Teksti: Jarmo Tuutti
Kun hankin ensimmäisen lintuni, oli käsitys siitä, että käsinruokinta (tai käsinkasvatus) olisi välttämätöntä jos haluaisi kesyn papukaijan, hiljalleen hiipumassa. Vasta viimeaikoina on Suomessakin herännyt keskustelua käsinruokinnan todellisista vaikutuksista.
Lemmikkien hyvinvointi on aina arka aihe, joten haluan heti alkuun painottaa, että artikkelin tarkoitus ei ole kritisoida ihmisiä, jotka ovat käsinruokkineet poikasia tai päätyneet ostamaan käsinkasvatetun papukaijan. Tietoa ei aikaisemmin ole ollut saatavilla eikä aiheesta ole keskusteltu. Tarkoituksena on tarjota konkreettista tietoa käsinruokinnasta ja miettiä asioita siitä näkökulmasta, mitä tulevaisuudessa voidaan tehdä.
Käsinruokinta tai käsinkasvatus on määritelty yleensä tarkemmin, mutta Suomessa niitä on pitkään käytetty synonyymeina. Käsinkasvatus tarkoittaa poikasen ottamista emoilta kokonaan ihmmisen hoidettavaksi, kun taas käsinruokinta tarkoittaa sitä, että ihminen ruokkii poikasta; emojen lisäksi tai sijaan. Tässä artikkelissa ne tarkoittavat poikasen ottamista pesästä säännöllisesti tai pysyvästi ihmisen ruokittavaksi; joko sen kesyttämiseksi tai sen selviämisen takia. Käsinruokittu papukaija on siis tässä yhteydessä käytännössä sama, kuin käsinkasvatettu papukaija.
Käsinruokinta on ollut pitkään Suomessa ja muuallakin maailmassa yleinen tapa saada papukaijasta välittömästi käsiteltävissä oleva lemmikki uudelle omistajalle luovutettaessa. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä käsinruokinnasta ei ole aikaisemmin keskusteltu paljoa. Maalaisjärjellä ajateltuna voi vaikuttaa, että leimautuminen ihmiseen loisi uskollisen ja ihmistä pelkäämättömän lemmikin. Omistaja myös pääsee alkuun helpommalla, kun linnun saa esimerkiksi astumaan kädelle heti ilman pidempää harjoittelua.
Muutamat kokeneet Suomalaiset kasvattajat ovat kuitenkin viimeaikoina luopuneet käsinruokinnan käytöstä (ja kaikki eivät ole sitä tietenkään koskaan käyttäneet). Myös Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n vähän aikaa sitten nettisivuillaan julkaisemassa kasvattajan yleisoppaassa suositellaan antaa emojen ruokkia poikaset. Kanariansaarilla toimivan Loro Parque -lintupuiston sivuilla (www.loroparque.com) taas on kommentti siitä, että kun mahdollista, he jättävät poikaset emojen luokse, sillä nämä pystyvät parhaiten pitämään poikasista huolen.
Mitä syitä tällaisen muutoksen taustalla voi olla?
Joskus poikasen hengen säilymisen kannalta käsinruokinta on välttämätöntä: emot saattavat nyppiä sitä tai vain jättää hoitamatta. Käsinruokinnan käyttö tällaisessa tilanteessa olisi kokonaan oman eettisen keskustelun paikka, johon ei ole tarkoitus ottaa kantaa tässä artikkelissa. Mutta entä jos käsinruokinta ei ole tarpeen poikasen hyvinvoinnin tai selviämisen kannalta?
Tarkoitus on tarkastella käsinruokinnan vaikutuksia papukaijaan ja sen hyvinvointiin sen pohjalta, mitä asiasta tiedetään, sekä peilata tätä tietoa käsinruokittujen papukaijojen omistajien kokemuksiin. Kun ymmärrämme paremmin käsinruokinnan vaikutusksia, voimme tehdä päätelmiä sen pohjalta.
Käsinruokinnan vaikutuksia papukaijoihin on tutkittu tieteellisesti. Vaikka näitä tutkimuksia ei olekaan suurta määrää, vaikuttavat niiden tulokset yhdensuuntaisilta: käsinruokinnalla on havaittu olleen erilaisia negatiivisia vaikutuksia lintuun ja sen hyvinvointiin.
Luultavasti kattavin tutkimus käsittelee käsinruokittujen ja emojen ruokkimien harmaapapukaijojen eroja [1]. Merkittävintä tässä tutkimuksessa oli sen toteutustapa: tutkimuksessa haastateltiin 103:aa vähintään yli kolme vuotta vanhan harmaapapukaijan omistajaa. Kaikki linnut olivat saman lajin edustajia ja haastattelijat kävivät henkilökohtaisesti haastattelemassa omistajia lintujen luona. Tällä tavalla on pystytty poistamaan useita tutkimukseen mahdollisesti vaikuttavia muuttujia ja vähentämään omistajien subjektiivista tulkintaa.
Tutkijat päätyivät siihen lopputulokseen, että kasvatustavalla oli vaikutusta aikuisten harmaapapukaijojen käyttäytymiseen (tieteellisestä näkökulmasta voidaan sanoa, että tulokset olivat tilastollisesti merkitseviä). Käsinruokitut yksilöt olivat keskimäärin mm. aggressiivisempia ja valikoivempia ihmisiä kohtaan, sekä alle viiden viikon ikäisinä pesästä poistetut poikaset kehittivät useammin stereotyyppistä käyttäytymistä (tarkoittaen, että ne toistavat tiettyä toimitamalleja pitkiä aikoja, kuten kiertävät ympyrää häkissä, joka itsessään on eläimen hyvinvoinnin kannalta haitallista).
Loro Parquessa tehdyssä tutkimuksessa taas tutkittiin kahden eri papukaijalajin (Ara rubrogenys ja Pyhurra p. perlata) käsinruokittuja ja emojen ruokkimia poikasia. Näissä tuloksissa havaittiin fyysisiä eroja: emoistaan erotetut poikaset kasvoivat hitaammin, eli käsinruokinnalla oli vaikutus papukaijan kehittymiseen [2]. E.B. Cravensin mukaan alusta asti käsinruokittu papukaija ei välttämättä koskaan kehity täysin ilman erityistä huolellisuutta [3]. Hänen mukaansa esimerkiksi monet lemmikeiksi myytävät käsinruokitut hyasinttiarat ovat 10-15% tavallista pienempiä.
Tutkimusta on kuitenkin tehty monilla muilla lajeilla ja eläinten käyttäytymistä tutkineen tohtori Rebecca Foxin mukaan nämä yleistettävissä olevat vaikutukset sisältävät sekä psykologisia ja fyysisiä negatiivisia vaikutuksia [4]. Joihinkin näihin vaikutuksiin voi riittää jopa suhteellisen lyhyt, kolme tuntia kestävä säännöllinen erossaolo vanhemmista. Erilaisia havaittavia vaikutuksia ovat mm. muuttunut sosiaalinen käyttäytyminen, korkeammat stressitasot sekä itsensä silpominen, joka Foxin mukaan on rinnastettavissa papukaijojen harjoittamaan höyhenten nyppimiseen.
Yksi käsinruokinnan vaikutus liittyy seksuaalisen leimautumisen prosessiin. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että käsinruokituilla aroilla, kakaduilla ja harmaapapukaijoilla oli suurempia ongelmia pariutua ja pesiä, kuin emojen ruokkimilla [5]. Myös käsinruokituilla neitokakaduilla pesiminen on epäonnistunut useammin, kuin emojen ruokkimilla [6]. Monet muutkin tutkimukset vaikuttavat osoittavan, että vanhempien paikallaololla on merkittävä vaikutus eläimen laji-identiteetin ja seksuaalisen leimautumisen kehittymisessä [7]. Tällä tarkoitetaan sitä prosessia, jonka aikana yksilö oppii potentiaalisen puolison piirteet.
Neitokakadujen kohdalla Myers ym. [8] sanovatkin suoraan, että erottaminen emoista häiritsee normaalia seksuaalista leimautumista. Tällöin voidaan olettaa, että lintu valitsee todennäköisemmin ihmisen kumppanikseen lajitoverin sijaan. Myös kultaposkiamatsonien kohdalla on havaittu, että käsinruokitut kultaposkiamatsonit suosivat ihmisseuraa enemmän omien lajitoverien sijaan [9].
On helppo olettaa, että edellä mainittu ongelma seksuaalisen leimautumisen kanssa vaikuttaisi pääosin vain lintujen pesittämiseen. Tällä kuitenkin on vaikutuksia myös lemmikkeinä eläviin papukaijoihin.
Monesti on sanottu, että papukaija olisi yhden ihmisen lemmikki: se kiintyy omistajaansa ja voi käyttäytyä muita kohtaan aggressiivisesti. Omalla osallaan tätä selittää varmasti myös käsinruokinnan yleisyys. Kun lintu on leimautunut ihmisen piirteisiin, on kynnys valita omistaja kumppaniksi matala.
Monille papukaijalajeille on tavallista puolustaa puolisoaan tai pesäänsä luonnossa voimakkaasti. Vaikka tavallisesti yhteenotot ratkottaisiinkin pääosin elekieleen turvautuen, ei ole mahdotonta, että pesimiseen liittyvissä tilanteissa yksilöt ottavat yhteen erittäin rajusti.
Jos papukaija on valinnut ihmisen puolisokseen, on todennäköistä, että se pitää muita ihmisiä potentiaalisina kilpailijoina. Tämä ei tarkoita, että lintu aina toimisi näin, tai että jokainen käsinruokittu lintu olisi automaattisesti aggressiivinen muita kohtaan. Tämän lisäksi tämän ongelman kanssa voidaan myös työskennellä sen pienentämiseksi. Mutta käsinruokitun ja ihmiseen leimautuneen linnun kanssa tämä on selkeästi todennäköisempää, varsinkin jos tähän yhdistyy pakolla tehtyä käsittelyä tai muuta eläimen ahdistavana kokemaa toimintaa.
Joskus käsinkasvatettu papukaija on käynyt herkästi jopa puolisonaan pitämän ihmisen kimppuun. Tämä voi selittyä esimerkiksi sillä, ettei lintu välttämättä tunnista (varsinkaan yllättävässä tilanteessa) tätä ihmistä niin helposti, vaan käy suoraan kimppuun vaistojensa pohjalta, varsinkin jos aikaisempi vuorovaikutus ihmisen kanssa antaa tähän mitään syytä.
Pesimiseen liittyvän aggressiivisuuden lisäksi muita, ihmiselle vähintäänkin kiusallisia ja eläimen kannalta turhauttavia, ongelmia ovat olleet mm. paritteluyritykset ihmisen kanssa tai ihmisen ruokkiminen oksentamalla tälle ruokaa. Yleensä nämä kohdistuvat ihmisen käteen, jonka kanssa lintu on tekemisissä.
Kuvitelkaamme papukaija, joka pitää ihmistä puolisonaan. Olosuhteet ovat pesimiselle sopivat (kuten kotonamme usein on, mm, ruokaa on saatavilla enemmän kuin tarpeeksi), pesäkin ehkä löytyy (se voi olla pelkästään häkki tai jokin sopiva lokero) ja puoliso on olemassa. Tarve pesiä on kova, mutta lintu ei siltikään saa vastakaikua ihmiseltä, joka ehkä häätää käden kanssa parittelua yrittävän linnun kerta toisensa jälkeen pois.
Miten turhauttavaa ja sen kautta stressaavaa tällainen tilanne linnun kannalta on? Lintu tulkitsee tilanteen sellaiseksi, että sillä on puoliso, muttei voi ymmärtää, miksi asiat eivät toimi, kuten voisi olettaa. Eräs omistaja kertoi, että hänen käsinruokittu kultaposkiamatsoninsa ei vaikuttanut edes ymmärtävän, mitä sen pesimävietin alaisena pitäisi tehdä ja oli tästä syystä silminnähden turhautunut. Tilanne luo ristiriidan papukaijalle: voimakas tarve pesiä tilanteessa, jossa tätä tarvetta ei pääse purkamaan mitenkään. Pahimmillaan tällainen voi johtaa jopa höyhenten nyppimiseen ja muihin käyttäytymisongelmiin.
Käsinruokitulta linnulta voi jäädä sivuun osa lajilleen tyypillisestä viestinnästä (jos lajitovereita tai muita lintuja on lähellä), mutta se ei silti pysty korvaamaan tätä ihmisen kanssa sosiaalisella vuorovaikutuksella täysin, vaikka sitä yrittäisikin; ihmisen fysiologia ja eleet ovat tämän kannalta liian erilaiset.
Omat käsinruokitut neitokakaduni ovat ajan kanssa oppineet mm. sukimaan toisiaan, eli jotain on mahdollista oppia myöhemminkin. Mutta varsinkin toiselle niistä (täysin käsinruokittu) ihminen vaikuttaisi yleensä olevan mielekkäämpää seuraa kuin lajitoveri.
On vaikeaa sanoa, mitä kaikkea lajilleen kuuluvaa käsinruokittu papukaija menettää käsinruokinnan seurauksena. Tässä vaikuttavat myös käsinruokinnan määrä, ikä, jolloin lintu otettiin käsinruokintaan sekä lajitovereiden määrä varsinkin ennen luovuttamista uudelle omistajalle. Joka tapauksessa käsinruokinnalla on selkeitä vaikutuksia papukaijan sosiaaliseen käyttäytymiseen ja sen mahdollisuuksiin elää lajityypillistä elämää (niin pitkälle, kuin se kotonamme on mahdollista).
Jos käsinruokinta vaikuttaa olevan linnun kannalta haitallista, onko se tarpeen, jos tavoitteena on lemmikiksi soveltuva papukaija? Onko papukaijasta mahdollista saada hyvää lemmikkiä ilman käsinruokintaa, vai johtaako se vääjäämättä siihen, että saa loppuelämäkseen ”puolivillin” papukaijan olohuoneeseensa? Tällaista aihetta ei ole juurikaan tutkittu, mutta useiden omistajien kokemukset antavat hyvin suuntaa.
Suomesta löytyy jo nyt useita emojen ruokkimia papukaijoja, jotka ovat kesyyntyneet suhteellisen nopeasti. Yksi syy käsinruokinnan tarpeellisuuden myyttiin on voinut olla se, miten poikasia on aikaisemmin käsitelty. Jo kasvattaja on saattanut ottaa ne säännöllisesti pöntöstä käsiteltäväksi tavoitteenaan totuttaa ne ihmisen käsittelyyn. Tämän jälkeen niitä on monesti ”opetettu” astumaan esimerkiksi kädelle painamalla rintaa vasten, jonka seurauksena linnun on pakko astua ylös.
Kun soppaan lisätään vielä ”perinteinen” papukaijojen koulutus, jossa lintua kielletään ja häädetään usein pois (jossa ihminen koetaan pelottavana), pakotetaan esimerkiksi häkkiin tai valjaisiin sekä mahdollisesti muutenkin rangaistaan (esimerkiksi napautetaan nokkaan), ei ole ihme, etteivät ihmiseen luonnostaan hieman varautuneesti suhtautuvat poikaset ole kesyyntyneet ja käsinruokittu poikanen on vaikuttanut houkuttelevalta.
Oma nuori kultaposkiamatsonini Kami kuitenkin oppi ensimmäisenä vapaaolopäivänään (ensin rauhassa kotiuduttuaan) lentämään pyynnöstä kädelleni usean metrin päästä. Oikeastaan kaikki kyseiseltä henkilöltä tulleet poikaset (tähän mennessä 2 poikuetta) ovat olleet käsiteltävissä välittömästi tai kesyyntyneet siihen pisteeseen nopeasti. Kami lentää luokseni myös oma-aloitteisesti ja laskeutuu ajoittain kädelleni istumaan ollessani toisessa huoneessa, kun huoneen ovi on auki. Se on myös innokas opettelemaan uusia asioita. Tästä huolimatta Kami pystyy viettämään hyvin aikaa ilman ihmistä, leikkii lelujen kanssa itsenäisesti ja on sosiaalisessa vuorovaikutuksessa myös toisen amatsonini kanssa. Ne mm. sukivat toisiaan ja nukkuvat kylki kyljessä.
Kuvassa allekirjoittaneen olkapäällä istuva kultaposkiamatsoni Kami on emojen ruokkima lintu, joka on elänyt koko elämänsä lajitoverin kanssa. Tästä huolimatta Kami on kesyyntynyt.
Kyseessä ei ollut se, että emot olisivat jättäneet poikasille erityisiä ”kesyysgeenejä”, vaan se, että pesittäjä ei antanut missään vaiheessa poikasille syytä pelätä ihmistä. Niitä ei käsitelty pöntössä, vaan kontakti ihmisiin tuli vasta, kun ne tulivat sieltä ulos. Tällöinkin ne saivat oma-aloitteisesti tulla tutustumaan ihmiseen. Poikaset eivät siis koskaan saaneet ihmisestä negatiivisia kokemuksia, jolloin tutustuessaan ympäristöönsä ne tulivat mielenkiinnolla tutustumaan myös ihmiseen. Tällöin olikin helppoa tehdä tästä kontaktista linnun kannalta positiivinen asia. Lintu oppii luottamaan ihmiseen omien kokemustensa pohjalta.
Vastaavia kokemuksia on myös muilla ihmisillä eri poikueista tulleista emojen ruokkimista poikasista. Esimerkiksi toiselta kasvattajalta tullut siniotsa-amatsoni Goya kesyyntyi käsiteltäväksi erittäin nopeasti uuden omistajan luona. Neitokakaduja pesittävän Anni Pohjan mukaan hänen edellisen neitokakadupoikueen poikaset olivat käsiteltävissä jo ennen luovutusikää ja ne pystyi mm. saamaan matkahäkkiin vapaaehtoisesti. Näin elämä uuden omistajan luona ei alkanut sillä, että lintu otetaan väkisin kiinni ja laitetaan häkkiin. Taaskaan poikasia ei käsitelty niiden ollessa pöntössä, vaan niiden annettiin tutustua ihmiseen omaan tahtiin. Tätä artikkelia kirjoitettaessa Annin toisen samalla tavalla käsitellyn poikueen poikaset suhtautuvat myös ihmiseen ennakkoluulottomasti: ne voivat astua kädelle, kuten astuisivat orrelle, sillä kättä ei ole mitään syytä pelätä.
Monet haastavammistakin lähtökohdista tulleet linnut ovat ajan mittaan oppineet luottamaan ihmiseen. Resepti on sama: ihmisestä ei tule (enää) negatiivisia kokemuksia, joten sitä ei ole syytä pelätä. Poikanen ei tietenkään ole samalla tavalla heti ”pyöriteltävissä” kuin käsinruokittu poikanen, eli ei alistu mihin tahansa käsittelyyn. Tämä kuitenkin on yleensä vain hyvä asia, sillä näin voidaan välttyä pakolla tehdyn käsittelyn mahdollisilta ongelmilta, jotka ovat monien käsinruokittujen papukaijojen kohdalla ilmentyneet esimerkiksi arvaamattomana aggressiivisuutena linnun saavutettua sukukypsyysen. Näin emojen ruokkima poikanen opettaa myös omistajaansa, joka voi oppia paremmin lukemaan lintunsa eleitä sekä kouluttamaan sitä pohjautuen vapaaehtoisuuteen.
Voidaan myös kysyä, että miksi papukaijan tarvitsisi alistua esimerkiksi olemaan selälleen, kun sitä pidetään väkisin kiinni? Emojen ruokkimasta papukaijasta saa käsiteltävän ja seurallisen lemmikin, jolle tarpeelliset hoitotoimet on mahdollista opettaa ilman pakottamista.
Mitä tehdä nykyisten käsinkasvatettujen papukaijojen kanssa? Monilla ihmisillä on niitä (allekirjoittanut mukaanlukien) ajalta, jolloin käsinkasvatusta ei nähty ongelmana ja kynnys ottaa poikanen käsinruokintaan oli pieni. Tämän lisäksi käsinruokittuja papukaijoja tulee lisää jatkossakin, jos emot eivät jostain syystä hoida poikasiaan kunnolla. Tarkoitukseni ei ole tällä artikkelilla vihjata, että nämä linnut olisivat millään tavalla vähempiarvoisia: omat käsinruokitut neitokakaduni ovat itselleni silti yhtä tärkeitä, kuin emojen ruokkimat amatsonini.
Ymmärtämällä paremmin papukaijan taustoja ja sen luomia potentiaalisia ongelmia voimme pystyä pitkällä tähtäimellä tarjoamaan käsinruokituille lemmikkipapukaijoillemme paremmat olot. Parhaiten pärjäämme, kun pyrimme mahdollistamaan lemmikkipapukaijoillemme olot, jossa ne voivat pyrkiä toteuttamaan lajityypillisiä käyttäytymismallejaan niiltä osin, kuin tämä kotonamme on mahdollista. Sekä pyrimme ehkäisemään tai ainakin vähentämään käsinruokinnan ongelmia, kuten ihmisen pitämistä puolisona ja sen aiheuttamaa pesimisviettiin liittyvää stressiä.
Ymmärtämällä riskit voimme vähentämään sellaista vuorovaikutusta papukaijan kanssa, joka johtaa herkästi ihmisen valitsemiseen kumppaniksi tai saa aikaan suuremman tarpeen pesiä. Kumppanin puuttuessa pesimisviettikin pysyy edes hieman paremmin aisoissa. Käsinruokittu papukaija tulkisee esimerkiksi alaselän silittämisen herkemmin paritteluyrityksenä ja ruoan tarjoamisen pinsettiotteella ruokkimiseksi, joka on osa parinmuodostusta monille lajeille, joten pystymme välttämään näitä aikoina, jolloin muutkin olosuhteet ovat pesimisen kannalta suotuisia.
Käsinruokittu yksilö ei välttämättä tarvitse lajitoverin seuraa samalla tavoin, kuin emojen ruokkima; varsinkaan jos se ei ymmärrä olevansa papukaija ja ihmisellä riittää aikaa pitää seuraa tällä. Joskus tilanteeseen voi kuitenkin auttaa se, että ottaa käsinruokitulle papukaijalle kaveriksi emojen ruokkiman yksilön. Edellä mainittu siniotsa-amatsoni Goya tuli käsinruokitun kultaposkiamatsoni Dadan seuraksi. Omistajan mukaan tällä on ollut selkeä vaikutus myös Dadan hyvinvointiin. Tosin uuden linnun hankkimista tällaisessa tilanteessa joutuu aina miettimään huolella, joten automaattisena ihmelääkkeenä sitä ei tulisi pitää. Esimerkiksi lintujen totuttaminen toisiinsa tulee tällöin tehdä tavallistakin varovaisemmin, sillä voi olla, etteivät linnut ymmärttä kunnolla toistensa eleitä tai vanhempi lintu tulkitsee uuden tulokkaan kilpailijana.
Käsinruokittuja/käsinkasvatettuja papukaijoja on ympäri Suomea ja tulee olemaan tulevaisuudessakin, koska kyseessä on pitkäikäinen lemmikki. Ei ole syytä tuomita ihmisiä, jotka aikaisemman tiedon pohjalta ovat valinneet käsinruokitun poikasen, tai kasvattajia, jotka ovat tässä valossa päätyneet käsinruokintaan. Tietoa ei aikaisemmin ole ollut saatavilla eikä aiheesta ole käyty julkista keskustelua. Käsinruokittujen papukaijojen omistajien on kuitenkin hyvä pyrkiä ymmärtämään tilannetta ja sen kautta pyrkiä tarjoamaan lemmikilleen mahdollisimman hyvät olot.
Tärkeintä on kuitenkin miettiä tulevaisuutta. Papukaijoja tullaan pesittämään jatkossakin ja on luultavaa, että valtaosassa tapauksia emot pystyisivät huolehtimaan poikasistaan, jos mahdollisuus tähän annetaan; varsinkin jos se mahdollisuus on olemassa alusta asti. Tällöin on tärkeää, että potentiaaliset ostajat ja kasvattajat/pesittäjät ymmärtäisivät, että käsinruokinnalla on selkeitä negatiivisia vaikutuksia. Se ei tarkoita, että jokainen käsinruokittu papukaija on automaattisesti aggressiivinen ihmisten kimppuun hyökkäävä hirviö tai häkissä ollessaan jatkuvasti ihmisen perään huutava hermoraunio. Käsinruokinta kuitenkin lisää sekä ihmisen että linnun kannalta ikävien ongelmien todennäköisyyttä sekä vaikuttaa eläimen hyvinvointiin. Joskus vaikutukset näkyvät selkeämmin ja joskus ne voivat olla vaikeammin havaittavissa.
Käsinruokinta ei myöskään ole tarpeen, jos tavoitteena on seurallinen ja ihmiseen luottava lemmikkipapukaija. Jos linnulle pystyy tarjoamaan sen vaatimat olo, jossa se voi hyvin (turvallinen ympäristö ilman stressiä aiheuttavia asioita, riittävästi mielekkäitä virikkeitä, hyvä ruokavalio yms.), siitä saa hyvän lemmikin ilman käsinruokintaakin. Se ehkä vaatii hieman enemmän kärsivällisyyttä alussa, mutta puhuttaessa näin pitkäikäisistä lemmikeistä sen ei pitäisi olla ongelma.
Kasvattajan kannalta asian ei pitäisi olla ongelmallinen: jättämällä käsinruokinnan väliin kasvattaja itse pääsee helpommalla. Jos aika riittää, poikaselle voi pyrkiä tarjoamaan hyviä kokemuksia ihmisestä, mutta tärkeimmäksi seikaksi nousee se, ettei poikaselle tarjoa negativiisia kokemuksia.
Tilanteessa tärkeää on tiedon jakaminen. Ajan kanssa – ja tietoa jakamalla – voimme päästä tilanteeseen, jossa yhä suurempi osa lemmikeiksi myytävistä papukaijoista saa paremmat mahdollisuudet lajityypillisempään elämään uudessa kodissaan, kun ne saavat mahdollisuuden kasvaa herkimmän kasvuvaiheen yli luonnollisesti, sisarusten ja emojensa kanssa.
Lisää lukemista:
Lähteet:
Julkaistu: sunnuntai, 16.5.2010
Kategoria: Kasvatus ja pesittäminen
Kansikuva: Bram Cymet / CC 2.0
Papukaija.fi
Papukaija lemmikiksi?
Myydään papukaija
