Nettikeskusteluissa kuulee hyvin erilaisia argumentteja. Joskus hyvin perusteltuja ja faktoihin pohjautuvia, joskus huterammin perusteltuja. Ärsyttävin perustelu kuitenkin on hihasta vedettävä kokemuskortti: “Minulla on ollut lintuja x vuotta”.

Ongelma ei tietenkään ole yksin lintuharrastuksen. Kommentit, kuten “Olen pitänyt eläimiä xx vuotta, kyllä minä tiedän” tai “Onhan näitä ollut minulla niin kauan, ettei tässä tarvitsekaan mitään uutta oppia” (jälkimmäisen kuulin eräältä papukaijojen omistajalta) ovat kuitenkin ärsyttäviä sekä harrastuksen kehittymisen kannalta myös haitallisia.

Yleensä tällaisen kommentin kuulee keskustelussa, kun kommentin esittäjän “auktoriteetti” on haastettu lyhyemmän aikaa eläimiä omistaneen harrastajan toimesta. Kun tämä valtavan kokemuksen omaava, omasta mielestään selvästi vähintäänkin yksi maan johtavista asiantuntijoista ei pystykään perustelemaan omaa kantaansa, lyödään pöytää kokemuskortti. Tällaiselle henkilölle on yleensä turha sanoa vastaan, koska kaikki kyky omaksua uutta tietoa on jo kadonnut.

Kun tämä valtavan kokemuksen omaava, omasta mielestään selvästi vähintäänkin yksi maan johtavista asiantuntijoista, ei pystykään perustelemaan omaa kantaansa mitenkään, lyödään pöytää kokemuskortti.

Ei kannata tulkita minua väärin: arvostan kokemusta. Kokemuksen ansiosta pystyy tulkitsemaan lintujaan paremmin, kokenut kouluttaja opettaa eläimelle asiat nopeammin ja varmemmin, kokenut kasvattaja pystyy reagoimaan nopeammin ongelmatilanteiseen poikasten kanssa jne.

Ongelma on siinä, että lähes järjestäen pelkkään kokemukseensa vetoavat henkilöt toimivat edelleen vuosikymmeniä vanhojen ohjeiden pohjalta. Uutta tietoa ei ole viitsitty omaksua enää pitkään aikaan, vaikka nykyisin sitä olisi saatavilla valtavia määriä. Kokemus on arvokasta, mutta faktatietoon ankkuroimaton kokemus voi johtaa väärään suuntaan.

Tyypillisin esimerkki lienee papukaijojen koulutus.

Muutaman vuosikymmenen takaisilla neuvoilla toimiva henkilö on voinut saada mielestään hyviä kokemuksia papukaijan kesyttämisessä käsittelemällä eläintä väkisin, kunnes se ei enää taistele vastaan. Kun tätä jatketaan riittävän pitkään, eläin ei enää yritä pyristellä vastaan missään tilanteessa, vaan sen saa valjaisiin tai siirreltyä ihmiseltä toiselle ilman ongelmia. Näin toimiva henkilö tulkitsee herkästi menetelmän toimivan. Eläimen hyvinvoinnin kannalta tällainen opittu avuttomuus on tietenkin karmea asia.

Jos tarkastellaan asiaa linnun näkökulmasta, jopa ensimmäisen papukaijansa hankkinut henkilö voi toimia näissä tilanteissa paremmin, kunhan omaksuttu tieto on ajantasaista.

Parhaaseen lopputulokseen pääsee henkilö, joka kokemuksensa ansiosta osaa tarkkailla linnun pieniäkin eleitä ja muuttaa omaa toimintaa tilanteissa tämän mukaan. Ja omaa ajantasaista tietoa siitä, miten erilaiset menetelmät vaikuttavat eläinten hyvinvointiin.

Ajantasainen tieto, sopiva nöyryys oppia uutta, muuttaa näkemyksiään parhaan saatavilla olevan tiedon pohjalta ja pitkä kokemus on lyömätön yhdistelmä. Jokainen meistä on kuitenkin ollut joskus aloittelija – kaiken suhteen. Kunnioitan paljon myös ihmistä, joka ennen papukaijan hankkimista omaksuu suuret määrät tietoa ja pyrkii parhaansa mukaan soveltamaan oppimaansa.

Suurinta osaa kokeneita ja tietonsa ajan tasalla pitäviä ihmisiä yhdistää myös yksi ominaisuus: he eivät koskaan vetoa keskusteluissa kokemukseensa, vaan perustelevat näkökulmansa faktojen kautta. Joskus voi tietenkin tulla vastaan tilanne, jossa jonkin asian nyanssi toimii henkilön kokemuksen mukaan jollain tavoin. Tällöinkin nämä ihmiset ovat avoimia uusille perustelluille näkemyksille, eivätkä yritä jyrätä keskustelukumppaniaan kokemuskortin avulla.

Joskus taas ihmisellä voi olla valtavasti osaamista jostain osa-alueesta, mutta ei toisesta. Harrastuskulttuuri voi vaikuttaa asiaan.

Keski-Euroopassa asuva, näyttelyissä menestynyt neitokakadujen tai undulaattien kasvattaja voi omata aivan valtavasti tietoa mm. genetiikasta, kasvatuksesta, ruokavaliosta ja sairauksien hoidosta. Valitettavasti näyttelykulttuurissa linnut nähdään monesti ensisijaisesti esineinä, joiden arvo määräytyy niiden potentiaalisen näyttelymenestyksen mukaan.

Harrastaja voi siis omata valtavasti kokemusta linnun fyysisen hyvinvoinnin ylläpidosta, mutta jos tarkastellaan eläimen hyvinvointia nykyisistä lähtökohdista, eläimen omasta kokemuksesta, jää pelkkään kokemukseen pohjaava osaaminen vaillinaiseksi. Saattaisinkin siis luottaa tällaisen kasvattajan kokemukseen terveyteen liittyvissä kysymyksissä, mutta en välttämättä muissa hyvinvointikysymyksissä.

Kokemus on arvokasta, mutta kokemus ilman tiedon luomaa ankkuria on lähinnä tuuliajolla oleva vene: joskus se voi mennä oikeaankin suuntaan, mutta mitään takeita tästä ei ole.

Kokemus on arvokasta, mutta kokemus ilman tiedon luomaa ankkuria on lähinnä tuuliajolla oleva vene: joskus se voi mennä oikeaankin suuntaan, mutta mitään takeita tästä ei ole. Kokemuksen ja tiedon yhdistävät henkilö pystyy kuitenkin aina perustelemaan näkökulmansa faktojen avulla, eikä hänen tarvitse lyödä pöytään kokemuskorttia.

Ps. Itselläni tulee ensi tammikuussa kuluneeksi kymmenen vuotta ensimmäisen papukaijani hankkimisesta (neitokakadu Loki). Tänä aikana olen oppinut, että oma vahvuuteni ei ole se, että olisin jonkin osa-alueen asiantuntija (koska en ole), vaan ennen kaikkea se, että pystyn tuottamaan helposti tietoa eri muodoissa enkä pelkää kokeilla huimiakaan uusia asioita. Tältä pohjalta saatan lähteä kirjoittamaan kirjaa, tekemään videoita, työstämään nettisivuja tai vaikka puuhaamaan kasaan valtakunnallista järjestöä, jonka tavoitteena on vaikuttaa myös poliittiseen päätöksentekoon.