Varsinkin Facebookin aikakautena ihmisten verkostoituminen ja tutustuminen toisiin harrastajiin suoraan on entistä helpompaa. Sanotaan, ettei yhdistystoiminta ole ihmisille enää niin tärkeää. Itse kuitenkin pidän yhdistyksiä vielä erittäin tärkeänä.

En tällä tarkoita, että pelkäisin, että Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n toiminta olisi vaarassa. Yhdistyksen jäsenmäärä on pysynyt tasaisesti kolmensadan pinnassa jo pidempään ja on tuntunut olleen edelleen (hitaassa) kasvussa. Joskus kuitenkin tuntuu, että ihmiset suhtauvat varauksellisesti yhdistyksiin. Suomessakin kuitenkin riittää paljon lemmikkilintuharrastajia.

Tietenkin tässä pitää katsoa myös peiliin: pitäisi löytää sopiva tasapaino sen suhteen, miten ihmisille kerrotaan yhdistyksistä, muttei kuitenkaan tehtäisi liian aggressiivista markkinointia (joka on allekirjoittaneelle hieman hankalaa joskus, koska päivätöissäni olen markkinoinnin ammattilainen).

Toisaalta pitää myös pystyä järjestämään ihmisille toimintaa ympäri Suomea. Tässä on joskus muna-kana-ongelma, sillä toisaalta paikallistoimintaa varten tarvitaan aktiivisia ihmisiä alueelta. Mutta yleensä nämä löytyvät sillä paikallistoiminnalla.

Oman lusikkansa soppaan laittaa myös se seikka, että kun otamme selvästi (kuitenkin perustellusti ja parhaaseen saatavilla olevaan tietoon pohjautuen) kantaa varsinkin eläinten hyvinvointiin liittyviin asioihin, onnistumme suututtamaan ihmisiä, jotka asiasta ovat eri mieltä. Tasaisin väliajoin saan kuulla, että eräät Kaijuleiden toimintaan pettyneet ihmiset ovat taas levittäneet meistä (joskus myös minusta henkilökohtaisesti) perättömiä huhuja. Onneksi iso osa ihmisistä sentään näkee näiden yli ja tekee päätöksensä ottamalla asioista selvää.

Sen lisäksi, että yhdistykset ovat hyvä paikka tutustua mahtaviin samoista asioista kiinnostuneisiin ihmisiin, koen henkilökohtaisesti yhdistystoiminnan olevan erittäin merkittävää suomalaisen lemmikkilintuharrastuksen kannalta. Tämän sanon sillä taustalla, että olen ollut koko lähes kymmenen vuotta jatkuneen lemmikkilintuharrastuksen aikana aktiivisesti mukana yhdistystoiminnassa.

Tässä alla kaksi näkökulmaa.

Tiedon jakaminen muille harrastajille

Kuka tahansa pystyy perustamaan nettisivut ja jakamaan sen kautta tietoa. Olen itsekin tehnyt näin omien sivustojeni kanssa, jonka lisäksi olen mm. kirjoittanut yhden kirjan ja ollut kirjoittamassa toista. Koen kuitenkin, että täysin yhdistystoiminnasta irrallaan oleminen ja asioiden tekeminen aivan itsekseen ei palvelisi ketään.

Yhdistys kokoaa yhteen samalla tavalla ajattelevia (vaikkakin muuten hyvin erilaisia) ihmisiä. Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n yhdistyskulttuurissa lintujen hyvinvoinnin edistäminen ja uusimman tiedon hankkiminen on erittäin tärkeää. Suurin osa yhdistyksessä pitkään toimineista aktiiveista on esimerkiksi aikoinaan lähtenyt liikkeelle esim. “perinteisillä” pakkoon pohjautuvilla koulutusmenetelmillä, mutta olemme olleet valmiita tarkastelemaan omaa toimintaamme kriittisesti paremman tiedon valossa ja muuttamaan toimintatapojamme. Ja tätä pyrimme tekemään jatkossakin.

Eri ihmisillä on erilaisia kiinnostuksen kohteita, erilaista osaamista ja erilaista tietoa. Tällaisen yhteisön osana oleminen on valtava voimavara myös silloin, kun teen asioita itsenäisesti. Täysin yksin toimiessa ja vain omaan tai välittömän lähipiirin näkemykseen luottaessa riski virhearvioinneillekin kasvaa, vaikka pyrkisi perehtymään asioihin huolellisesti.

Nyt tunnen harrastajia, kasvattajia, eläintenkouluttajia ja eläinlääkäreitä, joilta voin tarvittaessa kysyä apua ja joiden myös toivon huomattavan, jos teen virhearviointeja. Tätä mahdollisuutta minulla ei olisi ilman yhdistyksiä.

Toisaalta yksittäisten ihmisten resurssit eivät ilman järjestäytymistä riittäisi saamaan aikaan esimerkiksi Kaijuttimen kaltaista, 64-sivuista julkaisua kerran vuodessa. Tai laittamaan kasaan messuosastoa PetExpoon ja Lemmikkimessuille, jossa tuhannet ihmiset pääsevät tutustumaan lintuihin ja kyselemään niiden pidosta.

Ei tietenkään ole kiveen kirjoitettu, että yhdistyskulttuuri lähtisi automaattisesti kehittymään oikeaan suuntaan ja jotkut yhdistykset ovat lähteneet toiminnassaan vääriinkin suuntiin. On tärkeää pysyä kriittisenä ja pystyä arvioimaan omiakin toimintatapoja aina laadukkaimman saatavilla olevan tiedon pohjalta. Mikään ei ole tuhoisempaa, kuin ajattelumalli, että oma kokemus riittää korvaamaan oman osaamisen ylläpitämisen myös tuoretta tietoa hankkimalla.

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja edunvalvonta

Siinä missä tiedon jakaminen on vielä mahdollista ilman yhdistyksiä (joskaan en koe sitä aina parhaana vaihtoehtona), yhteiskunnallinen vaikuttaminen olisi äärimmäisen vaikeaa tai jopa mahdotonta ilman parempaa järjestäytymistä. Tämä on tietenkin se puoli, joka ei näy tavalliselle harrastajalle, eikä sitä enää tehdä suoraan Kaijulien nimen alla aina (tästä lisää parin kappaleen päästä). Mutta Lemmikkilinnut Kaijuli ry sitä tekee.

Yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa on kaksi puolta: toisaalta haluaisimme, että uusi eläinsuojelulaki (joka tulee nykyisen hallituksen aikana tai myöhemmin, mutta tulee joskus) huomioisi lemmikkilinnut sen verran hyvin, että riittävä eläimen hyvinvoinnista huolehtiminen ei olisi käytännössä vapaaehtoista. Mutta samalla on tärkeää varmistaa, etteivät laki tai muut päätökset vaikeuta tai jopa tee harrastusta mahdottomaksi.

Asioita seuranneet ihmiset ovat varmasti huomanneet, että eläinsuojelulakikeskustelussa on puhuttu myös hyvin kriittiseen sävyyn eksoottisten eläinten pidosta (joihin myös lemmikkilinnut lukeutuvat) ja esimerkiksi positiivilistasta. Jos aihe on sinulle vieras, kannattaa lukea siitä täältä. Jos emme tee laadukasta ja järjestäytynyttä edunvalvontatyötä, koen riskiksi sen, että harrastus vaikeutuu ja pahimmillaan joidenkin lajien pitäminen kiellettäisiin kokonaan.

Yhdistysten luvatussa maassa Suomessa yksin toimivan ihmisen olisi vaikea tehdä edunvalvontatyötä onnistuneesti. On paljon uskottavampaa, jos puhujana on useaa sataa harrastajaa edustava yhdistys (ja mitä isompi yhdistys, sen uskottavampia olemme). Olemme saaneet esimerkiksi yhdistyksen eläinsuojelulakitavoitteita jaettua hyvin päätöksenteossa mukana oleville ihmisille. Näihin tavoitteisiin lukeutuu mm. linnun siipisulkien typistämisen rajoittaminen myös laissa.

Joskus parhaaseen tulokseen pääsemiseksi ei yhden yhdistyksen kannata tehdä asioita yksin, vaan useiden yhdistysten kannattaa perustaa oma yhdistyksensä (tätä kutsutaan yleensä liitoksi). Näin tapahtui keväällä 2014, kun Lemmikkilinnut Kaijuli ry oli yhtenä perustajajäsenenä Suomen eksoottisten eläinten harrastajayhdistysten liitto ry:ssä (SEEL). Kun yksittäinen ihminen voi olla Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n jäsen, Kaijulit taas on SEEL:n jäsen (joka hyväksyy jäsenekseen vain yhdistyksiä).

Maa- ja metsätalousministeriö nimittää Seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan (SHEHNK) kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Neuvottelukunta ei varsinaisesti päätä mitään, mutta mm. tekee kannanottoja, joita myös lainsäätäjät ainakin kuuntelevat. Ensimmäisen kolmen vuoden aikana neuvottelukunnassa lemmikkilintuharrastus ei ollut edustettuna mitenkään. Itse pääsin puhumaan neuvottelukunnalle kerran lemmikkilintujen pitämisestä.

SEEL:n perustaminen osui hyvään paikkaan. Uusi neuvottelukunta nimettiin 2015 ja sen kokoonpanossa oli myös Eksoottisten eläinten harrastuksen edustaja. MMM nimitti tälle paikalle SEEL:n ehdottaman Joonas Gustafssonin (itse olen varalla). On päivänselvää, että yksittäinen harrastaja tai edes yksittäinen lemmikkilintuharrastajien yhdistys ei olisi omaa edustajaansa neuvottelukuntaan koskaan saanut.

SHEHNK on vain yksi esimerkki. Saimme myös keväällä 2015 koottua joukon päättäjiä ja eläinsuojelualan ammattilaisia liiton järjestämään Eksoottinen eläin -seminaariin. SEEL:n toiminta ei tarkoita, ettei Kaijulit enää ajaisi lemmikkilintuharrastajien etuja, vaan Kaijulit tekee nykyisin tätä työtä osana SEEL:iä. Joskus tällaisen useita eri yhdistyksiä edustavan toimijan painoarvo vain on suurempi, jolloin sitä kannattaa käyttää hyväksi.

Yhdistyksen tulevaisuus riippuu ihmisistä

Jotta Lemmikkilinnut Kaijuli ry:nkin kaltainen yhdistys voisi jatkaa työtä lintuharrastuksen ja harrastajien eteen Suomessa, tarvitaan mukaan ihmisiä.

Jäsenet muodostavat yhdistyksen. Varsinaiselta jäseneltä ei odoteta muuta, kuin jäsenmaksun maksamista (Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n kohdalla tämä on tällä hetkellä 20 euroa vuodessa). Mitä enemmän jäseniä, sitä vaikutusvaltaisempi yhdistys on myös päättäjien suuntaan, ja sitä paremmin yhdistyksellä on resursseja toimia ja auttaa myös harrastajia.

Yhdistysaktiivit ovat niitä, jotka sitten haluavat käyttää vapaa-aikaansa yhdistyksen toiminnan ylläpitämiseen. Lemmikkilintuharrastus on Suomessa niin pientä, ettei täällä ole mahdollista palkata ketään yhdistykseen. joten kaikki tapahtuu vapaaehtoistyönä. Aktiivi tosin on melko häilyvä käsite. Se voi tarkoittaa yhdistyksen hallituksessa olevaa henkilöä, jolla on selkeitä vastuualueita. Tai se voi tarkoittaa henkilöä, joka osallistuu pienellä panoksella yhdistyksen toimintaa, esimerkiksi järjestämällä paikallistoimintaa.

Jokainen voi tietenkin päättää, miten haluaa itse olla lemmikkilintuharrastajana (kunhan kohtelee omia lemmikkejään hyvin). En halua painostaa ketään liittymään yhdistyksen jäseneksi, ja ymmärrän hyvinkin, että esimerkiksi opiskelijalle tuo 20 euroakin vuodessa on iso raha. Mutta jos kuitenkin koet haluavasi tukea lemmikkilintuharrastajana Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n työtä (jota yhdistys tekee itsenäisesti sekä SEEL:n kautta), jo pelkkä yhdistyksen jäsenyys on erittäin arvokas asia.

Lisää aiheesta:

• Lemmikkilinnut Kaijuli ry
• Suomen eksoottisten eläinten harrastajayhdistysten liitto ry