Käsinruokittu papukaija voi vaikuttaa ihanteelliselta lemmikiltä: se astuu kädelle ilman harjoittelua ja vaikuttaa pitävän ihmisseurasta. Vastaan voi kuitenkin tulla jotain ongelmia ja haasteita, jotka tekevät siitä emojen ruokkimaan verrattuna haastavamman lemmikin.

Alku vaikuttaa lupaavalta: poikanen astuu kädelle eikä lennä karkuun, vaikka kuinka tökkisi sen rintaa, jotta sen saisi astumaan kädelle. Poikanen hakeutuu ihmisen seuraan ja haluaa istua olkapäällä tai muuten vain lähellä. Ei ole yllätys, että sen vaikutuksista kertovan tiedon puutteessa käsinruokinta on muodostunut niin suosituksi, kuin se on.

Jatkuvasti olkapäälle pyrkivä papukaija voi kuitenkin olla alkuinnostuksen jälkeen olla omistajalle ajoittain rasite. Siinä missä emojen ruokkima poikanen osaa usein viihdyttää itseään muuallakin (tai ainakin oppii tämän helpommin), voi käsinruokitun kanssa joutua keskittymään tähän huomattavasti enemmän. Entä jos ihmisen jaksaminen loppuu? Joutuuko lintu istumaan yksin häkissä pitkiä aikoja huutaen ihmisen perään, koska ihminenkin haluaa hetken rauhaa? Miten häkissä istumisen voisi opettaa siihen tottumattomalle papukaijalle ilman, että sitä joutuu yht’äkkiä erottamaan omistajastaan tavallista pidemmiksi ajoiksi? Jälleen ongelmia, jotka ovat mahdollisia myös emojen ruokkiman yksinäisen papukaijan kanssa, mutta todennäköisempiä käsinruokitulla.

Joskus tähän ongelmaan (ja muutenkin linnun hyvinvointiin) voi auttaa toisen linnun hankkiminen, johon monet linnunomistajat ovatkin päätyneet. Usein emojen ruokkimien lintujen totuttamisessa toisiinsa ei ole isoja ongelmia (kunhan huomioidaan esimerkiksi tilat ja resurssien määrät, kuten ruokakipot, orret ja lelut ettei niistä tarvitse tapella… ja tietenkin huomioidaan lajityypilliset seikat), sillä ne pystyvät tulkitsemaan toistensa eleitä paremmin. Käsinruokitun linnun kanssa tämä voi olla arpapeliä ja vaatii usein huomattavasti enemmän varovaisuutta: se ei välttämättä pysty tulkitsemaan toista lintua tai kommunikoimaan sen kanssa tehokkaasti. Se voi jopa puolustaa omistajaansa, jota pitää puolisonaan, uudelta kilpailijalta.

Käsinruokittu poikanen on alkuun ”anteeksiantavampi” virheiden kanssa. Se ei aina näytä selvästi, jos jokin tilanne on epämiellyttävä (kuten selällään pitäminen kämmenellä) eikä lennä herkästi karkuun. Ongelmaksi muodostuu se, että negatiiviset tilanteet kumuloituvat ajan kanssa eläimen oppiessa. Tämä voi johtaa ennalta arvaamattomiin ongelmiin, kuten aggressiivisuuteen, ilman selkeää varoitusta. Näiden ennustaminen voi olla vaikeaa, jos papukaija ei selvästi osoita elekielellään tilanteen ahdistavuutta: on mahdotonta ennustaa, miten tiettyjen tilanteiden tulkinnat menevät ristiin eläimen päässä ja minkä tilanteen se tulkitsee provokaationa. On myös vaikeaa yhdistää tietty ongelma tiettyyn omaan toimintaan, koska se ei aikaisemmin tuottanut ongelmia.

Käsinruokittu poikanen vaatiikin enemmän osaamista omistajaltaan. Tämän on pystyttävä ymmärtämään sen oppimista ja katsomaan asioita lintunsa kannalta. Emojen ruokkima poikanen opettaa omistajaansa siinä missä omistaja sitä: se viestittää selkeämmin, mitä mieltä on tilanteista ja tarvittaessa myös pakenee herkemmin. Näin on helppo huomata, missä menee vikaan ja muuttaa omaa toimintaansa ennen kuin ongelmia esiintyy.

Entä kun lintu tulee sukukypsäksi? Monet ihmiset ovat kuvailleet, miten esimerkiksi heidän rakkaasta amatsonistaan tuli pahimmillaan hirviö sen tullessa ”murrosikään” (joka terminä itsessään on eläimen käyttäytymisen inhimillistämistä). Käsinruokittu papukaija voi herkemmin valita ihmisen puolisokseen ja puolustaa tätä muilta ihmisiltä, jotka kokee kilpailijoina. Tätä on monesti voimistanut entisestään aikaisempi kovakouraisempi käsittely, jota ei ole pidetty ongelmana, koska lintu ei ole protestoinut sitä vastaan.

Ei tietenkään voi sanoa, että jokainen käsinruokittu papukaija olisi ongelmatapaus, mutta monet tällaiset ongelmat vaikuttavat olevan todennäköisempiä käsinruokittujen kohdalla.

Vaikka käsinruokittu poikanen voikin vaikuttaa helpota vaihtoehdolta aloittelijalle, kannattaa miettiä tarkkaan ennen sen hankkimista. Sellainen vaatii usein enemmän osaamista ja herkkyyttä huomata asioita, jotta pystyy välttämään mahdollisia ongelmia pitkässä juoksussa. Jos pystyy tarjoamaan linnulleen turvallisen ja hyvän ympäristön, jossa sillä ei ole syytä pelätä ihmistä tai stressata muutenkaan, ei ole mitään syytä olettaa, etteikö emojen ruokkima poikanen, jolla ei ole pahoja kokemuksia ihmisestä, voisi kesyyntyä hyväksi lemmikiksi suhteellisen pienessä ajassa.

• Lue artikkelini Käsinruokinta ja poikasen kesyttäminen, jos haluat tarkempaa tietoa käsinruokinnan negatiivista vaikutuksista.
• Onnistumistarina Emojen ruokkima kultaposkiamatsoni Kami taas kertoo, miten emojen ruokkimasta poikasesta voi saada helposti hyvän lemmikin.