaan (ja joskus tulee huijatuksi tämän takia). Erikoisväreihin panostaminen ei kuitenkaan itsessään ole ongelma, vaan oikein tehtynä on nimenomaan suunnitelmalliseen ja laadukkaaseen kasvatustyöhön tähtäämistä. Egonjatkeena erikoisvärejä ei kuitenkaan saisi käyttää.

Keltaposki on yksi neitokakadun varsinkin Suomessa harvinaisemmista värimuodoista, jota voidaan pitää myös melko haastavana. Värillä on haasteita esimerkiksi hautomisen ja poikasten hoitamisen kanssa. Tällaisten haasteiden kanssa toimiminen vaatii kasvattajalta osaamista, mutta voi aidosti osaavalle kasvattajalle olla antoisaa. (kuva: Jarmo Tuutti)

Kärsimättömyys

On tietenkin täysin inhimillistä, että ihminen haluaa laittaa pöntön linnuille mieluummin nyt kuin vasta puolen vuoden päästä, mutta onko se riskin arvoista? Kärsimättömyys yleensä näkyy siinä, ettei haluta antaa lintujen kotiutua rauhassa tai odottaa sitä, että saisi hankittua kasvatukseen sopivat linnut.

Valitettavan usein kärsimätön aloitteleva kasvattaja ei kuuntele neuvoja, vaan onnistuu tavalla tai toisella perustelemaan itselleen, miksi pöntön voi laittaa linnuille juuri nyt. Yleensä hän myös löytää muutaman muun ihmisen, jotka tukevat tätä näkemystä, mutta nämä ihmiset ovat yleensä samassa tilanteessa itsekin ja hakevat myös omalle pesityspäätökselleen tukea.

Neuvot pesinnän odottamiselle ymmärretään tällöin yleensä henkilökohtaisena kommenttina henkilön osaamattomuudesta, vaikka todellisuudessa ne ovat yleensä ystävällinen yritys ohjata oikeaan suuntaan tiedonhaun kanssa.

Mitään ihmeitä en tässäkään peräänkuuluta, pelkästään kärsivällisyyttä ja tarpeettomien riskien välttämistä.

Yleinen harkitsemattomuus

Joskus vaikuttaa, että henkilö ei ole miettinyt asioita sen pidemmälle, kuin ”poikasia”. Kukaan ei voi tietenkään sanoa, että mikä olisi juuri ”oikea” motiivi pesittää papukaijoja, kunhan asiat tekee kunnolla, mutta joskus vain valitettavasti näyttää ilmeiseltä, ettei koko asiaa ole mietitty ollenkaan.

Siinä missä yksittäisen poikasen kotiin jättäminen voi olla kasvatussuunnitelman kannalta järkevää, ei koko poikuetta yleensä ole mitään järkeä jättää kotiin – tätäkin tulee ajoittain vastaan. Joillekin kynnys myydä ne ”omat” poikaset tuntuu olevan liian korkea, jolloin kannattaa miettiä, kannattaako lintujaan pesittää ensimmäistäkään kertaa. Hyvien kotienkaan löytäminen ei aina ole helppoa, mutta kasvattajan on pystyttävä sanomaan ”ei”, jos ostajaehdokas ei vaikuta siltä, että pystyisi huolehtimaan linnuista.

Toisaalta joidenkin lajien ja yksilöiden kohdalla pesittämistä ei pysty jättämään siihen yhteen kertaan, kun emot ovat saaneet kerran pesiä. Jos ensisijainen kiinnostuksen kohde on vain pitää papukaijoja lemmikkinä, kannattaa pesittämistä harkita huolella.

Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan

Jotkut kokevat, että kokeneemmat kasvattajat kohtelevat aloittelijoita negatiivisesti ja yrittävät lannistaa näitä. Toiset aloittelevat kasvattajat taas kokevat saaneensa muilta paljon apua ja neuvoja. Mistä moinen ero voi johtua?

Vastaus on hyvin yksinkertainen: aloittavan kasvattajan oma asenne ratkaisee kaiken.

Vastaus on hyvin yksinkertainen: aloittavan kasvattajan oma asenne ratkaisee kaiken. Jos osaa ottaa palautetta vastaan, uskoo muiden tarkoittavan neuvoillaan hyvää ja haluaa aidosti panostaa lintujen hyvinvointiin, voin luvata, että muut kasvattajat auttavat kaikessa. Jos taas pitää turhaa kiirettä, eikä halua kuunnella neuvoja, ei vastaanotto välttämättä ole aina niin hyvä.

Eri ihmiset tuntuvat ottavan neuvot eri tavalla vastaan: toinen näkee rakentavat ja asialliset neuvot sellaisena kuin ne ovat, eikä pahastu saamastaan avusta. Toinen taas näkee ystävällisenkin neuvomisen vain negatiivisena lannistamisena. Tämä on pitkälti kiinni myös ihmisen ennakko-odotuksesta neuvoja kohtaan.

Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana itsekin seurannut monia erilaisia aloittaneita kasvattajia sivusta.

Jotkut vastaan tulleet kasvattajat ovat olleet alusta asti liikkeellä todella hyvällä asenteella. He ovat aktiivisesti kyselleet neuvoja ja ottaneet asioita selvää ennakkoon. He ovat aloittaneet nollasta, kuten kaikki muutkin, mutta hyvän asenteensa ansiosta heitä on autettu ja heidän on otettu vastaan todella hyvin.

Joskus vastaan on tullut ihmisiä, jotka ovat aloittaneet harrastuksensa hieman väärällä jalalla, mutta ovat jonkin ajan kuluttua lähteneet kehittämään tekemistään oikeaan suuntaan. Vaikka alku ei ihanteellinen ollutkaan, on tuntemilleni aktiivisille harrastajille tärkeintä katsoa tulevaisuuteen, ei menneisyyteen. Myös itse kunnioitan ihmisiä, jotka ovat valmiita tarkastelemaan omaa toimintaansa kriittisesti ja parantamaan asioita sen pohjalta, sillä tällainen asenne on ainoa mahdollisuus kehittää lemmikkilintuharrastusta Suomessa.

Valitettavasti ajoittain tulee vastaan myös ihmisiä, jotka kokevat asiallisenkin auttamisen negatiivisena ja eristävät itse itsensä harrastajayhteisöstä tämän seurauksena. Usein näillä ihmisillä voisi olla toiminnassaan parannettavaa vuosienkin jälkeen ja he käyttävät energiaansa hämmentävän paljon mustamaalatakseen henkilöitä, jotka heitä yrittivät auttaa sen sijaan, että päivittäisivät tietotaitojaan harrastajana.

Tällä en missään nimessä tarkoita sitä, että jos ei kuuntele kaikkia annettuja neuvoja, on väärässä, vaan myös neuvojien antamia ohjeita on joskus hyväkin tarkistaa ja kyseenalaistaa. Kaiken A ja O onkin se, tekeekö tämän asiallisesti pohtien ja keskustellen vai reagoiko neuvoihin hyökkäävästi ilman kestäviä perusteluja.

Joskus valitettavasti voi käydä myös niin, että saa vastaansa asiattomia kommentteja. Tällaiset ovat kuitenkin yksittäistapauksia ja kommentoija on yleensä muille keskusteluun osallistujillekin tuntematon. Näistä ei kannata lannistua.

Kuka saa Suomessa kasvattaa papukaijoja?

Lyhyt vastaus: kuka tahansa, joka on valmis aidosti huolehtimaan lintujen hyvinvoinnista! Itse koen myös erittäin tärkeänä kyvyn ottaa vastaan rakentavaa palautetta toiminnastaan, sillä kaikilla meillä on aina jotain varaa parantaa, eikä siitä tarvitse tehdä ikävää asiaa. Eli jokainen meistä tarvitsee tervettä itsekritiikkiä ja aidon halun kehittää itseään, jotta voisi huolehtia linnuistaan entistä paremmin, oli sitten kasvattaja, pesittäjä tai tavallinen harrastaja. En pitäisi huonona ajatuksena myöskään halukkuutta verkostoitua muiden kasvattajien kanssa edes hieman, jolloin pystyy rakentamaan hyvän tukiverkoston ongelmatilanteiden varalle ja samalla muiden ihmisten kautta oppimaan uutta.

Jokainen meistä tarvitsee tervettä itsekritiikkiä ja aidon halun kehittää itseään, jotta voisi huolehtia linnuistaan entistä paremmin, oli sitten kasvattaja, pesittäjä tai tavallinen harrastaja.

Haluatko kasvattaa papukaijoja pienimuotoisesti – ehkä pitää vain yhden pesivän parin?

Hienoa! Opiskele perusasiat lintujen hoidosta ja pesittämisestä huolella, ota neuvot vastaan hyvällä asenteella ja valitse pesitettävät parit järkevästi. Tämä ei tarkoita lintuja, jotka voittaisivat Euroopassa näyttelyitä, vaan perusterveitä, hyviä emoja. Kokeneemmat kasvattajat neuvovat sinua mielellään näiden asioiden kanssa.

Olisi hienoa nähdä myös enemmän ”olohuonekasvatettuja” isoja papukaijoja Suomessa, sillä pääosin Suomessa kasvatetaan pieniä papukaijoja. Eli emojen ruokkimia isoja papukaijoja, jotka saavat kasvaa pöntössä rauhassa ja jotka totutetaan ihmisiin ja ihmisten kanssa elämiseen heti, kun ovat pöntöstä ulkona – tietenkin poikasten ehdoilla ja tahdilla, vapaaehtoisuuteen pohjautuen. Tällaisia ei tunnu edes Keski-Euroopasta löytävän, vaan vaihtoehtoina vaikuttaa olevan joko aviaariossa kasvanut täysin villi lintu tai sitten vähintään osittain käsinruokittu poikanen, koska laajamittaisen toiminnan takia kasvattajalla ei olisi aikaa kesyttää lintua kunnolla.

Haluatko kasvattaa papukaijoja isommin?

Upeaa! Pidä edellisen lisäksi toiminnassa mukana enemmän suunnitelmallisuutta. Jos tuotat paljon poikasia myyntiin, niin ennemmin tai myöhemmin kaikesta kirjanpidosta ja yrityksestä huolimatta niitä päätyy kiertämään ympäri Suomea ja tämä lisää myös sukulaisten keskenään pesittämisen riskiä. Siksi on suotavaa tunnistemerkitä poikaset ja lisätä tiedot Valtakunnalliseen lemmikkilinturekisteriin (www.linturekisteri.fi), joka on tällä hetkellä ainoa toiminnassa oleva linturekisteri. Tosin tämä kannattaa tehdä jo pienempimuotoisessakin kasvattamisessa, mutta isommassa toiminnassa sen merkitys korostuu.

On aina hyvä idea pitää kirjaa linnuista ja poikueista muutenkin melko julkisesti, jolloin myös muilla on mahdollisuus seurata lintujen sukupuita, jos alkuperäiselle kirjanpidolle jostain syystä tapahtuisi jotakin.

Valtakunnallinen linturekisteri ei nimittäin ole yksin täydellinen. Pienellä yhdistyksellä ei ole mitään mahdollisuutta tehdä Kennelliiton kokoisen järjestön järjestelmien kaltaisia IT-järjestelmiä. En myöskään osaa koodata, joten käytännössä rakensin Linturekisteristä sitä tehdessäni mahdollisimman hyvän valmispalikoista tehtävän järjestelmän. Jos joku haluaa koodata paremman, saa ilmoittautua vapaaehtoiseksi. Varsinkin useiden lintujen rekisteröinnissä kerralla olisi parannettavaa.

On aina kurjaa nähdä parin vuosikymmenen kokemuksen omaava kasvattaja, joka edelleen toimii 20 vuotta vanhojen tietojen pohjalta ja perustelee kaikkea vain kokemuksellaan.

Haluan myös painottaa sitä, että Suomen kokoisessa pienessä maassa yhdelläkin paljon lintuja myyvällä kasvattajalla voi olla suhteellisen iso jalanjälki harrastuskulttuurin suhteen. Tämän takia tällaisen kasvattajan vastuu korostuu entisestään. Pidä mielesi avoimena ja ole valmis päivittämään osaamistasi jatkuvasti luotettavista lähteistä. On aina kurjaa nähdä parin vuosikymmenen kokemuksen omaava kasvattaja, joka edelleen toimii 20 vuotta vanhojen tietojen pohjalta ja perustelee kaikkea vain kokemuksellaan. Varsinkin kun vaihtoehtona olisi 20 vuoden kokemustaan parhaaseen saatavilla olevaan tietoon peilaava ja tarvittaessa asioita paremmin tekevä kasvattaja.

Haluatko olla muiden harrastajien arvostusta nauttiva kasvattaja?

Aivan mahtavaa! Mikään ei ilahduttaisi minua enempää, kuin nähdä uusia harrastajia, jotka tekevät töitä suomalaisen lemmikkilintuharrastuksen eteen ja lintujen hyvinvoinnin edistämiseksi. Pidä vain mielessäsi se, että arvostus rakentuu vasta vuosien työn ja muiden auttamisen päälle, eikä sen suhteen ole olemassa oikoteitä. Tämä myös vaatii entistä enemmän kyvykkyyttä tarkastella omaakin toimintaa kriittisesti ja oppia jatkuvasti uusia asioita.

Tällöin ei myöskään kannata tehdä asioita yksin, vaan jollain tavalla osana suomalaista harrastajayhteisöä. Meillä kaikilla on riskinä erehtyä, joten ainakin omalta osaltani koen turvallisimmaksi toimintatavaksi sen, että voin pyytää jotain kokenutta harrastajaa esimerkiksi lukemaan tekstini tai kommentoimaan ajatuksiani. Paras osaaminen lemmikkilintujen pidosta ei ole Suomessa kenelläkään yksittäisellä ihmisellä, vaan eri ihmisillä on erilaisia kiinnostuksen kohteita ja parhaaseen lopputulokseen päästään, kun nämä ihmiset tekevät yhteistyötä.

Suomessa on kourallinen kokeneita ja paljon asioita opiskelleita kasvattajia. Mutta vain muutama, jotka yrittävät aidosti edistää suomalaista lemmikkilintujen kasvatustoimintaa oman toimintansa lisäksi. Heitä kaivattaisiin lisää.

Suomalaiset kasvattajat eivät siis missään nimessä halua torpata uusia kasvattajia tai suhtaudu johonkin negatiivisesti vain ilkeyttään. Varoitusten pohjalla on usein kokemus ja tieto siitä, mitä liian suurella todennäköisyydellä voisi tapahtua. Taustalla on aito huoli lintujen hyvinvoinnista. Mutta kuka tahansa voi päästä osaksi suomalaista kasvattajayhteistöä, kunhan on vain liikkeellä hyvällä asenteella, lintujen hyvinvointia edistäen!