Lemmikkien kohdalla kuulee usein sanottavan, että olisi toimittava niiden ehdoilla. Tämä käsite kuitenkin aiheuttaa herkästi myös väärinkäsityksiä. Mitä oikeastaan tarkoittaa, jos pyritään toimimaan linnun ehdoilla? Ja mitä se ei tarkoita?

Lemmikkeinämme olevat papukaijat ovat usein vain muutamien sukupolvien päässä luonnollisesta tilastaan. Pidempäänkin jalostetut lajit ovat eläneet vankeudessa lyhyen ajan. Tässä ajassa näille on saatu aikaan erilaisia värimuunnoksia ja muutenkin vaikutettu niiden ulkomuotoon hieman, mutta esimerkiksi käyttäytymiseen ei merkittävästi. Käytännössä siis voidaan sanoa, että lemmikkeinämme olevat papupaijat ovat geneettisesti villieläimiä.

Kompromissejä suuntaan ja toiseen

Lemmikin kanssa eläminen vaatii aina kompromissejä ihmiseltä. Lemmikki itsessään ei voi vaikuttaa siihen, millaiseen kotiin se pääsee. Siltä ei kysytä, olisiko tämä omistaja kiva, vaan loppupelissä se on tilanteessa vain kauppatavaraa (tietenkin vastuuntuntoista myyjää kiinnostaa, että kasvatti pääsee hyvään kotiin). Se ei myöskään voi päättää, ettei haluaisikaan elää enää nykyisen omistajansa kanssa. Voidaankin melkein sanoa, että lemmikkipapukaija on kompromissinsa tehnyt syntyessään vankeuteen. Kun se saa elintilakseen ihmisen kodin esimerkiksi sen luontaisen sademetsän sijaan, on kyseessä todella suuri (sekä ei-vapaaehtoinen) kompromissi sen suunnalta.

Jääkin ihmisen vastuulle tarjota lemmikkilinnulleen mahdollisimman hyvät olot, mitä realistisesti tilanteessa voi odottaa, jotta lintu voisi elää mahdollisimman hyvää elämää. Tällöin merkittävään asemaan nousee sen hyväksyminen ja kunnioittaminen papukaijana: on tärkeää ymmärtää papukaijaa sen luonnollisista lähtökohdista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihmisen olisi elettävä alati täysin lemmikkinsä ehdoilla ilman, että voisi vaikuttaa tilanteiden etenemiseen toivomallaan tavalla.

Pellossa kasvaneet?

Lemmikkien koulutus on aihepiiri, joka herättää ihmisissä intohimoja suuntaan ja toiseen. Ja tämä on ymmärrettävää: ovathan lemmikkimme meille tärkeitä perheenjäseniä. Valitettavasti joskus pääsee leviämään myös vääriä käsityksiä, kuten se, että linnun ehdoilla toimiminen tarkoittaisi kaikessa sen ehdoilla elämistä: lintu saisi tuhota huonekaluja, minkä haluaa tai ihminen ei voisi vaikuttaa siihen, koska lintu menee häkkiinsä. Tämä on kuitenkin väärinkäsitys.

Vaikka joudummekin tekemään kompromissejä, se ei tarkoita sitä, että meidän tarvitsisi hyväksyä lemmikeiltämme mitä tahansa käyttäytymistä. Vaikka on olemassa jotain käyttäytymismalleja, jotka ovat niin vahvasti linnun geeniperimässä ja tämän kautta itsevahvistavia (eli toiminta itsessään on riittävä palkkio kyseiselle toiminnalle), voimme vaikuttaa näihinkin asioihin huomioiden lemmikkimme hyvinvoinnin. Tällaisia toimintamalleja ei oikeastaan edes pystyisi kouluttamaan pois vanhoin menetelmin (eli esimerkiksi rankaisemalla), ainakaan jos puhutaan sen tasoisista otteista, että voidaan vielä puhua eettisestä lemmikkien pidosta.

Emme varmastikaan halua, että papukaija tuhoaa huonekalumme, puree meitä tai huutaa jatkuvasti peräämme. Kyse on ensisijaisesti siitä, miten pyrimme vaikuttamaan ongelmaksi kokemaamme käyttäytymiseen, ei pelkästään siitä, minkä tulkitsemme ongelmaksi. Voimme edelleen laittaa linnun häkkiin, kun tälle on tarve. Mutta katsomalla asioita linnun näkökulmasta voimme välttyä ongelmilta, jotka johtaisivat liian kovien otteiden käyttämiseen asiaan liittyen. Pystymme helposti pitämään tämänkin toiminnan sellaisena, jonka lintu itse antaa vapaaehtoisesti tehdä.

Opiskelu johtaa ymmärrykseen

Ymmärtääksemme papukaijaa paremmin lintuna meidän on jotenkin saatava ymmärrys siitä, mitä tämä sisältää. Näin pystymme arvioimaan paremmin, miten käyttämämme keinot todellisuudessa vaikuttavat siihen ja mitä keinoja meillä olisi muuttaa lemmikkimme käyttäytymistä huomioiden sen hyvinvointi. Opiskelemalla voimme myös ymmärtää, mikä on niin luonnollista käyttäytymistä papukaijalle, ettei sitä pystytä kokonaan edes ”koulutuksellisin” keinoin saamaan pois. Tällöinkin pystymme löytämään muita keinoja, jotta elämämme linnun kanssa ei muuttuisi ylitsepääsemättömän vaikeaksi.

Esimerkiksi puun jyrsiminen on monille papukaijalajeille niin luonnollista toimintaa, ettei ole kohtuullista olettaa, ettei se toimisi niin. Monet lajit joutuvat esimerkiksi jyrsimään pesäkoloaan suuremmaksi luonnossa. Monesti myös ruoan hankintaan voi liittyä erilaisten kasvien avaamista nokalla. Tällaista käyttäytymistä ei ole realistista kouluttaa pois käyttämättä kohtuuttoman kovia keinoja. Ja jos tekeminen on itse riittävän mielekästä, tätä saattaa silti ilmetä myöhemmin. Tärkeämpää onkin suunnata tätä toimintaa oikeaan suuntaan niin, ettei siitä muodostuisi meille ongelmaa. Tämä onnistuu esimerkiksi tarkastelemalla asiaa linnun näkökulmasta sekä ymmärtämällä hieman sen motivaatiota toimia tietyllä tavalla.

Papukaijan ja sen käyttäytymisen ymmärtämiseen sen lähtökohdista liittyy myös sen ymmärtäminen, että kyseessä on villieläin, joka pyrkii elämään omassa ympäristössään kuin parhaakseen näkee. Villieläimellä en tarkoita, etteikö papukaija voisi kesyyntyä, vaan sitä, ettei kyseessä ole domestikoitunut, eli ihmisen kanssa elämään sopeutunut laji. Se ei voi koskaan ymmärtää ihmisen normeja tai tajuta, että toimivansa väärin. Parhaimmillaan se voi ymmärtää näissä tilanteissa, että tietty toiminta johti tiettyyn lopputulokseen ja pyrkiä sopeutumaan tähän. Kun voimme itse hyväksyä tämän, olemme taas hieman lähempänä papukaijamme hyväksymistä papukaijana.

Ymmärtämällä paremmin sen käyttäytymistä ja oppimista voimme huomatakin, että monet asiat sen käyttäytymiseen liittyen ovat johdonmukaisia. Tällöin näihin asioihin on myös helppo puuttua ja ohjata niitä toivomaamme suuntaan. Esimerkiksi erilaiset ihmisten kehittämät rakenteet papukaijan pyrkimyksestä dominoida ihmistä selittyvät paremmin yksinkertaisesti sen puolustautumisella ahdistavia asioita kohtaan sekä oppimisella. Jos ymmärrämme papukaijojen käyttäytymistä luonnossa, ymmärrämme myös, ettei papukaijaparvissa ole tällaisia valtarakenteita ja ne eivät pyri aggressiivisella käyttäytymisellä haastamaan tätä olematonta parven johtajaa.

Apua, sehän syö koko talon!

Monilla esiin nousee pelko siitä, että jos emme ”opeta” linnuillemme mikä on kiellettyä, se käyttäytyy miten sattuu, puree ihmisiä ja tuhoaa puolet kodin irtaimistosta. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Tohtori Susan G. Friedman ilmaisee asian hyvin: hyväksymällä linnun sen lähtökodista emme siltikään ajaudu papukaija-anarkiaan.

Asiaa voidaan lähestyä myös seuraavasta näkökulmasta: jos papukaija päättää kiivetä pöydälle ja purra siinä olevan puhelimen rikki (tämä kävi minulle kerran, kun jätin puhelimen väärään paikkaan), oliko kyseessä se, että lintu on ilkikurinen? Miten se voisi edes tietää toimineensa väärin? Vai oliko kyseessä tilanne, jossa linnun oma ”sallittu” ympäristö ei ollut riittävän virikkeellinen, joten se kyllästyi ja lähti etsimään mielenkiintoista tekemistä muualta? Omalla kohdallani tilannetta selittää se, että olin pöydän ääressä töissä, joten linnut lensivät myös viereeni. Pöydällä oli pari niiden lelua, joten ne eivät voineet mitenkään ymmärtää, ettei kännykkä ollut tällainen.

Yksinkertainen ratkaisu ongelmaan, joka myös parantaa linnun hyvinvointia: tee ympäristöstä riittävän virikkeellinen (äläkä jätä arvokkaita esineitä linnun nokan eteen). Tarkastelemalla asioita syvällisemmin pystymme yleensä löytämään ratkaisun, joka on hyvä sekä ihmiselle että linnulle. Olisiko edes eettistä rangaista eläintä, joka ei voi tajuta toimivansa väärin? Erilaisia mahdollisuuksia ratkaista kyseinen tilanne ilman turvautumista perinteisiin rankaisuun pohjautuviin keinoihin löytyy paljon.

Myöskään uusien asioiden opettamisessa ei ole tarvetta käyttää linnun itse negatiiviseksi tulkitsemia keinoja. Jos huomioimme, että kyseessä on luonnossa saaliseläin, voimme päätellä, miten väkisin kiinni pidettävä lintu voi tilanteen tulkita: luonnossa lintua pidetään kiinni, kun sitä ollaan syömässä. Valitettavasti monet vanhat ohjeet kynsien leikkuusta tai valjaiden laittamisesta sisältävät sen, että lintua pidetään väkisin paikoillaan. On ymmärrettävää, että ihmiset toimivat näin: kyseiset ohjeet ovat parhaita (ja monesti ainoita) ohjeita, joita he ovat saaneet.

Lienee helppo ymmärtää, että väkisin kiinnipitäminen kynsien leikkuun ajan on vastaan paniikissa pyristelevän linnun kannalta äärimmäisen stressaavaa. Miten usein tämä pitäisi toistaa, jotta lintu oppisi, ettei sen pyristely vaikuta tähän pelottavaan tai ahdistavaan asiaan mitenkään ja luovuttaisi? Toisaalta voimme opettaa linnun antamaan jalan vapaaehtoisesti kynsien hoitoa varten, jolloin säästyisimme tältä tilanteelta, joka stressaa yleensä sekä omistajaa että lintua.

Ei vain koulutusta

Papukaijan hyväksyminen sen luonnollisista lähtökohdista sisältää paljon muutakin, kuin vain koulutukseen liittyvät asiat. Esimerkiksi jäljittelemällä sen luonnollista ruokavaliota voimme tarjota sille ravintoa, jota se vuosituhansien evolutionaarisen kehityksen kautta on tullut käyttämään luonnossa sen sijaan, että syöttäisimme esimerkiksi amatsonille pelkästään ”keskikokoiselle papukaijalle” suunnattua yleisruokaa.

Myös virikkeellistäminen on merkittävä tekijä kaikkien vankeudessa elävien eläinten hyvinvoinnissa. Luonnossa papukaija käyttää helposti kahdeksankin tuntia vuorokaudesta ravinnon hankkimiseen, kun vankeudessa elävä papukaija voi vain kävellä ruokakipolleen ja syödä. Mitä se tekee loppuajan? Tarjoamalla sille soveltuvia virikkeitä annamme sille mahdollisuuden toteuttaa joitain sen luonnollisia lajityypillisiä toimintamalleja, jotka jo itsessään ovat sille jotain, joiden tekeminen on sen kannalta palkitsevaa.

Aihepiirejä löytyy laidasta laitaan eikä eläimen hyvinvoinnin rakentumisen ymmärtäminen ole kokonaisuutena sieltä helpoimmasta päästä. Mutta ottamalla pieniä askeleita ajoittain siellä täällä tulemme ajan kanssa kulkeneeksi pitkän matkan, jolla voi olla paljon merkitystä.

Kohti parempaa ymmärrystä

Loppupelissä kyse on kahdesta asiasta. Ensinnäkin meidän on asenteiden tasolta hyväksyttävä papukaija sellaisena mitä se on. Se ei ole koriste, joka istuu paikoillaan kun ihminen niin toivoo ja astuu kiltisti kädelle, kun ihminen haluaa hetken ihailla sitä. Eikä se ole koiran kaltainen lemmikki, jolla on tarve miellyttää ihmistä. Se on villieläin, joka pyrkii elämään ympäristössään kuten parhaakseen näkee. Mitään muuta silti ei pitäisikään odottaa.

Kun voimme hyväksyä papukaijan papukaijana, voimme tämän jälkeen pyrkiä ymmärtämään paremmin, mitä se tarkoittaa käytännössä. Pystymme esimerkiksi lyötämään keinot ohjata käyttäytymistä toivomaamme suuntaan. Jos lintu pitää saada joskus häkkiin sen ollessa häkin ulkopuolella, voimme varmasti laittaa sen sinne. Mutta katsomalla asioita linnun näkökulmasta pystymme järjestämään asiat niin, että lintu antaa itse laittaa itsensä sinne kerta toisensa jälkeen emmekä ajaudu tilanteeseen, jossa joutuisimme sen sinne väkisin laittamaan.

Tarjoamalla papukaijalle mahdollisuuden elää mahdollisimman pitkälle sen lajityypillisten toimintamallien mukaan sekä hyväksymällä sen papukaijana voimme päästä tilanteeseen, jossa meillä on lintu, joka pystyy käyttäytymään tiettyyn pisteeseen asti luonnollisesti ympäristössään ilman, että joudumme itse tekemään kohtuuttomia kompromissejä (tietenkin on yksilöllistä, mikä on kohtuutonta, mutta toisaalta papukaija ei sovikaan jokaiselle ihmiselle lemmikiksi). Näin pystymme myös luomaan lintuun luottamukseen perustuvan suhteen, jossa se toimii kuten haluamme koska itse haluaa toimia näin. Ei siksi, että sen olisi pakko fyysiisen pakottamisen seurauksena tai rangaistuksen pelossa. Pystymme ottamaan taas pari askelta kohti mahdollisimman onnellista papukaijaa.