Tämä artikkeli tarkastelee lemmikkipapukaijojen tyypillisimpiä käyttäytymisongelmia. Artikkelissa tarkastellaan joidenkin näiden selkeitä aiheuttaija, sekä sitä, miten näiden eläinten monimutkaiset tarpeet voidaan täyttää. Tämän lisäksi keskustellaan sovelletun käyttäytymisanalyysin käyttämisestä käyttäytymisen muokkaamiseen.

Pohjautuu Veterianary Times -lehdessä (UK) 18.2.2008 julkaistuun artikkeliin “Who’s a Naughty Parrot Then?”. Käännetty tekijänoikeuksien haltijan luvalla. Käännös: Jarmo Tuutti.

Kääntäjän huomautus: Artikkeli esittelee pääosin Iso-Britannian lemmikkilintuharrastusta ja -kulttuuria. Tämän lisäksi suosittelen ensisijaisesti käyttämään poistumista (esitetty ABA-kappaleessa) positiivisempia keinoja käyttäytymisongelmien kanssa. Tästä huolimatta esitellyt papukaijojen käyttäytymiseen ja käyttäytymisongelmiin liittyvät asiat ovat äärimmäisen tärkeitä ja koskevat kaikkia lemmikkeinä eläviä papukaijoja.

Pahasti itseään nyppineen papukaijan ja sille “hoitoa” toivovan omistajan näkeminen leikkaussalissa on liian yleistä. Joskus lintu on poistanut jopa 90 prosenttia hyöhenistään ja silponut ihoaan. Voimme kysyä, miksi tällainen näky on niin yleistä papukaijan kaltaisten lemmikkien kohdalla. On aivan yhtä helppoa hankkia näitä “eksoottisia” eläimiä, kuin on hankkia hamsteri, rotta tai kultakala. Iso-Britanniassa riittää, että ostaja on yli 16-vuotias. Domestikoituneiden jyrsijöiden, kuten rottien, ja muiden vastaavien lajien tarpeet on helppo kohdata niiden ollessa lemmikkinä. Näiden tarpeiden täyttäminen ei ole erityisen haastavaa lemmikin pitäjälle verrattuna monien eksoottisten eläinten vaatimuksiin. Eivätkä nämä lemmikit elä kauaa. Vastaavasti keskikokoisella ja suuremmalla papukaijalla vaatimukset ovat monimutkaisia ja elinikä ihmisen luokkaa (Low 1992). Kuitenkin tällaisen hankkiminen on yhtä helppoa, kuin minkä tahansa yleisesti saatavilla olevan (domestikoituneen) lajin. Sellaisen hankkimisen haastavuus ei vastaa millään tavalla tarvittavaa tietomäärää, jotta linnusta pystyy pitämään huolen hyvin. Tämä on luultavasti asian ytimessä, kun tarkastelemme papukaijojen saaman hoidon tasoa.

Vaikka luonnossa elävien papukaijojen sulkapukujen kunto vaihtelee ja nämä linnut voivat vahingoittaa toistensa sulkia, yhtään itseään luonnossa vahingoittavaa papukaijaa ei ole tavattu; tätä toimintaa esiintyy vain vankeudessa elävillä papukaijoilla. Ongelma vaikuttaa yleisemmältä yksin häkissä elävien papukaijojen kohdalla, kuin aviaariossa elävillä papukaijoilla, joilla on lajitovereita seuranaan. Koska papukaijojen itsetuhoisuuden taustalla voi aina olla ruokavalioon liittyviä tai lääkinnällisiä ongelmia, nämä mahdollisuudet pitäisi aina tutkia tällaisessa tilassa olevan linnun kohdalla. Kuitenkin itsensä vahingoittaminen sisältää käyttäytymyksellisen komponentin, sillä lintu tekee vapaaehtoisen päätöksen vahingoittaa vartaloaan, joten tämä aspekti on tutkittava myös.

Tiedämme, että eläimen käyttäytymistarpeiden estäminen altistaa sen käyttäytymisongelmille. Engebretson (2006) kirjoittaa: “Vapaus toteuttaa normaalia käyttäytymistä ja vapaus hädästä vaikuttavat olevan erottamattomasti linkitettyjä toisiinsa vankeudessa elävillä papukaijolla ja muilla lemmikkeinä pidettävillä linnuilla.” Vaikka meillä ei ole käytettävissä suurta määrää tarkkoja tutkimuksia monien luonnossa elävien papukaijojen käyttäytymisekologiasta (katso kuitenkin Diamond ja Bond, 1999; Rowley 1990) tiedämme, että kyseessä on erittäin sosiaalinen eläin, joka käyttää suurimman osan päivästään erilaisten ruokien etsimiseen, useiden kilometrien lentämiseen sekä säännölliseen toistensa sukimiseen (Birchall 1990).

Sen lisäksi, että vankeudessa eläviltä papukaijoilta estetään monien näiden normaalien päivittäisten asioiden tekeminen, ne myös altistetaan monille lemmikkilintuharrastajapiireissä yleisille hoitotavoille, jotka lisäävät käyttäytymiseen liittyvää turhautumista; monesti näiden vaikutukset ovat vakavia linnulle. Näihin kuuluu vanhempien riisto (käsinruokinta), pitäminen pitkiä aikoja liian pienissä häkeissä, lentomahdollisuuksien poistaminen siipien typistämisellä sekä pitäminen yksinäisyydessä. Onkin tarkastelun arvoista katsoa, miten vankeudessa eläviä papukaijoja tuotetaan lemmikkimarkkinoille ja miten niitä nykyisin usein pidetään.

Vanhempien riisto (käsinruokinta)

Vaikka jotkut lintuharrastajat antavatkin joidenkin pesivien pariensa kasvattaa poikasensa, monet papukaijat ovat käsinruokittuja. Jopa ennen luonnosta pyydettyjen lintujen kaupallisen maahantuonnin kieltoa Euroopan Unionin alueella 2007 suurin osa lemmikkikauppaa varten vankeudessa kasvaneista poikasista oli käsinruokittuja. Käsinruokintaprosessi voi alkaa munien poistolla pesästä: ne haudotaan keinotekoisesti. Käsinruokinnan syyt ovat lähtökohtaisesti kaupallisia. Kun munat viedään pois munivalta naaraalta, sille tulee syy korvata “kadonnut” poikue, joten munia saadaan vuodessa enemmän, kuin on luonnollista. Käsinruokinnan seurauksena poikaset käyttäytyvät alistuneesti ihmisten suhteen. Tätä jatkuu viimeistään siihen asti, kunnes ne ovat sukukypsiä noin 2-5-vuoden ikäisinä (riippuen lajista). Tämä alistuva käyttäytymienn varmistaa, että poikaset ovat mukautuvia ja potentiaaliset ostajat voivat käsitellä niitä. Halailtavan kesyt papukaijat on helpompi myydä eläinkaupoista verrattuna villimpiin yksilöihin.

Tultuaan sukukypsäksi käsinruokitut papukaijat monesti leimaantuvat ihmisiin seksuaalisesti. Käsinruokinnalla on haitallisia vaikutuksia harmaapapukaijoihin, kun ne aikuistuvat (Schmid ym, 2005). Todellakin, monet käyttäytymisongelmat ilmestyvät vasta, kun linnut kasvavat nuoriksi aikuisiksi. Tyypillisesti nämä ongelmat sisältävät ylimenevää sitoutumista yhteen ihmiseen sekä aggressiivista puremista ketä tahansa tätä suosikki-ihmistä lähestyvää kohtaan. Linnun normaalit kontaktihuudot eskaloituvat usein huutamiseksi, kun suosikki-ihminen poistuu huoneesta, joten linnusta tulee “huutaja” tai meluisa kiusankappale. Nämä seksuaalisesti leimautuneet linnut kohtaavat käyttäytymiseen liittyvää turhautumista, jonka kanssa ne eivät pysty selviämään. Nämä linnut ovat haavoittuvaisia erilaisille käyttäytymisongelmille, joista yleisimmät ovat stereotyyppinen käyttäytyminen sekä omien höyhenten vahingoittaminen. Näin käsinruokinta, jota voisimme myös vanhempien riistoksi kutsua, luo aikapommin, jonka aiheuttamilla käyttäytymisongelmilla on 2-5 vuoden viive. Schmidin ym. mukaan käsinruokittujen lintujen sopeutumisongelmat vaikuttavat olevan suhteessa niiden kokemaan vanhempien riiston määrään. Emojen kasvattamat linnut (ei poistettu pesästä ainakaan kahdeksaan viikkoon, useita viikkoja silmien aukeamisen jälkeen) kärsivät käyttäytymisongelmista harvemmin, kuin ne, joita on vain käsinruokittu kuoriutumisesta asti. Vakavien käsinruokinnan aiheuttamien käyttäytymisongelmien lisäksi on mahdollista törmätä myös vakaviin fyysisiin ongelmiin, kuten luiden surkastuminen (Harcourt-Brown, 2003, 2004).

Lentämisen estäminen

Linnut käyttävät lentokykyään paetakseen useita pelottavia tapahtumia. Vaikka tämä pakenemisvaste on pääasiallisesti saalistajanvälttämismekanismi, sitä käytetään myös muiden epämiellyttävien kohtaamisten välttämiseksi. Papukaijoilta (jopa poikasilta) kuitenkin leikataan monesti siipisulat. Nämä linnut pyrkivät silti käyttämään samaa lentämiseen perustuvaa pakenemisvastetta, sillä koska kyseessä on refleksi, niillä ei ole paljoa mahdollisuuksia kohtrolloida sitä. Tälläisillä linnuilla riskinä on pudota ja loukata itsensä. Näin jo pelottavat tilanteet pahenevat linnun tekemistä useista kivuliaista putoamisista. Tällaisia ei tapahtuisi luonnossa useaan kertaan, sillä lentokyvytön lintu olisi nopeasti kuollut. Tällaiset tapahtumat voivat saada aikaan fobioita papukaijoille. Nämä pelokkaat linnut esittävät liioiteltuja pelkovasteita “vaarattomissa” tilanteissa (Luescher, 2006). Allekirjoittaneen kokemuksen perusteella monet fobioista kärsivät linnut eivät pysty lentämään, joko siipisulkien typistämisen tai nyppimisen takia. Koska nämä linnut eivät pysty toteuttamaan pakenemisreaktiota, niiden “fobiat” vahvistuvat joka kerta, kun ne pyrkivät pakenemaan jotain pelottavaa asiaa. Jos ne eivät pääse pakenemaan ongelmia siksi, etteivät pysty, ja samalla satuttavat itsensä putoilemalla, kivusta ja pelosta tulee niiden kannalta yleisempiä ja samalla väistämättömiä realiteettejä. Kun lentokyky palautetaan (esimerkiksi istuttamisella tai sulkatuppien poistamisella sulkien välittömän uudelleenkasvun aloittamiseksi), niiden itsevarmuus paranee ja pelokkaat reaktiot yleensä heikkenevät. Koska linnuilla, joiden siivet on typistetty, on riskinä myös kasvavien sulkien vaurioittaminen, istuttaminen tarjoaa hyvää suojaa samalla, kun nämä sulat kasvavat takaisin. Lentokykyisille linnuille voidaan opettaa helposti useita pyyntöjä luokse- ja poislentämistä varten, poistaen näin “tarpeen” siipisulkien typistämiselle.

Häkin liiallinen käyttö

Jos koiria ja kissoja pidettäisiin pienissä häkeissä ja päästettäisiin vain pariksi tunniksi päivässä vapaaksi, emme olisi yllättyneitä, jos havaitsisimme useammin “käyttäytymisongelmia” näissä eläimissä. Vankeudessa elävät papukaijat elävät yleensä suurimman osan elämästään häkeissä. Papukaijojen kohdalla pienten häkkien liiallinen käyttö, joka voi myös vähentää ympäristön virikkeellisyyttä, johtavat usein stereotyyppisiin käyttäytymisiin, erityisesti saman reitin kiertämiseen ja itsensä nyppimiseen (Meehan, Garner and Mench 2003). Kun taas linnut saavat olla häkin ulkopuolella useita tunteja päivässä ja niille tarjotaan stimuloiva ympäristö, joka sisältää mahdollisuuksia myös ruoan etsimiseen, ne kärsivät huomattavasti epätodennäköisemmin käyttäytymisongelmista. Ilman suoraa kontaktia hoitajiin tai muihin lintuihin (mielellään samasta lajista), häkissä elävä “lemmikki” lintu elää loppupelissä yksin vankeudessa.

Vaikka vankeudessa elävät papukaijat kohtaavat usein osaa tai kaikkia yllä mainituista ongelmista (olosuhteet, jotka eivät vastaa niiden tarpeita), niillä on myös toinen yhteinen ongelma. Se liittyy siihen, miten niiden hoitajat ovat lintujen kanssa vuorovaikutuksessa niiden ollessa häkin ulkopuolella.

Lemmikkilinnun ja sen hoitajan välinen suhde sekä sovelletun toiminnallisen analyysin käyttö

Kun linnun hoitaja saadaan vakuutettua tarjoamaan linnulleen rikkaamman ympäristön, johon sisältyy useita tunteja päivittäistä häkin ulkopuolella oloa, mahdollisuuksia ruoan etsimiseen, lentämistä sekä muiden papukaijojen kaltaisten lintujen seuraa, linnun yleinen käyttäytymisellinen turhautuminen vähenee merkittävästi. Tästä huolimatta jotain ei-toivottua käyttäytymistä, kuten puremista tai itsensä nyppimistä, voi edelleen esiintyä. Näiden käyttäytymismallien muuttaminen vaatii keskittyneemmän ja tieteellisemmän lähestymistavan käyttöä papukaijan hoitajan puolelta. Allekirjoittaneen mielestä ei-toivotun käyttäytymisen vähentämiseksi tai jopa kokonaan eliminoimiseksi tehokkain tapa on käyttää sovelletun toiminnallisen analyysin (applied behavioral analysis, ABA) menetelmiä. Tohtori Susan Friedman (www.behaviorworks.org) on ajanut ABA:n käyttöä papukaijojen käyttäytymisongelmien ratkaisun yhteydessä Yhdysvalloissa jo vuosia. ABA:n tehokkuus ja sopivuus pohjautuu sen vaatimukseen, että hoitaja ensiksi varmistaa, että linnulla on syy toimia toivotulla tavalla. Näin ABA pohjautuukin toivotun toiminnan positiivisen vahvistamisen (palkitsemisen) käyttöön, samalla poistaen kaiken välttämisen arvoisen vuorovaikutuksen linnun kanssa, kuten rankaisun, nuhtelemisen tai negatiivisen vahvistamisen. Palkkiot päättää loppupelissä itse lintu. Joidenkin kohdalla herkkupalat toimivat hyvin, kun toiset ovat valmiita “työskentelemään” rapsutuksien tai suosikkilelun eteen (Glendell, 2007). Ei-toivottujen käyttäytymismallien kohdalla pidetään ei-vihamiehinen lähestymistapa. Lintuja ei nuhdella tai “haasteta” ei-toivotun käyttäytymisen takia. Linnun dominointi ja pakottaminen sekä oletus 100 prosenttisesta tottelevuudesta hylätään pitkälti hyvinvoinnillisten näkökulmien takia. Papukaijan seuran tarvetta voidaan käyttää hyväksi pyydettäessä niitä olemaan käyttäytymättä ei-toivotulla tavalla. Joten sen sijaan, että kannata “pahan” linnun häkkiin ei-toivotun käyttäytymisen takia, voit poistaa itsesi rauhassa linnun seurasta poistumalla hetkeksi huoneesta. Kun lintu ymmärtää ei-toivotun käyttäytymisen ja mielekkään ihmisen poistumisen välisen yhteyden, sillä on syy lopettaa ei-toivottu käyttäytyminen.

Eläiten hoitajat ja hoitavat tahot: eläimen käyttäytymisen tieteellisen ymmärryksen puute

Eläimiä hoitavan henkilökunnan hoitamien eläinten käyttäytymiseen (etologia) liittyvän tieteellisen koulutuksen puute on edelleen silmiinpistävä laiminlyönti. Samoin henkilökunnalta puuttuu usein tieteelliseen tietoon pohjautuva osaaminen liittyen hyväntahtoisiin käyttäytymisenmuokkaustekniikoihin (kuten yllä mainittu ABA). Ilman tätä tietoa eläinten ja niiden hoitajien välinen vuorovaikutus voi luoda eläimille lisää stressiä hyvistä tarkoitusperistä huolimatta. Ihmisten käyttämät vaatteet, toiminnan nopeus, lintujen katsominen (tuijottaminen), käytettävien kuljetuslaatikoiden tyyppi, äänen voimakkuus ja sävy, kaikki linnun mahdollisesti kuulemat taustaäänet, kaikki nämä voivat vaikuttaa paljon linnun kokeman stressin määrään. Nämä näkökumat nouset erityisen tärkeiksi, kun lainvalvojat takavarikoivat eläimiä tai niitä viedään uusiin koteihin. Pääosin nisäkkäiden kanssa toimivat ihmiset eivät usein osaa arvostaa lintujen kognitiivisiä kykyjä. Kaikkien eläiten hyvinvoininn kanssa tekemisissä olevien tahojen pitäisi arvioida koulutusohjelmansa, jotta heidän henkilökunnalla on riittävä ymmärrys eläinten käyttäytymisen tieteellisistä periaatteista ennen kuin he työskentelevät eläinten kanssa.

Lopuksi

Jotta saisimme kehitettyä lemmikkilintuharrastusta, joudumme luopumaan monista lemmikkilintukultuurin “perinteisistä” toimintatavoista. Monet lajit eivät selkeästi sovi ollenkaan lemmikeiksi. Käsinruokinnan poisjättäminen – yksinkertaisesti antamalla emojen kasvattaa poikasensa – auttaa varmasti. Muutamien lentoon liittyvien pyyntöjen opettaminen lemmikkilinnulle poistaa “tarpeen” siipisulkien typistämiselle ja suurin osa linnuista voi oppia nämä pyynnöt parissa päivässä. On myös tärkeää varmistaa, että omistajat ymmärtävät, että lintujen tulee saada olla ulkona häkeistään useita tunteja päivässä. Kaikki tämä vaatii kuitenkin ihmisten muuttavan omaa käyttäytymistään ensin, ja tämä on erittäin vaikea tehtävä eläinlääkäreille ja behavioristeille.

Lähteet:

• Birchall 1990. Who’s a clever parrot then? New Scientist Feb. 24th 1990
• Diamond J & Bond A: Kea: Bird of Paradox Univ. California Press 1999.
• Engebretson M. 2006. A review of parrots as companion animals. Animal Welfare Vol. 15. (3). (UFAW).
• Friedman, Dr S www.behaviorworks.org Accessed on 15 Nov 2007.
• Glendell G 2007. Breaking Bad Habits in Parrots. Interpet.
• Graham 1998. Pet Birds: historical and modern perspectives on the keeper and the kept. Jrnl. of American Vet. Med. Ass. 212 8).
• Harcourt-Brown N 2003. Incidents of juvenile osteosdytrophy in hand-reared grey parrots. Veterinary Record, 152 438-439.
• Harcourt-Brown, N 2004. Development of the skeleton and feathers of dusky parrots in relation to their behaviour. Veterinary Record 154. 42-48.
• Low R 1992. Parrots; their care and breeding. Blandford.
• Luescher, A U (ed). 2006. Manual of parrot behavior. Blackwell.
• Meehan, CL Garner, JP and Mench. JA. Isosexual pair housing improves the welfare of young Amazon parrots. Applied Animal Behaviour Science 81. 73-88 2003.
• Schmid R, Doherr M G & Steiger A 2005. The Influence of the Breeding Method on the Behaviour of Adult African Grey Parrots. Applied Animal Behaviour Science 2005. See www.sciencedirect.com
• Rowley, I: The Galah. Surrey, Beatty & Sons, 1990.